03.09.2026

Viime vuosikymmeninä musiikin tekeminen on muuttunut radikaalisti. Siinä missä musiikin oppiminen oli aikaisemmin sidottu instrumentteihin, musiikin teoriaan ja usein varsin kapea-alaiseen käsitykseen osaamisesta, on nykyteknologia avannut ovia aivan uudenlaiselle oppimiselle ja osallisuudelle; digitaaliset työkalut, sovellukset ja saavutettavat musiikkiteknologiat mahdollistavat musiikin tekemisen yhä useammalle riippumatta taustasta, toimintakyvystä tai oppimisen tavoista. Musiikkipedagogiikan keskeinen kysymys ei kuitenkaan ole teknologia tai menetelmät, vaan arvot.

Kaikki ovat luovia mutta kenellä on oikeus näyttää luovuutensa? Kenellä on oikeus kokea itsensä taiteilijaksi? Kehittämäni opetusmetodi Kohtaava luovuuden pedagogiikka™ vastaa tähän haasteeseen. Se on kokonaisvaltainen pedagoginen ajattelutapa, jossa esimerkiksi musiikki nähdään ihmisenä olemisen ilmentymänä.

Osallistamisen voima

Osallisuus on yksi keskeisimmistä ihmisten hyvinvoinnin tekijöistä. Osallisuus ei tarkoita pelkkää mukana olemista, vaan kokemusta siitä, että oma toiminta on merkityksellistä ja että tulee kuulluksi ja nähdyksi (THL, 2023, s. 20–26).

Liian usein musiikin opetuksessa keskitytään siihen, mitä oppija ei vielä osaa. Tämä lähestymistapa voi sulkea oppijoita pois. Kun oppimisympäristö rakennetaan vahvuuksien varaan ja tarjotaan oikeanlaisia välineitä, osallistuminen ei ainoastaan lisäänny vaan se muuttuu aidoksi toimijuudeksi (Leppänen, Unkari-Virtanen & Sintonen, 2013, s. 342–345). Osallisuus ei saa olla lisä, vaan sen pitää olla oppimisen lähtökohta.

 

Hyvinvointivaikutukset käytännössä

Musiikin ja osallisuuden yhdistelmällä on havaittu monipuolisia vaikutuksia hyvinvointiin. Näitä ovat muun muassa:

• psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen
• sosiaalisten suhteiden vahvistuminen
• toimijuuden kokemuksen kasvu
• fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen
• haastavan käyttäytymisen väheneminen

Pitkällä aikavälillä vaikutukset voivat ulottua myös laajemmin elämänlaatuun, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja jopa työllistymismahdollisuuksiin. Keskeistä on, että musiikki ei ole vain “toimintaa”, vaan väline merkityksellisen elämän rakentamiseen (MacDonald, Kreutz & Mitchell 2012, s. 6–10).

Teknologia madaltaa kynnystä muttei yksin riitä

Teknologia voi parhaimmillaan olla voimakas osallisuuden väline.
Se mahdollistaa:

• välittömät onnistumisen kokemukset esimerkiksi kosketusnäytöllisten soittosovelluksien avulla
• osallistumisen ilman monimutkaista teoriaosaamista loop-pohjaisilla ohjelmilla
• oman äänen ja ilmaisun esiin tuomisen esimerkiksi kevyillä musiikintuotanto-ohjelmilla

Teknologian integrointi musiikkikasvatukseen muuttaa oppimisen käytäntöjä ja mahdollistaa uusia osallistumisen muotoja. Digitaaliset teknologiat ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, miten musiikkia opitaan, tuotetaan ja koetaan (Partti, Westerlund & Björk, 2013, s. 66–67). Silti pelkkä väline ei ratkaise mitään. Musiikki ei ole vain suoritus, vaan se on kokemus, vuorovaikutusta ja merkityksen rakentamista.

Käytännön havaintoja ja kriittisiä huomioita

Teknologian hyödyntämisessä on kuitenkin myös riskinsä. Olen havainnut, että:

• teknologia voi jäädä irralliseksi ilman selkeää tarkoitusta tai jopa lisätä ulkopuolisuuden kokemusta
• liiallinen ohjaus voi estää omaehtoista ilmaisua
• teknologia voi viedä huomion pois vuorovaikutuksesta
• välineet eivät saa määrittää oppijaa, vaan päinvastoin

Kokemukseni mukaan toimivimmat käytännöt syntyvät silloin, kun teknologia on väline, ei tavoite. Teknologia ei saa olla keskipisteenä, vaan parhaimmillaan se toimii sillanrakentajana. Teknologian hyödyntämiseen opetuksessa tarvitaan siis pedagogista näkemystä.

 

Iloa kohti – pois ”pelon pedagogiikasta”

Oma koulutustaustani edustaa pitkälti perinteistä ja kurinalaista musiikkikasvatusta, jossa virheiden välttäminen oli keskiössä. Tällainen lähestymistapa voi tuottaa teknisesti taitavia muusikoita, mutta samalla se voi kaventaa luovuutta ja heikentää oppimisen iloa (Williams, 2017, s. 85). Opetan työssäni joukkoa hyvin erilaisia oppijoita. He ovat iältään yksivuotiaista yli 80-vuotiaisiin ja lähtötasoiltaan sekä oppimistavoiltaan erilaisia. Omassa opetuksessani olen tietoisesti pyrkinyt toisenlaiseen musiikkikasvatuksen suuntaan. Tavoitteenani on ollut luoda oppimisympäristö, jossa:

• virheet nähdään osana prosessia
• jokainen saa edetä omassa tahdissaan
• onnistumisen kokemukset ovat keskiössä
• musiikki on ennen kaikkea ilo

Erityisesti työssäni kehitysvammaisten kanssa tämä lähestymistapa on osoittautunut merkitykselliseksi. Kun paine onnistua “oikein” poistuu, tilalle tulee rohkeus kokeilla, osallistua ja ilmaista itseään. Musiikki on kokemus, ei suoritus.

Pajalan toimintakeskuksen työtoiminnan ohjaaja Katri Koukonen kuvailee kehitysvammaisille suunnattua bänditoimintaani näin:

”Työssään Johanna käyttää asiakkaiden kanssa monipuolisesti erilaisia soittimia ja menetelmiä, jotka eivät vaadi erityistä musiikillista osaamista vaan tekevät musiikin esteettömäksi ja saavutettavaksi jokaiselle. Musiikkikoulun menetelmät tukevat asiakkaan osallisuutta, antavat kokemuksia musiikin ilosta ja tukevat tasa-arvoisuuden kokemusta kannustavassa ja positiivisessa ilmapiirissä.”

Uusi suunta: Kohtaava luovuuden pedagogiikka™

Olen oman koulutustaustani ”vastareaktiona” kehittänyt opetukseeni lähestymistavan, jota kutsun Kohtaavaksi luovuuden pedagogiikaksi™. Kurinalaisuuden, virheettömyyden ja ulkoisten vaatimusten sijaan Kohtaava luovuuden pedagogiikka™ ei pyri muokkaamaan oppijaa järjestelmään sopivaksi, vaan muokkaa oppimisympäristöä oppijalle sopivaksi. Tämä lähestymistapa ei kysy ensimmäisenä, mitä oppija osaa, vaan mitä hän voi kokea, ilmaista ja rakentaa. Kehittämääni pedagogista mallia tukee myös yhteiskunnan, oppijoiden ja pedagogisen ilmapiirin sekä nykyteknologioiden käynnissä oleva murros.

Kohtaava luovuuden pedagogiikka™ tarkoittaa käytännössä sitä, että:
• oppiminen rakentuu yksilön vahvuuksien varaan
• luovuus asetetaan suorituksen edelle
• teknologia toimii saavutettavuuden välineenä
• jokaisella on mahdollisuus olla aktiivinen toimija

Luovuuden leikkikenttä

Hollantilainen historioitsija Rutger Bregman kuvaa kirjassaan Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa leikkikenttää, jossa valmiiksi suunniteltujen ”turvallisten” keinujen, kiipeilytelineiden ja hiekkalaatikoiden sijaan lasten annetaan leikkiä autonromuilla, jätteeksi menevillä laudanpätkillä ja oikeilla metallisilla työkaluilla. Osoittautuu, että tällaisessa ympäristössä lasten mielenkiinto ja keskittyminen säilyvät huomattavasti pidempään kuin ympäristössä, jossa joku aikuinen on valmiiksi miettinyt, mikä on lapsille ”hyväksi”. Samoin osoittautuu, että lasten keskittyessä mielekkääseen ja luovaan tekemiseen heidän alttiutensa onnettomuuksiin tai huonoon käytökseen, kuten kiusaamiseen, pienenee merkittävästi (Bregman, 2019, s. 289–291).

Edelleen Bregman (2019, s. 291–298) kuvaa kokeilevaa koulua, jossa ei ole luokkajakoa ja jossa opettajat ovat pikemminkin valmentajia ja sparraajia kuin valmiiden oppirakennelmien hierarkkisia äänitorvia. Kuten leikki romuautojen keskellä, opiskelu tällaisessa koulussa stimuloi lasten henkilökohtaista luovuutta ja kunnianhimoa. Oppimistulokset ovat tutkitusti tavallista koulua merkittävästi syvemmät ja paremmat. Kuten edellä, käytöshäiriöitä sekä kiusaamista esiintyy vähän, jos ollenkaan.

Leikki on luovuuden keskeinen moottori. Leikki yhdistetään yleensä lapsiin, mutta Bregmanin mukaan ihminen leikkii luonnostaan koko ikänsä. Ihminen on homo ludens, leikkivä ihminen. Bregman (2019, s. 297)
sanoo: ”Työ ei ole leikin vastakohta. Leikin vastakohta on masennus, joka alkaa, kun leikki loppuu.”

Miksi Kohtaava luovuuden pedagogiikka™ toimii?

Mistä edellisissä esimerkeissä on kyse? Yksinkertaisesti siitä, että vapauttamalla meissä jokaisessa piilevä luovuus ja potentiaali rohkaisevalla ja inspiroivalla tavalla syntyy todellinen timantti: suoritukset paranevat samalla, kun tekemisestä tulee mielekästä ja omaehtoista. Juuri tätä on Kohtaava luovuuden pedagogiikka™: räätälöityä vuorovaikutusta, jolla herätetään meissä jokaisessa oleva luova tekemisen potentiaali.

Kohtaavan luovuuden pedagogiikan™ periaatteet ovat yleispäteviä. Oma kosketuspintani näihin konkretisoituu tällä hetkellä työssäni musiikkipedagogina ja musiikkikouluyrittäjänä.

 

Lopuksi: oikeus näyttää luovuus

Minusta jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus kokea itsensä merkitykselliseksi, luovaksi ja kykeneväksi. Musiikin alkuperäinen tarkoitus ei ole ollut rajata ulos vaan kutsua mukaan. Tätä musiikki on tehnyt jo ennen kuin meillä on ollut kieli yhteisöön kuulumisen merkkinä. Mielestäni musiikin tulee olla tila, johon voi tulla omana itsenään. Ei paikka, johon täytyy ensin kelvata. Nykyteknologiat antavat meille tähän ennennäkemättömät mahdollisuudet. Kysymys kuuluu, uskallammeko me pedagogit käyttää niitä tavalla, joka todella lisää osallisuutta ja hyvinvointia.

Taide ei kuulu harvoille – se kuuluu kaikille, jotka haluavat kokea, tehdä ja olla osa sitä.

 

Lähteet

Bregman, R. 2019. Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa, Ateena Kustannus Oy, 289–298

Leppänen, Unkari-Virtanen & Sintonen 2013. Kriittinen kulttuurikasvattaja ja musiikkikasvatuksen traditiot. Teoksessa Juntunen, M-L; Nikkanan, H.& Westerlund,H. (toim.) Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä. PS-kustannus, 321–348

MacDonald, R., Kreutz, G. & Mitchell, L. 2012. What is Music, Health, and Wellbeing and Why is it Important?. Teoksessa MacDonald, R., Kreutz, G. & Mitchell, L. (toim.) Music, Health, and Wellbeing. Oxford University Press, 3–11

Partti, H., Westerlund, H. & Björk, C. 2013. Oppimiskäsitykset reflektiivisen musiikkikasvattajan toiminnan ohjaajina. Teoksessa Juntunen, M-L; Nikkanan, H.& Westerlund,H. (toim.) Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä. PS-kustannus, 54–70

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Osallisuuden edistäjän opas. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Ohjaus 10/2023, 20–26

Williams, David A. 2017. Then and now. Teoksessa Mantie R. & Ruthann, S.Alex (toim.) The Oxford Handbook of Technology and Music Education. Oxford University Press, 81–86