15.08.2019

Marjut Hernesniemi  avaa lyhyesti kirjallisen opinnäytetyönsä sisältöä ja tuloksia: minkälaisista palasista sirkusammattilaisen identiteetti muodostuu ja miten koulutuksessa voidaan tukea tulevien ammattilaisten identiteettityötä.

Eräänä päivänä treenisalissa katselin muita treenaajia ja aloin miettimään, miten ihmiset päätyvät juuri omaan sirkuslajiinsa ja miten esimerkiksi opetus tai lajia edustavat ammattilaiset tai lajitraditiot vaikuttavat kypsyvien ammattilaisten identiteettiin. Näiden pohdintojen siivittämänä päätin tehdä kirjallisen opinnäytetyöni aiheesta sirkusammattilaisen identiteetti.

Opinnäytetyöni tavoitteena on selvittää, minkälaisista palasista sirkusammattilaisen identiteetti muodostuu. Koska sirkusammattilaisuus tuntuu olevan melkoinen mysteeri sirkusalan ulkopuolella, työn toinen tavoite on luoda alan ulkopuolisille selkoa sirkusammattilaisena toimimisesta yleisesti. Selvitystyötäni varten tein avoimen kyselyn alalla toimiville ammattilaisille ja juuri valmistumassa oleville sirkusopiskelijoille. Vastauksia sain yhteensä 15 kappaletta eri ikäisiltä, eri lajeja edustavilta, eri koulutustaustoista tulevilta ja eri oletettuja sukupuolia edustavilta sirkusammattilaisilta. Analysoin vastaukset käyttämällä temaattista sisällön analyysia.

Työni tuloksina identiteetin rakennuspalasiksi hahmottuu kaksi vuorovaikutteista osa-aluetta: kehosubjektiivinen alue sekä sosiokulttuurinen alue. Kehosubjektiivinen alue käsittää oman lajin valinnan ja sen merkityksen sirkusammattilaisen identiteetin synnyssä sekä taidon kehollisuuden, eli kuinka taito syntyy ja miten sitä ylläpidetään. Sosiokulttuurinen alue käsittää sirkuksen ammatillisen kentän kokemuksellisen muodostumisen, diskursiivisen muodostumisen sekä todentumisen itse työllä. Työn tulosten perusteella osoitan myös seikkoja, joita huomioimalla sirkusammattilaiseksi kasvua ja identiteettiprojektia voidaan tukea ja vahvistaa koulutuksessa.

 

Identiteettiteoriasta lyhyesti

Nykykäsityksen mukaan identiteetti ei ole mikään selkeä ja tarkkarajainen käsite, vaan se on ajassa ja paikassa muuttuva ja mukautuva. Sosiologi Stuart Hallin mukaan identiteetti on sellainen piste, jossa ihmisen sisäiset prosessit ja rakenteet kohtaavat ne sosiokulttuuriset rakennelmat, jotka ”kutsuvat” sitä tietylle paikalle. Yhteiskuntateoreettisessa keskustelussa identiteettiä selkeytetään apukäsitteillä kuten subjektipositio, selviytymisstrategiat, oikeutukset ja ryhmätietoisuus. Sirkusammattilaisen kannalta kehosubjektiivinen alue tarkoittaa näitä sisäisiä prosesseja, jotka toimivat vuorovaikutuksessa sosiokulttuurisen ympäristön kanssa.

 

Kehosubjektiivinen alue

Oman sirkuslajin merkitys identiteetin muodostumisessa on toisaalta vahva jo siksi, että tietyn välineen tai taidon parissa saatetaan työskennellä useita vuosia. Kyselyyn vastanneista useimmat olivat valinneet oman lajin sen perusteella, että se tuntui fyysisesti ja henkisesti omalta.  Kaikki vastanneet eivät kuitenkaan kokeneet edustavansa mitään tiettyä lajia tai kokivat lajimääritelmät itselle vieraiksi.

Yhteistä kaikille vastaajille oli monipuolisuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen pyrkiminen.

Sirkuksen taiteellistekninen treenaaminen koettiin työksi, joka vaatii pitkäkestoista ja pitkäjänteistä harjoittelua sekä loputonta toistoa. Treeni koostuu tekniikka-, voima- ja venyvyysharjoittelusta sekä taiteellisesta työskentelystä. Taitotason noustessa treenin ekologisuus sekä luovuus kasvavat. Sirkusammattilaisen perustyötä,  treenaamista, omilla väreillään maalaavat sen  kautta läpikäydyt tunteiden ääripäät epätoivosta onnistumisen euforiaan.

Sirkustaiteen tekeminen on herkkää työtä, jossa oman itsensä kaikki puolet asettaa myös muiden katseen ja arvioinnin alaiseksi. On hyväksyttävä oma keskeneräisyys ja nautittava toisaalta pienistäkin saavutuksista. Tärkeintä tässä työssä on halu kehollishengelliseen muutokseen ja kasvuun.

 

Sosiokulttuurinen alue

Sirkuksen kokemuksellisen ammattikentän rajamaat hahmottuvat selvitystyössäni tietynlaisena kuulumattomuuden tunteena, joka saattaa kummuta esimerkiksi siitä, ettei ole vielä päässyt toteuttamaan visioitaan tai ei koe sirkuksen arvoja ja asenteita omaksi, lajien ja alan määritelmät eivät tunnu omilta tai ei omaa pitkää sirkustaustaa. Kentän ydin näyttäytyy puhtaasti työntekona, että pääse työskentelemään omalla alallaan.

Vuotta 2017 koskevan selvityksen (Sirkuksen tiedotuskeskus) mukaan suomalaisista sirkusammattilaisista noin kolmasosan tärkein toimeentulonlähde on taiteellinen työ, kolmasosan opetustyö, kymmenesosan tuotannollinen ja hallinnollinen työ, kymmenesosan sosiaalietuus ja kymmenesosan muu työ. Neljäsosa on työskennellyt apurahalla. Vakituisessa työsuhteessa on neljäsosa kaikista ammattilaisista, nämä opetuksessa tai hallinnossa.

Työnteon lisäksi ympäröivän yhteiskunnan diskurssit määrittävät niitä toimijan asemia, joihin sirkusammattilaiset ammatinvalintansa kautta asetetaan.

Suomessa sirkusta määrittävät yhä vahvasti perinteiseen sirkukseen liitetyt mielikuvat ja käsitykset.

Ei ihme, sillä esityskertojen perusteella, näkyvintä sirkusta on nimenomaan perinteinen sirkus, vaikka suomalaisista sirkustaiteilijoista vain 8 % työllistyy perinteisiin sirkuksiin. Useimmat alan tekijät siis toimivat nykysirkuksen alueella.

Vanhentuneita käsityksiä voi muuttaa pitämällä yllä yhteiskunnallista puhetta siitä, mitä sirkus tänä päivänä oikeasti on. Kaiken kaikkiaan jokainen sirkusalalla toimiva on osaltaan, teoilla ja puheilla, luomassa ammatillista kenttää. He voivat muokata sitä näköisekseen, huolimatta siitä kokeeko kuuluvansa sen ytimeen, laidoille tai rajojen yli hyppijäksi.

 

 

Identiteettiä vahvistamassa

Identiteetin vahvistamista ja tukemista ammatillisen koulutuksen aikana voidaan parantaa esimerkiksi takaamalla opiskelijoille riittävästi aikaa ja tiloja omaan teknillistaiteelliseen työskentelyyn. Mielen hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota ja ohjata opiskelija tarvittaessa oikean tuen pariin.  Arviointi ja palaute antoon tulisi olla oikea-aikaista ja mietittyä, jotta se palvelisi opiskelijoiden kehitystä: mitä arvioidaan, koska ja miten. Työelämäyhteistyötä tulisi vahvistaa kannustamalla työssäoppimiseen oikeissa työympäristöissä, järjestämällä keskustelutilaisuuksia ammattilaisten kanssa ja pyytämällä ammattilaisarvioitsijoita mukaan opiskelijatöiden arviointiin jo ennen opinnäytetöitä. Verkostoitumista voi edistää myös vierailevien opettajien käyttämisellä tai erilaisten työpajojen järjestämisellä. Sirkuksen erilaisiin arvomaailmoihin ja estetiikkaan tulisi antaa mahdollisimman laaja näkökulma ja opiskelijoita tulisi kannustaa rohkeasti uudistamaan omaa alaansa ja lajiaan. Jokaisen valmistuvan ammattilaisen tulisi osata puhua työstään ja taiteestaan sekä sijoittaa itsensä taiteenalansa jatkumoon.

 

Marjut Hernesniemin opinnäytetyö on luettavissa

Theseuksessa.