Siirry sisältöön Siiry hakuun

Toiminnallinen seinämaalaus tuo iloa ja toimintaa yhteisöön

Tässä artikkelissa kerron  tutkimus- ja kehittämishankkeestani, jonka aiheena oli toiminnallinen seinämaalaus. Hankkeen tavoitteena oli kehittää vuosina 2015–2016 Fysikaalinen hoitolaitos Medicaan toteutettujen seinämaalausten pohjalta syntynyttä ajatusta toiminnallisesta seinämaalauksesta ja testata, miten toiminnallinen seinämaalaus voisi toimia Palvelukoti Attendo Tallisaaressa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia omaa taiteellista työskentelyäni uudessa toimintaympäristössä, ja käytin havainnointia aineistonkeruumenetelmänä.

Palvelukodissa pääsin rikkomaan omia kuvataiteilijan työskentelytapaani kuuluvia rutiineja, heittäytymään taideprosessin vietäväksi ja inspiroitumaan kohtaamisista. Pääsin testaamaan yhteisön osallistamisen mahdollisuuksia ja havainnoimaan, kuinka osallistaminen vaikutti edelleen työskentelyyni. Toiminnallinen seinämaalaus muotoutui valmiiksi teokseksi yhdessä Attendo Tallisaaren yhteisön jäsenten kanssa.

Toiminnallinen seinämaalaus on prosessina hyvä esimerkki siitä, kuinka yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuksia aiempaa monipuolisempaan kehittämistyöhön. Kehittämishankkeen aikana tekemäni havainnot osoittavat, että erilaisille toimintaan kannustaville teoksille on kysyntää ja tarvetta ja niiden avulla on mahdollista monipuolistaa arkea sekä lisätä virikkeellistä toimintaa erilaisissa hoitolaitoksissa.

Attendo Tallisaaresta saamani palaute vahvistaa havaintojani siitä, että onnistuin toteuttamaan esteettisesti kauniin ja virkistävän teoksen ja tuomaan jo pelkällä omalla läsnäolollani ja työskentelylläni iloa ja toivottua vaihtelua. Toiminnallisuus seinämaalauksessa on valtava mahdollisuus, ja siihen liittyvää kehittämistyötä on tästä hyvä jatkaa.

 

Johdanto

Toiminnallisen seinämaalauksen ideointi ja toteutus Palvelukoti Attendo Tallisaareen toimi kehittämishankkeeni taiteellis-toiminnallisena osiona Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kulttuurialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (Soveltava taide) opinnoissani. Hankkeen tavoitteena oli lähteä kehittämään vuosina 2015–2016 Fysikaalinen hoitolaitos Medicaan toteutettujen seinämaalausten pohjalta syntynyttä ajatusta toiminnallisesta seinämaalauksesta ja testata, miten toiminnallinen seinämaalaus voisi toimia mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikössä.

Taiteen ja kulttuuriharrastusten hyvinvointivaikutuksista on entistä enemmän tutkimustuloksia. Muun muassa ArtsEqual-hankkeen julkaisu Taide ja hyvinvointi – Katsauksia kansainväliseen tutkimukseen (2017) tarkastelee taiteisiin osallistumista suhteessa hyvinvointiin vuosina 2010–2017 julkaistujen keskeisten tutkimusten valossa. Suomessa kulttuurin saavutettavuutta on pyritty lisäämään muun muassa prosenttiperiaatteella ja prosenttitaiteen periaatteen laajentamisella, joka toimi  Sipilän hallituksen kärkihankkeena vuosina 2016–2018.

Taiteen edistämiskeskuksen mukaan prosenttiperiaatteen malli, jossa noin prosentti rakentamisen kustannuksista käytetään taidehankintoihin, mahdollistaa laadukasta arkkitehtuuria, muotoilua ja taidetta kaikkien suomalaisten arkeen. Julkinen taide on tasa-arvoinen taiteen muoto, sillä teokset ovat kaikkien saavutettavissa ja vieläpä ilmaiseksi. (Taike 2017.) Prosenttitaiteen periaatteen laajentamisen tarkoituksena on Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan (2018) luoda nykyisen prosenttiperiaatteen rinnalle sellainen toimintatapa, jolla voidaan sujuvoittaa taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä. Mukaan halutaan visuaalisten taiteiden lisäksi  muutkin taiteenalat ja kulttuuri laajemminkin.

Taiteen edistämiskeskus järjesti 12.4.2018 yhdessä Espoon kaupungin kanssa Taide kuuluu sairaalaan -seminaarin, jossa esiteltiin, millaisia sairaalakonsepteja Suomessa rakennetaan parhaillaan. Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Henri Terhon (2018) mukaan sairaalaympäristöt ovat selkeästi keskeisin konteksti, jossa taiteen tuomisessa julkiseen tilaan ja julkiseen ympäristöön on onnistuttu, ja se näkyy koko valtakunnassa.  Terhon (2018) mukaan sairaaloiden taideohjelmat ovat lähestulkoon jo oletus ja käytäntö.

Prosenttiperiaatteiden myötä ammattitaiteilijoille avautuu uudenlaisia työtilaisuuksia. Samalla taiteilijat pääsevät väistämättä ottamaan osaa myös keskusteluun taiteen tehtävistä. Esimerkiksi keskustelu taiteen välineellistämisestä ja käytöstä pelkästään hyvinvointitarkoituksiin on tuntunut kiihtyneen. Taide saa luoda hyvinvointia, aktivoida tai parantaa ihmisen vointia, mutta näitä ei saisi asettaa taiteen tehtäviksi (Korhonen 2016). Toisaalta taas uusissa konteksteissa taide tulee aiempaa paremmin esiin esimerkiksi kommunikatiivisena tapahtumana, ja antaa näin mahdollisuuden avartaa käsityksiämme taiteen tehtävistä (Sederholm, 2001, 20).

Oma lähtökohtani oli päästä tutustumaan mahdollisuuksiini työskennellä yhteistyössä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa sekä päästä osaksi yhteisöllistä taideprosessia. Keskityn kuvaamaan sitä, mitä tapahtui, kun menin kuvataiteilijana maalaamaan seinämaalausta palvelukotiin ja kuinka asukkaiden kohtaamiset vaikuttivat työskentelyyni. Tarkastelen toiminnallista seinämaalausta palvelukodilla viihtyvyyttä lisäävänä sekä toimintaan ja tasavertaiseen vuorovaikutukseen kannustavana teoksena.

Kerron lyhyesti, minkälaisen taiteen on katsottu sopivan sairaaloihin ja hoitolaitoksiin, ja esitän myös muutamia huomioita siitä, mihin suuntaan sairaalarakentamisessa ollaan Suomessa tällä hetkellä menossa. Kerron kuinka toiminnallinen seinämaalaus sai ideansa ja kuinka pääsin osallistumaan Turun ammattikorkeakoulun terveys- ja hyvinvointi -sektorin koulutuksen toimintaterapeuttiopiskelijoitten Luovat menetelmät -opintojaksolle. Esittelen oman toimintaympäristöni eli Palvelukoti Attendo Tallisaaren, ja avaan ajatusta taiteellisesta interventiosta. Lisäksi kerron, kuinka päädyin käyttämään havainnointia aineistonkeruumenetelmänä.

Kuvaan artikkelissani lyhyesti myös omaa työskentelyprosessini ja kerron saamastani palautteista. Lopussa pohdin vielä kehittämishankeeni vaikutusta omaan taiteilijuuteeni. Missä kohdin koin tekeväni taidetta, ja kuinka teoskeskeinen idea muuttui yhteisössä kohtaamisiksi. Nostan loppuun muutamia ajatuksia Kohti luovaa arkea-tutkimusraportista, sillä myös tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että yhdessä koettu luova hetki voi olla tärkeä elämän merkityksellisyyden kokemuksen vahvistaja, niin asukkaalle, kuin työntekijällekin.

 

Kehittämishankkeen lähtökohdat

Taide- ja kulttuuritoiminnalla voidaan todeta olevan useita välineellisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Taide tuo elämyksiä, merkityksiä ja taidenautintoja, ja taiteen ja kulttuurin katsotaan olevan yhteydessä hyvään terveyteen, hyvään työkykyyn ja hyvän elämän kokemuksiin. Kulttuuritoiminta luo yhteisöllisyyttä ja verkostoja, jotka auttavat elämänhallinnassa, ja lisäksi arkkitehtuuri ja sisustaminen vaikuttavat ympäristöön virkistävänä ja viihtyvyyttä lisäävänä sekä toimivat sitä kautta myös kuntoutumista edistävinä tekijöinä. (Hyyppä & Liikanen 2005, 113.)

Helena Sederholm (2001) on kirjoittanut artikkelin Taide on vahva lääke, joka herättää pohtimaan, miksi pelätä, että taide menettäisi jotakin olennaista, vaikka sitä ajateltaisiin myös välineellisempänä prosessina. Sederholmin mukaan taidetta ei tulisi pitää yhtenäisenä ilmiönä, sillä taiteen eri muodot poikkeavat pyrkimyksissään ja ilmaisutavoissaan. Artikkelista käy myös ilmi, että kun ennen taiteissa arvostettiin enemmän taiteen tuottamia henkisiä arvoja, huomioidaan nykyisin taiteen kokija kokonaisena, fyysisenä ja psyykkisenä kokonaisuutena. (Sederholm 2001, 19–20.) Tämä on huomioitu myös tämän päivän sairaalahankkeissa. Teoksista ja tiloista halutaan yhä enemmän moniaistillisia, kosketeltavia ja myös toimintaan kannustavia (Isohauta 2018).

Taideteoksen vastaanottaja täydentää teosta omilla kokemuksillaan, ja siksi teosten kokeminen vaihtelee erilaisissa elämäntilanteissa (Sederholm 2001,13). Sairaaloihin ja hoitolaitoksiin sijoitettavassa taiteessa tulisi ottaa huomioon, että sairaus, sen hoitoon liittyvät asiat, kipu tai sairaalassa olevan sosiaalisen aseman muutos, vaikuttavat taiteen tulkitsemiseen (Simpanen 2007, 7). Myös Blomqvist-Suomivuori (2001, 74) näkee sairaaloihin sijoitettavan taiteen haasteena sen, että taiteiden on mahdollista puhutella siellä samanaikaisesti sekä sairaita että terveitä.

 

Taide kuuluu sairaalaan

Espoossa järjestetystä Taide kuuluu sairaalaan -seminaarista sai hyvän käsityksen odotuksista, jotka kohdistuvat tämän päivän sairaalahankkeisiin. Esimerkiksi Espoon sairaalan johtava ylilääkäri Roope Leppänen (2018) mainitsi haasteena sen, ettei sairaala saisi pysähtyä siihen, että taidetta on hankittu, vaikka prosenttiperiaatetta hyödyntäen, vaan sairaalan tulisi pystyä myös pitämään taide sairaalassa elävänä, aktiivisena ja toipumista tukevana.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Keski-Suomen keskussairaalan alueelle Kukkumäkeen 2020 valmistuva täysin uusi Sairaala Nova, joka on päättänyt laajentaa prosenttiperiaatetta myös esitystaiteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että prosenttirahoituksella on mahdollista rahoittaa myös esittäviä ja toiminnallisia taidemuotoja. Esittävällä taiteella toivotaan saavutettavan vastavuoroista toimintaa potilaiden ja hoitohenkilökunnan kanssa. (Isohauta 2017, 14.) Tämä on otettu huomioon myös sairaalaan sijoitettavissa taideteoksissa, ja toiveena on, että tilat ja teokset voisivat myöhemminkin toimia erilaisina taiteen paikkoina. Draama, kerronta ja näyttämöinti näkyvät tällä hetkellä maailmalla trendeinä, etenkin muotoilussa. (Isohauta 2018.)

Taide kuuluu sairaalaan -seminaarista jäi mieleen myös Elina Kylmäsen (2018) puheenvuoro, josta nousee esiin arjen tärkeys. Kylmäsen mukaan sairaalahoidon tulisi olla kaikissa muodoissaan kotona asumisen ja kotiin palaamisen tukemista. Arki on terveellistä ja sen ylläpitäminen kullanarvoista. Arjen arvostaminen näkyy etenkin siinä, että sairaalaympäristöistä pyritään tekemään inhimillisiä ja arvostavia. Esimerkiksi arkkitehtuuriin liittyvillä ratkaisuilla on pystytty  säilyttämään Espoon sairaalassa luontoyhteys, joka koetaan tärkeänä laitosmaisuuden rikkojana. (Kylmänen 2018.)

Luonto onkin yleisin teema tämän päivän sairaaloissa ja perustellusti.

Luonnosta löytyy ominaisuuksia, joita tarvitsemme, jotta parantuminen lähtisi edistymään (Isohauta 2018). Luonto koetaan paikkana, joka rauhoittaa (Aura ym. 1997, 94) ja tutkimusten mukaan jo pelkät luontokuvat odotus- ja toipumishuoneissa vaikuttavat fysiologisiin toimintoihin ja alentavat koettua jännittyneisyyttä, sydämen sykettä ja verenpainetta (Ulrich 1991, Aura ym. 1997, 98 mukaan).

Heikkilän (2018) tutkimus selvittää, miten elvyttävä luonto on pyritty tuomaan osaksi suomalaisia sairaalarakennuksia taiteen ja ympäristösuunnittelun avulla. Esimerkiksi Keski-Suomen uuden Sairaala Novan koko sisustuksen ja taiteen materiaalien, värien ja tekotapojen valintaa ohjaa sairaalalle luotu Tarina, jonka lähtökohtana on keskisuomalainen luonto metsineen, järvineen ja kansallispuistoineen (Isohauta 2017, 11). Kansallispuisto-teema toteutetaan yhteistyössä metsähallituksen kanssa, ja yhteistyö tukee samalla Metsähallituksen luontopalveluiden omaa Terveys ja hyvinvointi -ohjelmaa. Ohjelman tarkoituksen on tukea luonnossa liikkumista, ja kansallispuistojen näkymisen sairaalassa uskotaan vahvistavan potilaiden ja heidän omaistensa luontosuhteen muodostumista. (Ksshp 2018.)

Oma ensimmäinen kokemukseni sairaalaympäristöön toteutuneesta taideteosprosessista oli kymmenen vuotta sitten. Pääsin toteuttamaan vuonna 2008 opinnäytetyönä teosta Pohjois-Karjalan keskussairaalan K-laajennusosaan. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opinnäytetyöni sai alkunsa opintoihin kuuluvalla yritysyhteistyökurssilla, jossa pääsimme ideoimaan teosehdotuksia sairaalaympäristöön. Teosehdotuksista valittiin muutamia toteutukseen ja oma teokseni ”Ruusupuu” oli näiden joukossa. Valituilla taideteoksilla haluttiin tuoda sairaalakohteeseen lisää viihtyvyyttä ja teosten toivottiin korostavan paikan omaa henkeä. (Mannisenmäki 2008.)

 

Toiminnallinen seinämaalaus

Vuonna 2015 minua pyydettiin toteuttamaan seinämaalaus Fysikaalinen hoitolaitos Medicaan, nykyiseltä nimeltään Coronaria Medicaan Jyväskylään. Maalasin Ahjokeskuksen toimipisteeseen seinämaalauksen, jonka aiheena oli hyppynarua hyppivä tyttö ja pyörätuoli. Maalattuani teoksen myös Medican toinen toimipiste, Kuokkala, halusi seinämaalauksia, mutta heidän henkilökunnaltaan tuli lisäksi toive, että voisiko toinen seinämaalaus olla magneettimaalilla toteutettu ja voisiko toinen seinämaalaus sisältää erivärisiä pallonheittoalueita ja piilokuvia.

Kuokkalan toimipisteeseen maalasin magneettimaalilla sekä puun että isomman yhtenäisen magneettiseinäalueen. Näitä teoksia voidaan käyttää fysikaalisissa harjoitteissa esimerkiksi lapsiasiakkaiden kanssa. Erikokoiset ja -muotoiset magneetit mahdollistavat esimerkiksi hienomotoriset harjoitteet. Toteutin näiden lisäksi seinämaalauksen, jossa on erivärisiä pallonheittoalueita ja johon on piilotettu lintuja ja sanoja. Sanojen avulla henkilökunta voi avata keskustelua, ja näin  asiakkaalla on mahdollisuus saada fyysisen harjoitteen lisäksi toisenlaista virikettä.

Oikeastaan vasta työt tehtyäni ymmärsin, että olin päässyt toteuttamaan jotain melko mielenkiintoista. Seinämaalaukset eivät vain koristaneet seiniä, vaan niitä pystyttiin hyödyntämään fysikaalisen hoitolaitoksen toiminnassa ja kuntoutuksessa. Näiden teosten kautta ymmärsin, että taide voi toimia mielenkiintoisella tavalla uusissa toimintaympäristöissä ja antaa jotakin uutta niin hoitohenkilökunnalle kuin asiakkaille.

Kuvassa näkyy seinämaalaus fysikaalisen hoitolaitoksen seinällä. Maalauksen edessä on laite fysikaalista harjoitetta varten.

Seinämaalaus Fysikaalinen hoitolaitos Medicalle. Kuva: Heli Mannisenmäki.

Halusin jatkaa toiminnallisen seinämaalauksen parissa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen kehittämishankkeessani. Esittelin syksyllä 2017 hankeideaani muutamille tahoille, ja saamani palaute oli positiivista. Palvelukoti Attendo Tallisaaren mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikkö ilmoitti kiinnostuksensa hankettani kohtaan, ja sattumalta samaan aikaan Turun ammattikorkeakoulun terveys- ja hyvinvointialan koulutuksen toimintaterapeuttiopiskelijoilla oli alkamassa mielenterveyden tukeminen/luovat menetelmät -opintojakso.

Toiminnallinen seinämaalaus nähtiin mielenkiintoisena esimerkkinä taiteen ja kuntoutuksen yhdistämisestä. Luovat menetelmät -opintojaksolle mukaan pääseminen vahvisti myös hankkeeni ajankohtaisuutta. Esimerkiksi Taiteen ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste Taikusydän on teettänyt vuonna 2017 kartoituksen, jolla on haluttu selvittää, miten eri puolilla Suomea eri alojen eri koulutusasteilla on tällä hetkellä mahdollista opiskella taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin liittyviä sisältöjä ja miten tällainen sisältö asettuu osaksi opetusta. Kartoituksella on pyritty myös selvittämään, millaisena näiden opintojen painoarvo nähdään tulevaisuudessa. (Lilja-Viherlampi 2018.)

Ideoin kaksi tehtävää toisen lukuvuoden monimuoto-opintojen toimintaterapeuttiopiskelijoille. Toinen tehtävistä antoi opiskelijoille vapaat kädet ideoida myös itse toiminnallisia seinämaalauksia, ja pyysin opiskelijoita samalla pohtimaan, olisiko toiminnallinen seinämaalaus sopiva väline toimintaterapeuttien harjoitteisiin.

Suurin osa opiskelijoista oli aiemmalta koulutukseltaan lähihoitajia, ja heillä kaikilla oli jo jonkin verran työkokemusta sosiaali- ja terveysalalta. Poimin tähän esimerkiksi muutaman ajatuksen Kirsi Aurasen ideoinnista. Auranen antoi luvan hyödyntää hänen tehtäväänsä kehittämishankkeessani, ja hänen ajatuksensa kumpusivat hänen omasta työkokemuksestaan erityisesti vanhuspuolelta.

Kirsi Aurasen (2017) ideointi lähti liikkeelle siitä, kuinka saada virikkeitä myös heille, jotka eivät jaksa tai pysty ohjattuun viriketoimintaan enää sitoutumaan. Auranen nostaa esiin, että etenkin muistisairaiden keskuudessa erilaisten materiaalien koskettelu voi toimia aktivoivana tekijänä. Auranen pohti myös, että toiminnallinen seinä voisi toimia hyvin myös opasteena. Seinässä voisi olla suuntakylttejä, kuten ruokala ja päiväsali. Muistisairaat luulevat usein olevansa esimerkiksi matkalla jonnekin ja kyselevät, milloin ollaan kotona tai perillä. Toiminnallinen seinämaalaus voisi näin toimia myös eräänlaisena pysäkkinä, jonka luokse voisi ohjata asukkaan odottamaan siksi aikaa, kunnes hänet ohjattaisiin oikeaan paikkaan. (Auranen 2017.)

Kaikki toiminnallista seinämaalausta ideoineet opiskelijat tai opiskelijaryhmät olivat sitä mieltä, että toiminnallista seinämaalausta olisi mielekästä käyttää omassa työssään toimintaterapian apuvälineenä. Auranen (2017) perustelee oman mielipiteensä näin:

Itse voisin käyttää/varmasti käyttäisin toiminnallista seinämaalausta terapiassa, jos tällaiseen vain olisi mahdollisuus. Koen sen kyllä erittäin hyvänä ja erilaisena keinona ja varmasti olisi asiakkaatkin helppo motivoida työskentelemään sen parissa.

Oli hienoa päästä tekemään yhteistyötä sellaisten tulevien ammattilaisten kanssa, joille juuri toiminta on keskeinen käsite. Yllätyin, kuinka tärkeä rooli luovuudella on myös toimintaterapiassa. Esimerkiksi Hautala ym. (2011,121) ovat sitä mieltä, että luovuuden käyttö on oleellinen osa toimintaterapeutin osaamista, ja luovasti toimiva toimintaterapeutti pystyy ottaman terapian suunnitteluprosessissa laajasti huomioon asiakkaan oman tilanteen ja siinä vaikuttavat tekijät.

Luovat menetelmät -opintojakson myötä sain vahvistusta siihen, että seinämaalauksella on mahdollista vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin esteettisenä ja viihtyvyyttä lisäävänä teoksena, mutta erilaisilla toiminnallisuuksilla siitä on mahdollisuus saada myös mielenkiintoinen ja uudenlaisen luovuuden salliva työväline hoitohenkilökunnan käyttöön.

 

Toimintaympäristö ja työmenetelmät

Attendo Tallisaari on Äänekoskella sijaitseva palvelukoti. Palvelukodilla on 14-paikkainen ikäihmisten yksikkö ja 16-paikkainen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikkö. Myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujat ovat suurimmaksi osaksi ikäihmisiä. Kuntoutuksesta vastaavat yksilöllisesti nimetyt omahoitajat, ja Tallisaaressa työntekijämäärä on sidoksissa aina senhetkiseen asukasmäärään. (Kauppinen 25.5.2018.)

Palvelukoti Tallisaaressa eletään monipuolista arkea ja asukkaita kannustetaan ylläpitämään omaa toimintakykyään. Jokainen asukas pyritään kohtaamaan ainutlaatuisena yksilönä, ja asukkaille laaditussa asumis- ja kuntoutussuunnitelmassa huomioidaan asukkaan elämäntarinat, tottumukset, toiveet ja tavat. Kuntoutujien yksityisyyttä kunnioitetaan, ja asukkaat asuvat omissa huoneissaan. (Attendo Tallisaari 2018.)

Palvelukoti koostuu kahdesta yksiköstä, mutta oma kehittämishankkeeni kohdistui mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikköön. Jatkossa käytän nimitystä Palvelukoti Tallisaari tai pelkkä palvelukoti, ja tarkoitan sillä tässä yhteydessä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikköä. Vaikka työskentelyni tapahtui tietyssä toimintaympäristössä, minulla oli kutenkin taiteilijana mahdollisuus kohdata asukkaat vapaasti, ilman tietoa heidän taustoistaan tai diagnooseistaan. Toiminnallinen seinämaalaus toimi minulle samalla tutkimusmatkana mielenterveys- ja päihdekuntoutustyöhön, mutta pääkohdaksi itselläni nousi pyrkimys kohdata asukkaat ainutlaatuisina yksilöinä, ilman oletuksia elämänhistorian, tämänhetkisen elämäntilanteen, ongelmien tai muiden henkilökohtaisten seikkojen pohjalta.

 

Taiteellinen interventio

Taiteilija kehittäjänä: taiteelliset interventiot työssä -julkaisussa kerrotaan erilaisissa organisaatioissa ja yhteisöissä, kuten sairaalassa, kirkossa, urheilujärjestössä ja palvelutalossa, toteutuneista taideinterventiokokeiluista. Taiteellisia interventioita ovat toteuttaneet taiteilija-kehittäjät, jotka olivat erikoistuneet työskentelemään kehittämistehtävissä taidealan ulkopuolella. Toteutetut interventiot sisälsivät monenlaista toimintaa, kuten esimerkiksi palvelun ja vuorovaikutuksen kehittämistä tai elämyksellisyyden ja riskinoton vahvistamista. (Lehikoinen ym.  2016, 17.) Taiteellinen interventio eroaa perinteisistä taiteen esittämisen muodoista ottamalla kantaa esimerkiksi olemassa olevaan tilaan tai tilanteeseen, ja taiteellisella interventiolla pyritään usein haastamaan katsoja ja kokija tuomalla olemassa olevaan ja tuttuun jotain uutta ja yllättävää (Jensen ym. 2018, 12).

Katson, että omassa työskentelyssäni on taideintervention piirteitä, sillä omassa hankkeessani altistin itseni taiteellisen prosessin ennustamattomuudelle. Lähdin tekemään taiteellista työtä ilman täysin valmista suunnitelmaa esimerkiksi asukkaiden osallistamisesta tai teoksen lopullisesta ulkomuodosta. Halusin jättää teoksen yksityiskohdat auki, sillä minulla oli vahva tunne siitä, että asukkaiden kanssa syntyneet kohtaamiset muokkaavat teoksen  lopulliseen muotoon.

Yksi päämääristäni oli päästä luomaan teos, joka edistäisi vuorovaikutusta asukkaiden ja hoitohenkilökunnan välillä.

Koska oman kehittämishankkeeni taiteellis-toiminnallinen osa tapahtui minulle uudessa toimintaympäristössä, minua kiinnosti kysymys, mitä tapahtuu, kun menen maalaamaan seinää palvelukotiin. Palvelukodilla huomasin nopeasti, että pääsen keskustelemaan päivittäin asukkaiden kanssa, ja halusin antaa näiden kohtaamisten vaikuttaa myös tulevaan teokseen. Kirjoitin ylös, miten ja milloin minuun otettiin kontaktia ja mistä puhuimme. Lisäksi otin työskentelystäni time-lapse-videota, johon tallentui kohtaamisia myös kuvina. Näin sain melko kattavan aineiston, jossa yhdistyi kuvina työn eteneminen ja päivittäiset kohtaamiset sekä kenttäpäiväkirjassa kirjalliset muistiinpanot keskusteluista.

Havainnointi sopii tutkimuksiin, joissa tutkitaan yksittäisen ihmisen toimintaa ja hänen vuorovaikutustaan toisen ihmisen kanssa (Vilkka 2006, 38).  Halusin tutkia omaa työskentelyäni, mutta koska havainnoin samalla myös asukkaita, oli hyvän tieteellisen tavan noudattamiseen liittyvistä käytänteistä sovittava palvelukodin kanssa. Palvelukodilla on käytössä oma tietosuoja- ja turvasitoumus vaitiolovelvollisuudesta, joka koskee asukkaiden, heidän omaistensa, sijoittajakunnan, henkilökunnan ja yrityksen asioita.

Poimin aineistosta tähän artikkeliin julkaistavaksi vain muutamia kohtia, anonymiteettiä kunnioittaen, havainnollistamaan lukijalle, minkälaisia keskusteluja meille syntyi. Time-lapse-videosta valittujen yksittäisten kuvien käytöstä sovin sekä palvelukodin päällikön että asukaan kanssa erikseen. Palvelukoti sai aineistosta muutaman kuvan käyttöönsä, ja myös asukkaille annettiin muutamia kuvia muistoksi työskentelystäni.

 

Työskentelyprosessi

Tutustuminen

Ensimmäinen vierailuni Palvelukoti Tallisaaressa oli marraskuussa 2017. Tapasin palvelukodin silloisen päällikön Katja Kauppisen ja yksikön sairaanhoitajan Heini Parantaisen. Esittelin aikaisempia teoksiani, ja seinän magneettisuus nähtiin mielenkiintoisena elementtinä, jonka avulla myös palvelukodilla voitaisiin toteuttaa erilaista viriketoimintaa.

Olimme nopeasti samaa mieltä siitä, että seinämaalauksen olisi hyvä sijoittua siten, että sitä olisi kaikkien helppo lähestyä ja käyttää. Kiinnitin huomiota käytävään, joka sijaitsi aivan ruokailutilan vieressä. Käytävällä oli ilmoitustaulu, joka sisälsi arkipäivään kuuluvia tärkeitä asioita, kuten hoitajien työvuorot, ruokalistan ja nimipäivät. Asukkaat kulkivat tämän käytävän läpi säännöllisesti useita kertoja päivässä.

Hoitoyksiköiden arki rakentuu usein ruoka-aikojen mukaan, vakiintunut päivärytmi luo laitosmaisuutta, ja päivärytmistä voi olla vaikea poiketa (Hyyppä & Liikanen 2005, 135). Koska palvelukodilta ei löytynyt oikein muutakaan ehjää ja tarpeeksi isoa seinää, ehdotin, saisinko muuttaa ruokailutilan vieressä olevan ilmoitustaulun ja samalla koko ympäröivän seinän toiminnalliseksi seinämaalaukseksi. Ainut asia, joka itseäni tuossa vaiheessa arvelutti, oli, miten työskentelyyn niin keskeisällä paikalla suhtauduttaisiin ja aiheuttaisiko toimintani liikaa häiriötä päivärytmiin.

Yllätyin, kuinka nopeasti ja rohkeasti ehdotukseeni vastattiin. Poikkeus arkeen katsottiin pelkästään virkistävänä ja toivottuna vaihteluna. Ideoimme, että seinämaalaukseen voisi sisällyttää ilmoitustaulun toiminnot, mutta seinämaalaukseen voisi jättää myös vapaata tilaa. Magneettien avulla voisi asukkaiden kanssa tehdä monenlaisia harjoitteita, ja myös magneettien erilaisista materiaalimahdollisuuksista innostuttiin.

Seuraava tapaaminen palvelukodilla oli tammikuun puolessa välissä. Olin ehdottanut, että voisin tehdä samalla hieman yleistä tutustumista ja havainnointia. Näin saisin mielikuvan asukkaista, tilasta, palvelukodin toiminnasta ja seinän käytöstä. Olin myös pohtinut paljon sitä, kuinka saisin asukkaita osalliseksi teokseen.

Osallisuutta voidaan jäsentää monin eri tavoin, mutta suuressa osassa osallisuuden jäsennyksiä osallistumista pidetään selvänä lähikäsitteenä, ja käsitteitä käytetään välillä myös ristiin ja rinnakkain (Nivala & Ryynänen 2013, 20). Osallisuuteen liittyy, että ihminen kokee tulevansa kohdelluksi tasa-arvoisesti. Henkilöllä tulee olla oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa päätöksissä ja suunnitelmissa sekä oikeus vaikuttaa ympäristöönsä ja toimintaan. Osallisuuden katsotaan vahvistuvan vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan kautta, jolloin ihminen havaitsee vaikutusmahdollisuutensa itsensä ja toisten suhteen. (Karkkulainen 2015, 13.)

Halusin löytää sellaisen tavan osallistaa, joka sopisi omaan työskentelytapaani. Koska pääsin toteuttamaan teosta asukkaiden kotiin ja varsin keskeiselle paikalle, halusin tarjota asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa kuva-aiheeseen. Järjestin asukkaille kaksi äänestystä, jotka toimivat minulle samalla taustatietona asukkaiden innokkuudesta vaikuttaa teokseen. Äänestyksien myötä asukkaiden toiveita olisi huomioitu jo luonnosteluvaiheessa.

Minulle oli selvää, että haluan työskennellä myös palvelukodilla luontoaiheen parissa. Luonto on neutraali aihe, ei loukkaa ketään, ja kaikilta löytyy muistoja liittyen luontoon. Koska olin jo aiemmin maalannut puuaiheita, halusin toteuttaa myös palvelukodille  puun. Halusin äänestyksellä kartoittaa, minkä tyylisistä puista asukkaat itse pitäisivät. Toinen äänestys oli väreistä, joita laitoin esille 24 kappaletta. Äänestyksiin osallistuttiin laittamalla rasti tai oma etunimi merkiksi omasta valinnasta, ja myös hoitohenkilökunta sai osallistua.

Seuraavalla viikolla hain äänestystulokset. Puita oli äänestetty 11 kertaa, joista 5 oli henkilökunnan ääniä ja 6 oli asukkaiden ääniä. Puista eniten ääniä olivat saaneet pyöreämuotoinen satupuu ja luonnollisen näköinen kuusi. Värejä oli äänestetty 12 kertaa, joista 4 oli henkilökunnan ja 8 asukkaiden ääniä. Punainen ja vaaleanpunainen nousivat pieniksi suosikeiksi. Kysyin asukkailta vielä perusteluja valinnoille, ja värejä perusteltiin muun muassa näin:

Ruohonvihreä. Kesä tulee mieleen.

Väreistä punainen oli hyvä. Punainen on hyvä väri mielenterveydelle.

Keltainen on hyvä väri, aurinko tulee mieleen.

Kaikkihan ne on kauniita. Punainen on hyvä, mutta vaikea sanoa miksi.

Vihreä on hyvä väri. Se on semmoinen elämän merkki, niin kuin nämä viherkasvit täällä. Pitää vaan muistaa antaa vettä, että pysyvät hengissä.

Vaaleanvioletti, se on meditaation ja joogan väri.

Kun tein lähtöä, muutama asukas halusi vielä jutella kanssani. Yksi asukkaista kysyi, mitä muuta maalaukseen on tulossa. Sanoin, että en vielä tiedä, mutta ehkä siinä voisi olla vaikka lintuja. Sanottuani tämän halusi eräs asukas lausua minulle runon:

Kuu kiurusta kesään,

puoli kuuta peipposesta,

västäräkistä vähäsen,

pääskysestä ei päivääkään.

Minulla oli mukana lintukirja, ja etsimmekin muutaman asukkaan kanssa sieltä vielä nämä runossa esiintyneet neljä lintua. Minusta tuntui, että runon lausuminen herätti näissä muutamassa asukkaassa heti erilaista, luontevaa ja henkilökohtaista keskustelua. Puhuimme kevään tulosta, eri lintulajeista ja niiden tuomista muistoista. Muistelimme myös lintujen erilaisia lauluääniä.

 

Suunnittelu

Aloitin toiminnallisen seinämaalauksen suunnittelun magneettimaalin kautta. Minulla oli nopeasti ajatus seinäpinnan jakamisesta kahteen osaan. Toisessa osassa käyttäisin magneettimaalia ehjänä pintana ja toisessa osassa sabluunalla toteutettuna muotona.  Ideoin ensimmäiseen luonnokseen kaikki magneettimaalialueet, ja mielestäni luonnos havainnollisti samalla hyvin sitä, että seinä toimisi siistinä ja selkeänä kokonaisuutena ilman magneettejakin. Sabluunalla toteutettavan puun muodon muokkasin äänestyksessä eniten ääniä saaneesta omenapuun muotoisesta puusta. Tein puusta hieman yksinkertaisemman ja suurensin lehtiä, jotta saisin niihin tarpeeksi magneettista pintaa. Halusin sisällyttää teokseen myös toisen puun. Vaikka äänestyksessä oli äänestetty toiseksi eniten kuusta, vaihdoin sen koivuun, sillä materiaalikokeilujen myötä olin havainnut, että vaaleat värit toimivat paremmin magneettimaalin päällä.

Kuvassa näkyy luonnos seinämaalauksesta: puuhahmotelmia.

Ensimmäinen luonnos seinämaalauksesta. Kuva: Heli Mannisenmäki.

Ensimmäisestä luonnoksesta saamani palautteen jälkeen tein vielä pieniä muutoksia, ja sen jälkeen luonnos hyväksyttiin. Jätin avoimeksi magneettimaalin ympärille tulevat yksityiskohdat, sillä ajatuksena oli, että loput kuva-aiheet tulisivat asukkailta. Hankin seinämaalauksen tarvikkeet Äänekosken K-Raudasta, ja samalla sain vielä K-Raudan maaliasiantuntijalta vinkkejä tekniseen toteutukseen ja maalin menekkiarvioon. Lopullisen seinämaalauksen materiaalikustannuksista huolehti Palvelukoti Tallisaari. Lisäksi Tallisaari huolehti luvan seinän maalaamiselle tekniseltä isännöitsijältä. Olimme myös varmistaneet, ettei kukaan ollut hajusteille herkkä.

 

Työskentely

Aloitin seinämaalauksen maalaamisen helmikuun puolessavälissä, ja sain vapaasti suunnitella aikatauluni. Asukkaat olivat heti selvästi kiinnostuneita työskentelystäni, mutta seurasivat kauempaa ja antoivat työskentelyrauhan. Vanhan ilmoitustaulun poistaminen seinältä aiheutti muutamassa asukkaassa hieman huolta. Kerrottuani kutenkin lisää seinämaalauksen ideasta ja siitä, että kaikki ilmoitustaulun asiat tulevat kyllä uudellekin seinälle, huoli vaihtui kiinnostukseksi. Myös muutama hoitaja pysähtyi jo ensimmäisenä päivänä kehumaan seinän väriä, ja useampi hoitajista ihmetteli, kuinka jo pieni muutos elävöittää tilaa ja tuo virkistystä. Ensimmäisestä työskentelypäivästä jäi erityisesti mieleen erään asukkaan kommentti:

Kyllä tuo taiteilijan homma on nuukaa.

Kysyin, että mitä tarkoitat?

No nuin tarkkaa puuhaa, ei siihen moni pysty. Pitää olla huolellinen.

Kuvassa näkyy asumisyksikön seinää, johon seinämaalaus on tulossa.

Seinä ensimmäisen työskentelypäivän jälkeen. Kuva: Heli Mannisenmäki.

Toisena päivänä jatkoin magneettimaalikerrosten maalaamista ja teippasin seinän keskelle tulevan puusabluunan. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa Time-lapsen kuvaamista, sillä olin päässyt kunnolla vauhtiin, ja työskentelyni oli alkanut selvästi kiinnostamaan asukkaita enemmän. Päivän aikana minua kävivät jututtamassa samat tutut asukkaat, jotka olivat aikaisemminkin ottaneet minuun kontaktia, mutta tänään kohdalleni pysähtyi myös eräs asukas, joka ei ollut vielä puhunut minulle lainkaan.

Teet tuommoista taideteosta siihen.

Näytin luonnosta ja kerroin minkälainen kuva siihen oli tulossa. Asukas sanoi, että hän kyllä tietää, koska oli käynyt tutkimassa luonnostani. Hän myös kertoi, että hänellä itsellään oli ollut kuvaamataito aikoinaan 9 ja että kyllä hänkin jotain näistä hommista ymmärtää. Kysyin,  milloin asukas oli itse piirtänyt tai maalannut viimeksi. Siitä oli kuulemma aikaa, ja että pitäisi piirtää joka päivä, jotta taito pysyisi tallessa.

Tunsin hetkellisesti hieman pettymystä projektiani kohtaan. Teinkö väärin asukkaita kohtaan, kun asukkaat eivät saaneet osallistua tekemiseen? Ennen kuin kuitenkaan ehdin sanoa mitään, asukas totesi, että on kiva päästä seuraamaan, kuinka työ etenee, ja että siitä tulee kyllä hieno.

Seuraavina päivänä jatkoin edelleen magneettimaalikerrosten tekemistä. Asukkaat olivat huomanneet, että maalaan samaa kohtaa useampaan kertaan, ja tänään yksi asukkaista kommentoi:

Eikö tuossa mene kallista maalia hukkaan? Eikö vanha ilmoitustaulu olisi kelvannut?

Asukkaan palaute sai minut taas miettimään. Mitä oikein teen, ja miksi olen mennyt muuttamaan asukkaille jotain tutuksi tullutta ja käytännöllistä asiaa aivan toisenlaiseksi? Sain päivän aikaan kuitenkin vastapainoksi monta positiivista palautetta, kuten erään asukkaan kommentin:

Ihailen sinun työtä, kiva seurata sen etenemistä. Kiva kun järjestit tänne tämmöisen elämyksen.

Kuvassa on taitelija Heli Mannisenmäki ja asukas seinämaalauksen äärellä.

Kohtaaminen asukkaan kanssa. Kuva: Heli Mannisenmäki.

Maalasin ensimmäisen viikon aikana kaikki magneettimaalilla maalattavat kohdat kolmeen kertaan, ja jätin sen jälkeen seinän kuivumaan hieman pidemmäksi aikaa. Tullessani palvelukodille tauon jälkeen minua mietitytti, muistavatko asukkaat minut ja miten tulooni taas suhtaudutaan. Saavuttuani kuulin kuitenkin jo kaukaa huudahduksen, joka oli tarkoitettu selvästi myös muiden kuultavaksi;

Taiteilija tulee!

Koska jo ensimmäisillä vierailuillani palvelukodilla olin kuullut runon ”Kuu kiurusta kesään” ja se oli herättänyt sekä minussa että asukkaissa myönteisiä ajatuksia ja virittänyt keskustelua, olin päättänyt jatkaa maalaamista koivun rungosta ja näistä neljästä runossa esiintyvästä linnusta. Heti kun runoa lausunut asukas huomasi, että maalaan västäräkkiä, alkoi runon lausunta kuin automaattisesti uudestaan. Asukas kysyi, maalaanko kaikki runon linnut, ja kun vastasin, että kyllä maalaan, tokaisi hän sen jälkeen:

On se arvokasta tuo taiteilijan työ.

Kuvassa taiteilija maalaa seinämaalausta.

Västäräkin maalaaminen. Kuva Heli Mannisenmäki.

Västäräkin maalaaminen herätti eri lailla kiinnostusta kuin pelkän harmaan seinän maalaaminen. Huomasin, että asukkaat jäivät nyt ohi kulkiessaan pidemmäksi aikaa tarkastelemaan maalaustani. Nyt kun olin maalannut ensimmäisen linnun esimerkiksi, minun olisi helpompi kysyä myös muilta, mitä he haluaisivat seinämaalaukseen tulevan. Västäräkki toimi täydellisenä keskustelun avaajana niin asukkaille kuin minullekin.

Uskaltauduin kysymään eräältä asukkaalta, joka ei ollut vielä muuta kuin tervehtinyt minua, että mikä olisi hänen lempilintunsa. Yllätyksekseni asukas vastasikin heti:

Että jaa-a. Metso soitimellahan olisi komea, mutta se ei taida mahtua tuohon sinun teokseen.

Sanoin, että ei ihan taida, ja sillehän pitäisi olla ihan oma seinänsä, kun on niin komea lintu. Kysyin, että olisiko jotain muuta mielessä, mikä voisi sopia seinään?

No tikkahan on hieno! Se isotikka.

Varmistin vielä, että, niin sekö, jolla on punaista, palokärki?

Just se!

Seuraavina päivinä jatkoin hyväksi havaittua taktiikkaa ja vakuutuin siitä, että asukkailla oli tarvetta keskustella, vaihtaa ajatuksia ja kertoa mielipiteensä. Otin tavoitteeksi, että saisin jonkinlaisen kontaktin tai keskustelun aikaan jokaisen asukkaan kanssa ja samalla ehdotuksen kuva-aiheesta. Melkein kaikki, joilta kysyin, halusivatkin ehdottaa jotakin maalattavaa. Muutamalla asukkaista oli samoja toiveita kuin muillakin, ja vain yksi asukkaista sanoi suoraan, että ei halua osallistua. Palvelukodilla oli myös muutama asukas, jotka eivät ottaneet minuun lainkaan kontaktia. Päätin, että jos kontaktinottoyritys ei synny luonnostaan, niin en aio ketään yrittää siihen pakottaa. Lisäksi sain eräältä hoitajalta vahvistusta siihen, että myös nämä asukkaat ovat varmasti kiinnostuneita toiminnastani, vaikka eivät minulle mitään puhuisikaan. Osallistumista voi olla myös se, että tulee ylipäätään samaan tilaan. Kuten hoitaja sanoi:

Onhan se lintujen bongauskin osallistumista.

Viimeisenä maalasin erään asukkaan toiveesta punatulkun. Keskustelu tästä linnusta kuvaa mielestäni hyvin tätä yhteisöä ja myös sitä, kuinka sain tuntea itseni tervetulleeksi yhteisöön vierailijaksi. Keskustelusta löytää arvokkaan viittauksen kanssaihmisten tärkeydestä ja myös siitä, kuinka myös huumori oli läsnä useimmissa kohtaamisissa:

Eikös se punatulkku ole parvilintu? Eihän niitä juuri yksinään näe. Hyvä, että se pääsi näiden muiden lintujen seuraan. Kyllä se nyt tässä porukassa varmasti hyvin pärjää.

Kuvassa näkyy seinämaalaus.

Toiminnallinen seinämaalaus valmiina. Kuva: Heli Mannisenmäki.

Palaute

Maaliskuun lopussa luovutin teoksen palvelukodille. Maalaukseen tuli lopulta 11 erilaista lintua, kukkia ja linnunpönttö, jotka olivat kaikki asukkaiden tarinoista tai pyynnöistä poimittuja. Väriä seinämaalaukseen tuli hillitysti, mutta mielestäni magneettimaalin oma väri ja pienet yksityiskohdat sopivat parhaiten yhteen. Tarkoituksenahan oli tehdä seinämaalaus, joka toimisi osittain myös tyhjänä tauluna. Toteutin teoksen, jonka toiminnallisuudelle ei ollut valmiita sääntöjä tai käyttöohjeita, vaan palvelukoti voi itse alkaa kehittämään haluamaansa toimintaa sen avulla. Hankimme valmiiksi jo numeromagneetit, ja eräs hoitaja oli alkanut ideoida lehdenmuotoisia magneetteja, joihin oli tarkoitus tulla asukkaiden nimiä. Lisäksi tekeillä olivat hoitajien nimimagneetit, ja nimipäivien merkitsemistä varten oli hankinnassa pieni liitutaulu, joka oli tarkoitus laittaa yhdelle oksalle roikkumaan.

Koska olin saanut asukkailta ja henkilökunnalta paljon suoraa positiivista palautetta, halusin palautetta vielä toisella tapaa. Asukkailta olisi ollut melko haasteellista lähteä pyytämään kirjallista palautetta, joten heiltä kysyttiin vielä suullista palautetta erään yhteisökokouksen yhteydessä ilman, että itse olin paikalla. Palautetta tuli vähän, mutta se vastasi mielestäni erittäin hyvin sitä mielikuvaa, minkä olin itsekin muodostanut.

Hyvin maalattu.

Hyvä, joka tuommosta tarvii.

Ei ole niin sekava kuin aiempi.

Hyvä piirros, mutta puuttuu paljon tietoja, mitä aiemmassa oli.

Värejä olisi kaivannut enemmän.

Tykkään, että se on omiaan tänne.

Aika hyvä, huomaa, että taiteilija tehnyt.

Jätin myös hoitajille vielä mahdollisuuden nimettömään palautteeseen. Palautteisiin oli mahdollisuus vastata vain viikon ajan, joten kaikki eivät toivettani tavoittaneet. Sain kuitenkin neljältä hoitajalta palautetta. Palautelomakkeessa oli neljä eri kysymystä, joita arvioitiin numeroilla 1–10. Numeroarvioinnin lisäksi jokaiseen kysymykseen oli mahdollisuus jättää vapaamuotoinen perustelu.

Palautteista kävi ilmi, että seinän käytännöllisyys sai numerolliseksi keskiarvoksi 8. Yhdessä palautteessa ei ollut numeroarvosanaa vaan siinä luki, että toimii riittävän hyvin. Yhteen vapaamuotoiseen perusteluun oli kirjattu huomio siitä, että seinä koettiin vaikeaksi käyttää, ennen kuin siihen tottui. Toisessa palautteessa mainittiin huomiona, että hoitajien työvuorot oli vaikeampi hahmottaa oksilta. Vaikka muutamia kriittisiä huomioita löytyi, arvioitiin käytännöllisyys mielestäni palautteissa numeroilla silti hyväksi.

Toisessa kysymyksessä arvioitiin seinämaalauksen vaikutusta viihtyvyyteen. Neljän palautteen keskiarvo oli 10. Vapaamuotoisissa kirjallisissa perusteluissa kehuttiin seinän kauneutta ja sitä, kuinka seinä tuo esteettistä iloa ja pirteyttä arkeen. Yhden palautteen vapaamuotoisessa perustelussa luki, että seinä on paljon tyylikkäämpi kuin ilmoitustaulu.

Kolmanneksi kysyin, kuinka arvioisit vierailuani asukkaiden näkökulmasta. Kolmen numeraalisen palautteen keskiarvoksi tuli 10. Yhdessä palautteessa oli maininta, että muutos aiheutti huolta siitä, tuleeko tärkeä informaatio uudelle seinälle. Yhden palautteen vapaamuotoisessa perustelussa luki, että asukkaat tykkäsivät paljon, kun olin paikalla, sillä asukkaat ovat kiinnostuneita ulkopuolisista vierailijoista ja tykkäävät keskustella ja seurata työskentelyä.

Viimeinen kysymys oli itselleni kaikkein merkittävin; kysyin siinä, kuinka arvioisit seinän käyttöä omasta näkökulmastasi. Numero 1 = en halua käyttää seinää ollenkaan, enkä ole kiinnostunut ideoimaan siihen tai sen avulla mitään uutta. Numero 10 = Haluan käyttää mielelläni seinää ja ideoida itsekin siihen tai sen avulla jotakin uutta.

Kolmen palautteen numerollinen keskiarvo oli 9. Yhdessä palautteessa ei ollut numeroa, mutta vapaamuotoisessa perustelussa luki, että pidän taulusta ja on tärkeää, että siitä saa katsoa päivän toiminnan. Toisen palautteen numeroarvio oli 8, ja vapaamuotoisessa perusteluissa luki, että haluan käyttää seinää ja aion vielä pitää sen ympärillä toimintahetkiä. Kolmannen palautteen numeroarvio oli 9, ja perusteluna oli, että vielä on suunnitteluasteella, kuinka käytämme seinää asukkaiden kuntoutuksessa. Neljännen palautteen numeroarvio oli 10, ja perustelussa luki, että mielelläni käytän ja suunnittelen käyttömahdollisuuksia.

 

Lopuksi

Ajatukseni toiminnallisesta seinämaalauksesta oli aluksi hyvin teoskeskeinen. Palvelukodilla huomasin kuitenkin nopeasti, että minulla oli mahdollisuus päästä rikkomaan omia taiteelliseen työskentelyyni kuuluvia rutiineja, heittäytyä taideprosessin vietäväksi ja inspiroitua kohtaamisista. Sattumanvaraiset kohtaamiset palvelukodin yhteisön jäsenten kanssa loivat perinteisen työskentelytapaani epäjärjestystä, mutta samalla herkistivät minut uudella tavalla havainnoimaan ympäristöä ja jäsentämään myös omaa työskentelyäni.

Taide toimii asioiden merkityksellistäjänä, ja taidetta ei ole pelkkä teknisesti täydellinen suoritus, vaan taiteellisena voidaan pitää sitä, mikä syntyy tekemisen prosessissa (Sederholm 2001, 11). Palvelukodilla tunsin työskenteleväni jonkinlaisessa uudessa välimaastossa, ja taiteellisen työskentelyni äärellä syntyi kohtaamisia, joilla oli erityistä merkitystä luovuuteeni. Sain olla myös itse vastaanottajana ja osallistujana. Luonnehtisin seinän maalaamista palvelukodilla sekä minun että yhteisön jäsenten molemminpuoliseksi taiteen kohtaamisen tapahtumaksi. Sederholmin (2001, 12) mukaan taiteen kohtaaminen on tapahtuma, josta voi kummuta tilanteiden tajua, luovuutta, ymmärrystä ja myötäelämisen kykyä, mutta myös kykyä epävarmuuden ja puutteellisuuden sietämiseen. Taide on tapahtuma, jonka paikka löytyy teoksen ja vastaanottajan välistä. (Sederholmin 2001, 19.)

Ymmärsin, miksi taiteen merkitys kasvaa erityisesti sairaaloissa ja hoitolaitosympäristöissä. Sairauden kohdatessa syvimmät elämänkysymykset muuttuvat kenelle tahansa ajankohtaisiksi. Taide voi antaa mahdollisuuksia käsitellä näitä tunteita, ja parhaimmillaan taide voi antaa voimaa ja uusia oivalluksia (Blomqvist-Suomivuoren (2001, 74). Palvelukodilla tunsin myös itse olevani herkempi. Työskentelin asukkaiden kodissa, ja asukkaiden kohtaaminen ja heidän kuuntelemisensa tuntui erityisen tärkeältä. Kohtaamiset ja keskustelut sekä niistä poimitut kuva-aiheet tekivät valmiista teoksesta itselleni erityisen ja merkityksellisen. Vieraillessani viimeisen kerran palvelukodilla kuulin erään asukkaan poisnukkumisesta. Seinämaalaukseen tallentui muisto myös hänen osallistumisestaan.

Uskon, että toiminnallinen seinämaalaus muistuttaa palvelukodilla taiteilijasta, joka hämmensi hieman arkea. Taiteilijana minua eivät sitoneet yhteisössä vallitsevat asukkaan tai hoitajan roolit. Työskentelin keskeisellä paikalla, ja kohdalleni oli helppo pysähtyä keskustelemaan. Työskentelyni poikkesi tavanomaisesta palvelukodin arjesta, herätti kiinnostusta ja antoi asukkaille luvan kommentoida spontaanisti toimintaani ja toiminnastani herääviä asioita. Monet keskustelut liittyivät jollakin tavalla taiteeseen ja taiteen tekemiseen. Myös Lehtonen on huomannut saman työskennellessään näyttelijänä hoitolaitoksissa. Lehtosen kokemuksen mukaan taiteilija koetaan lähtökohtaisesti henkilöksi, jolle saa puhua tunteistaan ja uskoutua. (Lehtonen & Wesenius 2010, 26.)

Taide ja arki eivät ole vastakohtia, ja taide voi auttaa näkemään arkielämässä asioita, joita ei syystä tai toisesta pysähdytä muutoin pohtimaan (Sederholm 2011, 1–112). Koska toiminnallisen seinämaalauksen ideointi lähti palvelukodilla liikkeelle yhteisön arkeen liittyvistä asioista, osoittautui Kohti luovaa arkea, Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä mielenkiintoiseksi tutkimukseksi. Tutkimustuloksista nousee esiin, kuinka useimpien haastateltavien kokemuksissa luovuus ei liity vain kulttuurin ja taiteen pariin, vaan se ymmärretään laajemmin arkeen ja elämään suhtautumisena uusista näkökulmista. Luovuus vanhustyössä nähtiin ennen kaikkea pieninä, spontaaneina ja kiinteästi arjessa kiinni olevina ” toisin tekemisen ja näkemisen” mahdollisuuksina. (Huhtinen-Hildén ym. 2017, 49.)

Kohti luovaa arkea -tutkimuksesta käy myös ilmi, että arjessa ” pienestä tulee suurta”, ja esimerkiksi haastateltujen mukaan arjen pienet virikehetket voivat joskus olla merkityksellisempiä verrattuna erikseen järjestettyihin viriketoimintatuokioihin. Pienet kohtaamisen ja läsnäolon hetket nousevat merkittäviksi asiakaslähtöisen arjen elementeiksi. Kahden kesken oleminen, vaikkakin vain lyhyen aikaa, jättää ihmiselle hyvän mielen ja antaa tunteen aidosta kohtaamisesta. (Huhtinen-Hilden ym. 2017, 48–51.)

Kehittämishankkeessani taide tosiaankin toimi keskustelun avaajana ja vapaan ilmapiirin synnyttäjänä. Uskon, että kohtaamisilla oli merkitystä myös yhteisön jäsenille. Kohti luovaa arkea -tutkimuksesta nousee myös esiin, että hoitohenkilökunta kaipaa  ”luvan saamista” luovuuteen, ja luvan saamisella tarkoitetaan tutkimuksessa muun muassa luovan työotteen ja toisin tekemisen sallimista. (Huhtinen-Hilden ym. 2017, 82). Hoitolaitoksissa, joissa päivän rutiinit toistuvat usein samoina päivästä toiseen, voi pienestä tosiaan tulla joskus suurta. Toiminnallinen seinämaalaus mahdollistaa nyt arkisten asioiden tekemisen hieman toisella tapaa. Kuten Haapasalo & Kela (2017, 21) toteavat:

”Taide voi muuttaa ympäristöjä ja tilojen käyttötapoja. Siellä missä ennen kuljettiin läpi, voidaan nyt kokoontua, pysähtyä ja osallistua.”

Hankkeen aikana ymmärsin, että sairaaloihin ja hoitolaitoksiin toteutettavalta taiteelta toivotaan entistä monipuolisempaa roolia. Mielestäni Henri Terhon (2018) puheenvuoro tiivistää hyvin koko Taide kuuluu sairaalaan -seminaarin ydinajatuksen. Terhon mukaan on ajankohtaista miettiä, mitä kaikkea mahdollistaa yhdistelmä siitä, että meillä on sekä rakennettuun ympäristöön liittyvä prosenttiperiaate että sosiaali- ja terveyssektorille levittäytyvää uudentyyppinen prosenttiperiaate. Taide osana sairaalaympäristöä, sekä visuaalisena että toiminnallisena, tulisi olla olemukseltaan yhtä ja samaa taidetta yhdellä ja samalla tavoitteella. Taide kuuluu sairaaloihin, sillä taide on meille kaikille perusoikeus, ja sairaaloissa olevan taiteen tulee tuottaa sekä laadukasta hoitoa tukevaa ympäristöä, että laadukasta hoitoa tukevaa sisältöä. (Terho 2018.)

Toiminnallinen seinämaalaus toimi palvelukodilla monella tapaa. Taiteilijana pääsin hyödyntämään itselleni tuttua työvälinettä ja toteuttamaan omaa ammattitaitoani hyödyntäen tilaan sopivan visuaalisen teoksen. Toiminnallisen seinämaalauksen toteuttaminen keskellä palvelukodin arkea herätti kiinnostusta ja toi kaivattua vaihtelua palvelukodin arkeen. Lisäksi seinämaalaus voi toimia palvelukodilla myös jatkossa taiteen tekemisen ja kokemisen paikkana.

Toiminnallinen seinämaalaus oli hyvä mahdollisuus  kehittää omaa ammattitaitoaan taiteilijana ja mahdollisuus ennen kaikkea moniammatilliseen yhteistyöhön.

Kehittämishanketta toteuttaessani löysin itselleni yhteistyökumppanin taiteilija ja valokuvaaja Maria Kärkkäisen, joka oli myös ideoinut magneettimaalilla toteutetun seinän Laukaan kunnankirjastolle. Oli mielenkiintoista päästä vaihtamaan ajatuksia, sillä olimme lähestyneet toiminnallisuutta hieman eri suunnista. Tästä on hyvä jatkaa, sillä yhdessä on enemmän.

 

Lähteet

Attendo Tallisaari 2018. Viitattu 2.9.2018 https://www.attendo.fi/tallisaari-mt.

Aura, S., Horelli, L. & Korpela, K. 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Porvoo; Helsinki; WSOY.

Auranen, K. 2017. Toiminnallisen seinämaalauksen ideointitehtävä. Turun ammattikorkeakoulu, mielenterveyden tukeminen/luovat menetelmät-opintojakso.

Blomqvist-Suomivuori, L. 2001. Taide-elämysten merkitys hoitotyössä. Teoksessa Ukkola, I. (toim.) 2001. Parantava taide: Taideoppikirja lähi- ja perushoitajille. Helsinki: Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitto TJS.

Haapasalo, M. & Kela, L. 2017. Taiteen muuttujia. Taidetta erilaisissa konteksteissa. Teoksessa I. Tanskanen & P. Juppi (toim.) Taiteen moniammatilliset kontekstit. Viitattu 2.9.2018. http://julkaisumyynti.turkuamk.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789522166463.

Hautala, T., Hämäläinen, T., Mäkelä, L. & Rusi-Pyykönen, M. 2011. Toiminnan voimaa: Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita.

Heikkilä, M. 2018. Sairaaloista hyvinvointikeitaiksi? Taide ja luonto suomalaisissa sairaalahankkeissa. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.  Viitattu 2.9.2018. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/57738.

Huhtinen-Hildén, L., Puustelli-Pitkänen, A., Strandman, P. & Ala-Nikkola, E. 2017. Kohti luovaa arkea: kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä: tutkimusraportti. Viitattu 2.9.2018. http://www.theseus.fi/handle/10024/124164.

Hyyppä, M. T. & Liikanen, H. 2005. Kulttuuri ja terveys. Helsinki: Edita Prima Oy.

Isohauta, T. 2018. Seminaaripuheenvuoro. Taide kuuluu sairaalaan -seminaari. Viitattu 2.9.2018. https://prospectumlive.com/event/taike_12042018.

Isohauta, T. 2017. Keski-Suomen Sairaala Nova/TAIDEOHJELMA. Viitattu 2.9.2018. http://www.ksshp.fi/download/noname/%7BD4B39F9F-B5E1-4910-94F9-2A66F53BBAA6%7D/64096.

Jensen, A., Rajanti, T. & Ziegler, D. 2018. Interventio kaupunkitilaan –kokeellinen interventio taiteellisen tutkimuksen ja -korkeakouluopetuksen välineenä. Viitattu 2.9.2018. https://issuu.com/poriurbanplatformofaalto/docs/interventiokaupunkitilaan.

Karkkulainen, M. 2015. Toimii! Hoitajan opas luoviin menetelmiin. 1. p. Helsinki: Edita.

Kauppinen, K. 2018. Henkilökohtainen tiedonanto, sähköposti 25.5.2018.

Korhonen, K. 2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat. Julkaistu: 5.4.2016. Viitattu 2.9.2018. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002894579.html.

Ksshp 2018. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Keski-Suomen kansallispuistot inspiroivat Sairaala Novan sisustusta. Viitattu 2.9.2018. http://www.ksshp.fi/fi-FI/KeskiSuomen_kansallispuistot_inspiroivat(54072.

Kylmänen, E. 2018. Seminaaripuheenvuoro. Taide kuuluu sairaalaan -seminaari. Viitattu 2.9.2018. https://prospectumlive.com/event/taike_12042018

Lehikoinen, K., Pässilä, A., Martin, M. & Pulkki, M. 2016. (toim.) Taiteilija kehittäjänä: taiteelliset interventiot työssä. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Viitattu 2.9.2018 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160178.

Lehtonen, J. & Wesenius, H. 2010. Samassa valossa: Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella. Helsinki: Avain.

Leppänen, R. 2018. Seminaaripuheenvuoro. Taide kuuluu sairaalaan -seminaari. Viitattu 2.9.2018. https://prospectumlive.com/event/taike_12042018.

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2018. Katsaus kulttuurihyvinvointialan koulutukseen. Viitattu 2.9.2018. https://taikusydan.turkuamk.fi/yleinen/katsaus-kulttuurihyvinvointialan-koulutukseen/

Mannisenmäki, H. 2008. Ruusupuu Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Opinnäytetyö, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu.

Nivala, E. & Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Teoksessa Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013. Viitattu 2.9.2018. http://www2.uef.fi/documents/1381035/2330652/NivalaRyynänen2013.pdf.

OKM 2018. Prosenttiperiaatteen laajentaminen. Viitattu 2.9.2018. https://minedu.fi/prosenttitaide.

Sederholm, H. 2001. Taide on vahva lääke. Teoksessa I. Ukkola (toim.) 2001. Parantava taide: Taideoppikirja lähi- ja perushoitajille. Helsinki: Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitto TJS.

Simpanen, M.-R. 2007. Terveyttä taiteesta. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino Oy.

Taide ja hyvinvointi: katsauksia kansainväliseen tutkimukseen 2017. K. Lehikoinen, K. & E. Vanhanen (toim.) Taideyliopisto, Kokos-julkaisusarja 1/2017. Viitattu 2.9.2018. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/227963.

Taike 2017. Prosenttiperiaate. Viitattu 2.9.2018. http://www.taike.fi/fi/web/varsinais-suomi/prosenttiperiaatteen-edistaminen.

Terho, H. 2018. Seminaaripuheenvuoro. Taide kuuluu sairaalaan -seminaari. Viitattu 2.9.2018. https://prospectumlive.com/event/taike_12042018.

Ulrich, R. S. 1991. Effects of interior design on wellness: theory and recent scientific research. Journal of Healt Care Interior Desing 3, 97–109.

Vilkka, H. 2006. Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä pidit artikkelista?

Yksi kommentti artikkelista “Toiminnallinen seinämaalaus tuo iloa ja toimintaa yhteisöön

  1. Mirja Loikala sanoo:

    Olisin halunnut klikata useampaa ikonia: tykkäsin, tästä on hyötyä minulle, kiinnostuin aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php