Innostuin kokeilemaan käänteiselle luokkahuoneelle tyypillistä videopohjusteista opintokokonaisuutta seitsemännen luokan musiikinopetuksessa. Tavoitteena oli ratkaista ikuisuusongelma: tasoerojen aiempaa parempi huomioon ottaminen yksilökeskeisellä…
Tekijät | Authors
Miten toteuttaa soitonopetusta monimuotoisesti – ukulelen soiton monimuoto-opetusta Salon kansalaisopistossa
Parikymmentä ukulelen soittajaa on lähes kymmenen vuoden ajan kokoontunut viikoittain Salon kansalaisopiston auditorioon. Lisäksi etäyhteydellä on ollut lyhytkursseja, jolloin opettaja on ohjannut musisointia kotonaan tai opistolla Zoom-sovelluksen kautta. Mukaan on tullut monimuoto-opetus, jossa osallistuminen on mahdollista vaihtoehtoisesti joko opetustiloissa tai etäyhteyden avulla.
Etäkursseista on tiedotettu opiston kurssioppaiden lisäksi sosiaalisessa mediassa, ja niille onkin löytänyt mukaan myös moni ulkopaikkakuntalainen. Viime vuosina lähikurssillakin on satunnaisilla poissaolijoilla ollut mahdollisuus etäyhteyteen. Syyslukukaudella 2024 kurssille on ollut mahdollista osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Kurssi siis toteutettiin niin sanottuna monimuoto-opetuksena, josta käytetään myös nimitystä hybridiopetus tai hybridikoulutus.
Hybridiopetusta kehittänyt Anu Konkarikoski muistuttaa (2023), että monimuoto-opetuksessa on huomioitava niin lähi- kuin etäosallistujan asiakas- ja oppimiskokemuksen onnistuminen. Siihen päästään suunnittelemalla laadukas pedagoginen toteutus ja varmistamalla toimivat tekniset edellytykset ja niiden käyttötaito. Tämä vaatii opettajalta enemmän suunnittelua ja järjestelyjä kuin pelkkä lähiopetus.
Salon kansalaisopistossa opettajilta ei edellytetä monimuoto-opetuksen järjestämistä, mutta esimerkiksi moni kielten opettaja käyttää hyväkseen Zoom-etäyhteyttä silloin, kun joku ryhmän opiskelija ei jostain syystä pääse paikan päälle. Ukulelen monimuoto-opetuksen järjestäminen tuli ajankohtaiseksi, kun lyhytkursseille osallistuvat toispaikkakuntalaiset toivoivat pääsevänsä mukaan myös 11 viikon ukulelekurssille, joka on aikaisemmin järjestetty vain lähiopetuksena.
Miksi monimuoto-opetusta?
Digitalisaatio voi lisätä alueellista tasa-arvoa ja saavutettavuutta: kaikilla ei ole mahdollisuutta kulkea lähiopetuspaikalle. Etäyhteys mahdollistaa osallistumisen kauempaakin.
Salon kansalaisopiston kurssille osallistujan ei tarvitse olla salolainen. Etäyhteydellä voi siis osallistua vaikka toiselta paikkakunnalta – osa kurssilaisista on jokaisella opetuskerralla mukana etäyhteydellä. Lähikurssilainenkin saattaa jonain viikkona olla muualla työn tai matkailun vuoksi, ja innokkaimmat tulevat flunssaisena mukaan etäyhteydellä kotoaan.
Kurssien järjestelyissä saavutettavuuden ja esteettömyyden periaate on tärkeä. Kuntaliiton julkaiseman Saavutettavuusoppaan (Tamminen, Alinikula, Hagerlund & Lindroth 2017) mukaan “esteettömyys on laaja kokonaisuus, joka tarkoittaa kaikkien kansalaisten sujuvaa osallistumista työntekoon, harrastuksiin, kulttuuriin ja opiskeluun. Esteettömyyden synonyyminä käytetään usein termiä saavutettavuus. Nyttemmin esteettömyyttä käytetään yleensä rakennetusta ympäristöstä puhuttaessa ja käsitettä saavutettavuus viestinnän ja palvelujen yhteydessä.” Rakennuksen esteettömyydestä huolehtivat pääosin muut viranomaiset, mutta monimuotokurssin yhteydenpito-ohjelman valinta on opettajalla tai opetuksen järjestäjällä.
Opetuksen valmistelu
Monimuoto-opiskelussa on vaarana, että oppitunnilla huomio keskittyy laitteisiin opiskeltavan asian kustannuksella. Opettajalta voi kulua paljon energiaa ja aikaa etäyhteyden ja laitteiden mahdollisiin ongelmiin. Pieni paussi oppitunnilla saattaa olla opiskelijoille tervetullut, mutta ennen oppitunnin alkua kannattaa opettajan tehdä ainakin nämä toimenpiteet:
- Tarkista, että etäyhteyslaite on verkossa.
- Tarkista, että etäyhteyslaitteessa on riittävästi akkua ja/tai latausjohto helposti saatavilla – mieluummin jo valmiiksi kiinni laitteessa.
- Aloita etätapaaminen 15 minuuttia ennen oppitunnin alkua.
Etäopiskelijat ehtivät rauhassa avata Zoom/Teams-linkin ja varmistaa, että yhteys toimii. Opettaja tarkistaa myös ajoissa omat kokousasetuksensa.
- Tarkista, että ”odotushuone”-toiminto on pois päältä. Jos odotushuone on käytössä, opettajan on hyväksyttävä erikseen jokaisen osallistujan mukaan tuleminen.
- Tarkista, että oppitunnin materiaali on kaikille saatavilla; etäopiskelijoilla verkossa ja lähiopiskelijoilla paperikopioina.
- Jos aiot käyttää “share screen” -toimintoa, hae näytettävä kuva tai video valmiiksi laitteelle.
- Jos aiot käyttää opetuksessa jotain muuta sovellusta tai ohjelmaa (esimerkiksi OBS-studiota), avaa se valmiiksi laitteelle ja tarkista ohjelman sekä tarvittaessa kameran/kameroiden toiminta.
- Jos mahdollista, käännä etäyhteyslaitteen kamera vaikkapa opetustilan ovelle. Silloin etäopiskelijat näkevät saapujat, ja lähiopiskelijat voivat halutessaan käydä tervehtimässä heitä.
- Vaihtoehtoisesti etäopiskelijoille voi laittaa “share screen” -toiminnolla ohjeet, joissa muistutetaan etäopiskelun tärkeimmistä asioista. Tässä esimerkiksi ukuleleryhmän “huoneentaulu”:
ALOHA!
Tervetuloa mukaan soittamaan ukulelea!
Onhan akkua/virtajohto lähellä?
Laite kannattaa yhdistää verkkovirtaan
– etenkin langattomalla yhteydellä
saa siten vakaamman yhteyden.
Olethan mukavassa paikassa,
missä sinua ei häiritä?
Pidä soittamisen aikana mikrofoni kiinni.
Voit pitää myös kameran kiinni, jos haluat
(paremman yhteyden tai muun syyn takia),
mutta mielelläni näkisin sinut soittamassa!
Voit kommentoida chattiin – koitan muistaa vilkaista sinne silloin tällöin.
MUKAVAA SOITTELUA!
Jos epäilet verkkoyhteyden riittävyyttä, sen voi tarkistaa. Eri Internet-palveluntarjoajilla (kuten Elisa, Telia ja DNA) on sivustoillaan helposti toteutettavia ilmaisia nopeustestejä. Traficom (Liikenne- ja viestintävirasto) muistuttaa myös, että kiinteän verkon ja mobiiliverkon välillä on eroja. Yhteysongelmat onneksi tulevat poistumaan koko ajan nopeutuvien yhteyksien myötä.
Verkkoyhteyden riittävyys viittaa siihen, kuinka hyvin Internet-yhteys täyttää käyttäjän tarpeet ja tekniset vaatimukset. Se kattaa useita asioita, kuten:
- Nopeus – Onko yhteys tarpeeksi nopea suoratoistoon, tiedostojen lataamiseen tai verkkosivujen selaamiseen?
- Viive (latenssi) – Kuinka nopeasti tiedot kulkevat laitteen ja palvelimen välillä? Korkea viive voi aiheuttaa ongelmia erityisesti keskusteluissa.
- Vakaa yhteys – Onko yhteys vakaa ilman “pätkimistä” eli katkoksia tai vaihteluita nopeudessa? Koska etäopiskelijat soittavat kappaleita opettajan soiton rytmissä, on opettajan verkkoyhteyden syytä olla vakaa.
- Kaistanleveys – Voiko yhteys tukea useiden laitteiden samanaikaista käyttöä tai suurta tietomäärää, kuten esimerkiksi videon suoratoistoa? Ongelmia voi tulla, jos opistossa on samaan aikaan vaikkapa useita etäoppitunteja ja suoratoistoa vaativia tapahtumia, mutta tilanne lienee teoreettinen.
Nopeustesti.eu-sivuston mukaan verkkoyhteyden nopeus riippuu lähtökohtaisesti kahdesta tekijästä: yhteyden käyttämästä tiedonsiirtotekniikasta sekä operaattorin tarjoaman liittymän laadusta. Näiden lisäksi netin käytännön nopeuteen voivat vaikuttaa selaamiseen käytetyt laitteet ja niiden ohjelmistot, verkon kuormitus sekä erilaiset ympäristötekijät.
Artikkelissa Mikä on riittävä netin nopeus kotiin? (2024) tuodaan esiin, että palveluntarjoajien tarjoama nopeus voi vaihdella eri alueilla. Verkkoyhteyden nopeuteen vaikuttavat myös verkon ruuhkaisuus ja kellonaika, kuten ePressi-sivuston artikkeli Mikä on riittävä netin nopeus (2023) muistuttaa. Näihin ei opettaja juurikaan voi vaikuttaa.
Laitteet
Zoom-sovelluksella on omat minimivaatimuksensa laitteistolle, ja niistä löytyy tietoa Zoomin verkkosivuilta. Yleisesti ottaen laitteisiin kannattaa asentaa aina viimeisin päivitys. Etäopetus edellyttää seuraavia laitteistoja:
1. Opettajalla on tietokone, tabletti tai älypuhelin.
Tämä on yksinkertaisin tapa muodostaa etäyhteys. Opettaja ottaa Zoom-yhteyden omalla laitteellaan. Etäopiskelijat huomioidaan ainakin oppitunnin alussa ja lopussa. Opettaja huolehtii näkyvyydestään Zoomissa yhteissoiton ja ohjeiden aikana.
Jos opettaja käyttää valkotaulua tai näyttää jotain esimerkiksi dokumenttikameralla, on opettajan Zoom-laitteen kamera suunnattava näytettävään kohteeseen erikseen. Esimerkiksi opetusvideot näkyvät silloin etäopiskelijoille huonosti.
2. Opetustilassa on älytaulu ja opettajalla kannettava tietokone.
Kannettava tietokone yhdistetään sopivalla kaapelilla älytauluun. Kuvat ja videot voidaan näyttää kannettavasta tietokoneesta “share screen” -toiminnolla etäopiskelijoille ja lähiopiskelijoille älytaulussa samanaikaisesti. Älytaulujen ominaisuudet ja niiden soveltuvuus monimuoto-opiskeluun vaihtelevat laitekohtaisesti. Käytettävissä olevaan älytauluun kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen oppituntia.
Lisänäyttö on kätevä työväline. Siihen voi esimerkiksi jo etukäteen etsiä “share screen” -toiminnolla näytettävän sivun. Lisänäytön käytöstä löytyy ohjeita esimerkiksi Kotimikro.fi-ja hp.com-sivuilta (ks. Udsholt 2023).
Monimuoto-opetuksen tekninen toteutus
Eri oppilaitosten, esimerkiksi Omnian, verkkosivuilta löytyy yleisiä ohjeita Zoom-sovelluksen käyttöön ja sujuvaan “hostina” eli vetäjänä toimimiseen. Myös opiskelijalle löytyy ohjeita, esimerkiksi PedaNet-sivustolla on Salon kansalaisopiston kokoamat ohjeet. Zoom-sovelluksen verkkosivuilla on ohjeita asetuksista, riittävästä verkkoyhteydestä ja laitevaatimuksista. Tässä joitakin etenkin musiikin opetuksessa huomioitavia kannettavan tietokoneen asetuksia:
Zoomin ääniasetukset:
Avaa Zoom-kokouksen ruudun alareunasta ”Mute” (mikrofonin kuva). Valitse
- sekä mikrofoni että speaker: ”Same as system”
- audio settings:
- ”Automatically adjust microphone volume” pois päältä
- Audio Profile: valitaan “Original sound for musicians”.
“Original Sound for Musicians: On” osoittautui ukuleletuntien etäyhteyden tärkeimmäksi asetukseksi. Tekstin pitäisi näkyä tietokoneen näytöllä Zoom-ruudun yläreunassa. Ohjeteksti “Original sound for musicians is on. Noise suppression is disabled.” näkyy hetken ruudulla “on/off”-klikkauksen jälkeen. Videolla Zoom-testi “Original sound for musicians” -asetuksen vaikutuksen äänen laatuun huomaa selvästi.
Äänen “kiertämisen” ja kaiun ehkäisemiseksi on etäopiskelijoiden mikrofonien oltava musisoinnin aikana vaimennettuna. Vain opettajalla on mikrofoni auki. Keskustelun aikana opiskelijat voivat halutessaan avata mikrofonin tai kommentoida kirjoittamalla “chat”-osaan.
Oppitunnilla
Salon kansalaisopiston ryhmä kokoontuu opiston työkautena viikoittain. Opiskelijat tulevat opistolle tai osallistuvat muualta Zoom-sovelluksella omalla laitteellaan, joka voi olla puhelin, tabletti tai tietokone.
Linkki Zoom-tapaamiseen (sekä opiskelumateriaaliin, joka on Google Driven kansiossa) on lähetetty osallistujille sähköpostissa ennen työkauden alkua. Joka kerralla on sama Zoom-linkki, mikä on mahdollista Salon kansalaisopiston lisenssillä, kuten myös tapahtuman rajaton kesto. Ilman lisenssiä aikaraja on 40 minuuttia.
Salon ukuleleryhmässä opettaja ottaa etäyhteyden kannettavalla tietokoneella tai tabletilla. Laite sijoitetaan niin, että opettaja näkyy hyvin etenkin soittaessaan sekä etäyhteydellä että paikan päällä oleville. Usein laite on opetustilana olevan auditorion ensimmäisen rivin pöydällä.
Etäopiskelijoille on kurssin alussa todettu, että opettaja ei luonnollisestikaan voi olla koko aikaa kameran edessä. Kylmän laskennallisesti voisi ajatella, että lähiopiskelijoita on kuitenkin enemmistö (Salon ukuleleryhmässä heitä on noin 80 %), joten heille tulisi antaa eniten aikaa. Käytännössä tietenkin opettaja huomioi opiskelijat aina tilanteen mukaan.
Ukulelen soiton monimuoto-opetuksessa etäopiskelijan mikrofoni on kiinni soittamisen aikana. Moni etäopiskelija pitää myös kameran suljettuna internetyhteyden riittävyyden vuoksi. Ryhmän opettaja ei siis tiedä, miltä etäopiskelijan soitto kuulostaa – tai edes näyttää. Palaute hyvin sujuneesta oppitunnista tuleekin tavallisesti juuri ennen päättämistä iloisten ilmeiden ja vilkutusten näkyessä ruudulla.
Jos aika, tilat ja oppitunnin rakenne sallivat, opiskelijoista voi tehdä ryhmiä, joiden harjoittelua opettaja käy seuraamassa. Lähiopiskelijat voivat siirtyä eri luokkatiloihin pienryhmiin, ja Zoom-sovelluksessa voi tehdä “breakout-huoneita”, joita opettaja voi käydä seuraamassa ja siten ohjaamassa etäopiskelijoita. Jos etäopiskelijoita on vähän, opettaja voi kuunnella jokaisen harjoittelua henkilökohtaisesti.
Niin lähi- kuin etäopiskelijat voivat “kotitehtävänä” tehdä harjoittelustaan äänitteitä, jotka palautetaan esimerkiksi yhteiseen Google Drive -kansioon. Sen kautta opettaja voi myös antaa palautetta. Tämä tosin edellyttää tuntiopettajalta tavanomaista suurempaa omistautuneisuutta opetustyöhön, sillä jo sinänsä vaatimattomaan opetuspalkkioon sisältyy oppituntien pidon lisäksi niiden suunnittelu, ja mahdollinen oppimisen arviointi pitää tehdä omalla ajalla.
Muistetaan myös pedagogiikka!
Monimuoto-opetus on pääosin synkronista eli samanaikaista opetusta. Sekä luokkatilassa että etäyhteyden päässä seurataan opetusta samaan aikaan.
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen Cedefop, Terminology of European education and training policy -määritelmän mukaan termiä “synkroninen opetus” käytetään yleisimmin verkko-opetuksen yhteydessä. Se mahdollistaa aktiivisen keskustelun, välittömän palautteen ja henkilökohtaisen vuorovaikutuksen. Zoom-kokoontumisen “hostin”, eli tässä tapauksessa opettajan, luvalla voi toki tallentaa opetustilanteen.
Opiskeltava materiaali löytyy kaikille jaetusta Google Drive -kansiosta, jossa on myös linkkejä opetusvideoihin. Niiden avulla opetus voi olla myös asynkronista eli paikasta ja ajasta riippumatonta (ks. Cedefob, Terminology of European education and training policy; Plaut 2024). Salon ukuleleryhmässä opiskelijat eivät saa työkauden lopussa arvosanaa. He asettavat itse omat tavoitteensa, joiden saavuttamisen myös arvioivat itse. Oppituntien ulkopuolella siis jokainen harjoittelee ja käyttää jaettua materiaalia oman innostuneisuutensa mukaisesti.
Käänteisen opetuksen yksi pääperiaate on opiskelijan mahdollisuus tutustua opetusmateriaaliin itsenäisesti ennen opetusta. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Marika Toivolan blogista Käänteinen oppiminen ja arviointi.
Ukuleleryhmän aktiivisimmat opiskelijat tutustuvat uuteen materiaaliin ennakoivasti omalla ajallaan. Monet aikuisopiskelijat kuitenkin haluavat vain nauttia yhteisestä musisoinnista kerran viikossa. Työ ja muut velvollisuudet vaativat oman aikansa, ja vapaa-aikana halutaan ehkä tehdä muutakin kuin soittaa ukulelea.
Matti Ruippo on koonnut oppaaseensa Verkkokokousjärjestelmä musiikin etäopetuksessa (2022) monimuoto-opetuksessa muistettavia asioita:
- Tapahtumille on annettava vähän enemmän aikaa.
- On luovuttava musisoinnin aikana annettavista kommenteista. Tällaiset kommentit toistuvat vastaanottajalle epäselvinä ja hämmentävinä.
- Yhteissoitto ei onnistu tavanomaisilla järjestelmillä.
- Opiskelijalle siirtyy vastuuta niin opintojen kuin oppitunninkin etenemisestä.
Oppitunnin jälkeen
Opiskelijoille jaetussa Google Drive -kansiossa on paitsi oppituntien materiaalia myös muita kappaleita sekä opettajan tekemiä videoita ja äänitteitä harjoitteluun kotona. Opettaja on myös aloittanut Whatsapp-ryhmän, jossa voi jakaa kokemuksia, kysyä mieltä askarruttavista asioista kavereilta ja vaikkapa sopia treenejä pienemmän ryhmän kanssa.
Opetusryhmällä on työkauden aikana esiintymisiä opiston konserteissa ja muissa paikallisissa tilaisuuksissa. Halukkaista muodostuu oma ryhmänsä, ukuleleyhtye SALOHA!, joka esiintyy myös opiston työkauden ulkopuolella.
Ohjeita etäopiskelijalle
Zoom-ohjeita opettajalle
Opi käyttämään Zoomia | Ohjepaketti opettajalle – Omnia IT-Helpdesk
Zoom Support. Configuring audio for music and singing
Zoom Support. Configuring professional audio settings for Zoom Meetings
Zoom Support. Zoom system requirements: iOS, iPadOS, and Android
Tietoa nettiyhteyden ominaisuuksista
Nettiyhteyden nopeuteen ja laatuun vaikuttavat tekijät | Traficom
Piirroskuvat on tehty tekoälyn avulla Chat GTP -sovelluksella.
Lähteet
Cedefop. Terminology of European education and training policy. asynchronous learning. Viitattu 5.11.2024 https://www.cedefop.europa.eu/en/tools/vet-glossary/glossary/asynchrones-lernen
Cedefop. Terminology of European education and training policy. synchronous learning
Viitattu 5.11.2024 https://www.cedefop.europa.eu/en/tools/vet-glossary/glossary/synchroon-leren
hp.com. HP:n tietokoneet – Kahden tai useamman näytön käyttäminen yhdessä tietokoneessa (Windows 11,10). Viitattu 5.11.2024 https://support.hp.com/fi-fi/document/ish_3864137-3605623-16
Konkarikoski, Anu 2023. Asiakas- ja oppimiskokemus hybridikoulutuksessa. HOT HYBRIDI. Viitattu 5.11.2024 https://hybridiopetus.fi/2023/12/20/asiakas-ja-oppimiskokemus-hybridikoulutuksessa/
Kotimikro.fi. Viitattu 5.11.2024 https://kotimikro.fi/
Mikä on riittävä netin nopeus? 2023. EMTIR Marketing. e-Pressi. Viitattu 5.11.2024 https://www.epressi.com/tiedotteet/tietotekniikka/mika-on-riittava-netin-nopeus.html
Mikä on riittävä netin nopeus kotiin? 2024.Officeline. Viitattu 5.11.2024 https://officeline.fi/mika-on-riittava-netin-nopeus-kotiin/
Nopeustesti.eu 2025. Viitattu 5.11.2024 https://nopeustesti.eu/mika-vaikuttaa-netin-nopeuteen-teknologiat-ja-liittymat/
Näin yhdistät kaksi tietokonetta samaan näyttöön. Kotimikro. Viitattu 5.11.2024
OBS Studio. Viitattu 5.11.2024 https://obsproject.com/
Plaut, Alison 2024. Synchronous vs. Asynchronous Classes: What’s the Difference? The Best Schools. Viitattu 5.11.2024 https://thebestschools.org/resources/synchronous-vs-asynchronous-programs-courses/
Ruippo, Matti 2015. Musiikin verkko-opetus. Lisensiaatintyö. Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto. Viitattu 5.11.2024 https://ruippo.fi/lisensiaatintyo/
Ruippo, Matti 2022. Verkkokokousjärjestelmä musiikin etäopetuksessa. Viitattu 5.11.2024 https://ruippo.fi/zoom/index.html
Tamminen, Terhi; Alinikula, Petteri; Hagerlund, Tony & Lindroth, Mattias 2017. Kuntien saavutettavuusopas. Viitattu 5.11.2024 https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/saavutettavuusopas
Toivola, Marika n.d. Käänteinen oppiminen ja arviointi. Viitattu 5.11.2024 http://www.flippedlearning.fi/p/kaanteinen-oppiminen_12.html
Udsholt, Ramus 2023. Näin yhdistät kaksi tietokonetta samaan näyttöön. Kotimikro. https://kotimikro.fi/oheislaitteet/nain-yhdistat-kaksi-tietokonetta-samaan-nayttoon?cx_testId=1&cx_testVariant=cx_1&cx_artPos=0&cx_experienceId=EX6ONQ5ZPAYZ&cx_experienceActionId=showRecommendations6MTUE6EI4MHX14#cxrecs_s