Siirry sisältöön Siiry hakuun

Lehtori Telle Tuomisella on pitkä kokemus Turun ammattikorkeakoulussa matkailun ja markkinoinnin opetuksesta sekä tutkimus- ja kehittämishankkeista. Osana tradenomikoulutusta käynnistyi viime vuonna matkailu- ja wellness -liiketoiminnan osaamispolku, jonka koulutusvastaavana Telle toimii. Kotimaisissa ja kansainvälisissä matkailun kehittämishankkeissa hän on työskennellyt erityisesti yritysten yhteistyön, kilpailukyvyn, tuotteistamisosaamisen ja asiakaskokemuksen parantamiseksi. Matkailukohdetason kehittämisessä hän on paneutunut etenkin hyvinvointimatkailun ja älykkään kaupunkiopastamisen teemoihin. Telle toimii aktiivisesti eri alan verkostoissa, mm. tällä hetkellä Turun Matkailuakatemian puheenjohtajana sekä Varsinais-Suomen matkailufoorumin jäsenenä.

Uusimmat artikkelit käyttäjältä Telle Tuominen:

Älykäs opastaminen lisää kaupungin elinvoimaisuutta

Sairastunut etsimässä päivystystä isolla sairaala-alueella. Työhaastatteluun menevä tuskailemassa oikean yrityksen löytymistä. Automatkailija pyörimässä satamassa lähtöselvitystä etsien. Muistuuko mieleen omakohtaisia kokemuksia puutteellisen opastuksen aiheuttamista hämmennyksen hetkistä? Kaupunkien kasvaessa ja ihmisten liikkumisen…

Jatka lukemista
css.php