21.09.2026

Suomalaisen audiovisuaalisen alan koulutuksesta keskusteltaessa katse kääntyy osaajatarpeisiimme, koulutusorganisaatioihimme, työelämäämme ja siihen, miten käytettävissä olevat resurssit optimoidaan. AV UP – Uutta osaamista av-alalle -hanke on ollut lähtökohdaltaan kansallinen. Se on koonnut suomalaisia koulutustoimijoita yhteen, kartoittanut kansallisia osaamistarpeita, pilotoinut mikrokoulutuksia sekä järjestänyt alan työpajoja sekä keskustelufoorumeita.

Nämä ovat olleet hankkeen vahvuus. Samalla kansallinen rajaus on ymmärrettävästi kääntänyt katsetta sisäänpäin. Kansainvälisyyttä ja erityisesti koulutuksen kansainvälisiä mahdollisuuksia on tarkasteltu huomattavasti vähemmän. Hankkeen loppusuoralla voisi olla hyvä hetki kääntää katse myös ulospäin.

Miten kansainvälinen yhteistyö voisi toimia suomalaisen av-alan koulutuksen jatkuvan kehittämisen, laadun ja uudistumisen välineenä? Mitä voimme oppia kansainvälisiltä kumppaneiltamme – ja mitä sellaista erityisosaamista meillä jo on, jonka varaan voisimme rakentaa eurooppalaisesti ja globaalisti kiinnostavaa koulutusta?

Pienen maan yhtälö

Suomen korkeakoulupolitiikassa tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyksestä suunta Suomelle – Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 tavoittelee nuorten korkeakoulutettujen aikuisten osuuden nostamista 60 prosenttiin. Samalla tavoitteena on vahvistaa korkeakoulutuksen laatua, vaikuttavuutta, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vastuullista kansainvälistymistä.

Yhtälö ei ole aivan yksinkertainen. Ikäluokat pienenevät, väestö ikääntyy ja julkinen talous etsii tasapainoa. Samanaikaisesti Suomen pitäisi nostaa koulutustasoaan, vahvistaa osaamisperustaansa ja kilpailla kansainvälisesti korkean osaamisen, teknologian ja aineettoman arvonluonnin avulla. Pelkkä korkeakoulutettujen määrän kasvattaminen ei automaattisesti tuota kasvua, työtä tai parempaa yhteiskuntaa.

Olennaista on se, mitä osaamista syntyy, miten laadukasta koulutus on ja kohtaavatko osaaminen, työelämä ja tulevaisuuden tarpeet.

Audiovisuaalisella alalla kysymys konkretisoituu nopeasti. Laadukas elokuva- ja media-alan koulutus vaatii investointeja ammattimaisiin tuotantoympäristöihin, teknologiaan ja jatkuvasti päivittyvään osaamiseen.

Teknologiaakin tärkeämpiä ovat osaavat ihmiset, asiantuntijat ja tutkijat, joille tulee taata opiskelijoiden lailla aikaa ja olosuhteet oppia, kokeilla, epäonnistua ja kehittää uutta.

Tulevaisuuden tekijöiden kouluttaminen edellyttää riittävästi toistoja: mahdollisuuksia kokeilla, arvioida, kehittää ja testata ratkaisuja uudelleen. Huippu-urheilun tavoin osaaminen rakentuu systemaattisesta harjoittelusta, jossa samalla kehittyvät tuotannolliset prosessit, yhteistyö sekä taiteelliset ja tekniset toimintamallit.

Yhteistyöstä koulutusrakenteeksi

Kansainvälisyys ymmärretään korkeakoulutuksessa edelleen helposti opiskelija- ja opettajavaihtona. Ne ovatkin.

Kansainvälisyys voisi tarkoittaa kuitenkin huomattavasti enemmän: yhteisiä opintojaksoja, jaettuja oppimisympäristöjä, henkilöstön yhteiskäyttöä, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä eri korkeakoulujen osaamisesta rakennettuja koulutuskokonaisuuksia.

Tästä olemme saaneet Turun ammattikorkeakoulussa käytännön kokemuksia CUTTING EDGES – Virtual Production at the Edges of the European Union -hankkeessa. Virtuaalituotantoon ja uusiin teknologioihin keskittyvässä eurooppalaisessa yhteistyössä eri korkeakouluissa on kehitetty, ja aletaan parhaillaan pilotoida, yhteismitallisia koulutussisältöjä. Ne voidaan nähdä yhteiseurooppalaisena osaamispääomana, jossa korkeakoulujen erilaiset osaamisprofiilit, pedagogiset lähestymistavat ja tuotantoympäristöt täydentävät toisiaan. Tavoitteena ei ole koulutuksen mekaaninen jakaminen erillisiin osa-alueisiin, vaan olemassa olevien vahvuuksien kokoaminen yhteisen kehittämisen perustaksi ja koulutuksen laadun vahvistamiseksi.

Miksi siis jokaisen pitäisi rakentaa sama kokonaisuus alusta? Hankeyhteistyöstä voisi parhaimmillaan muodostua myös pysyvämmän koulutusyhteistyön rakenne: yhteisesti kehitettävä ja hyödynnettävä osaamis- ja koulutusvaranto, joka jatkaa elämäänsä yksittäisten hankkeiden jälkeenkin. Silloin yhden korkeakoulun ei tarvitse osata kaikkea. Verkosto sen sijaan voi, ja sen pitääkin.

Entä jos osa suomalaisesta av-koulutuksesta olisikin englanniksi?

Kansainvälistymisen ei tarvitse tarkoittaa kokonaisen koulutusjärjestelmän muuttamista englanninkieliseksi. Se voisi alkaa paljon pienemmästä. Osa opetuksesta – esimerkiksi teknologisesti erikoistuneet opintojaksot – voisi olla lähtökohtaisesti englanninkielistä. Tällöin sama opetus voisi palvella suomalaisia tutkinto-opiskelijoita, vaihto-opiskelijoita, eurooppalaisten kumppanikorkeakoulujen opiskelijoita ja mahdollisesti jatkuvan oppimisen kautta myös kansainvälisiä ammattilaisia.

Virtuaalituotantoympäristöt ovat tästä luonteva esimerkki. Sen keskeinen ammattisanasto, ohjelmistot, dokumentaatio ja kansainvälinen työympäristö ovat jo suurelta osin englanninkielisiä.

Englanninkielinen opetus ei tällöin olisi vain kansainvälisyyspolitiikkaa vaan valmistautumista alan todelliseen toimintaympäristöön.

Voisiko ajatuksen viedä pidemmälle? Esimerkiksi Virtual Studio Production -painotteinen kansainvälinen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus voisi rakentua elokuva-, animaatio- ja pelialojen rajapintaan. Soveltuvan korkeakoulututkinnon ja työkokemuksen omaavat ammattilaiset toisivat koulutukseen oman alansa osaamisen, jonka pohjalta syvennettäisiin virtuaalituotannon, reaaliaikaisten teknologioiden sekä uusien taiteellisten ja tuotannollisten prosessien hallintaa. Tällöin lähtökohtana ei olisi opettaa elokuvanteon tai digitaalisen sisällöntuotannon perusteita uudelleen, vaan rakentaa aiemman osaamisen perustalle uutta. Elokuva, animaatio ja peliala kohtaavat jo työelämässä – miksi niiden pitäisi koulutuksessa pysyä erillään?

Koulutus vientituotteena – uhka vai mahdollisuus?

Tästä päästään hankalampaan kysymykseen: voiko suomalainen korkeakoulutus olla samalla sekä julkinen sivistystehtävä että kansainvälisesti myytävä palvelu? Maksullisuus jakaa perustellusti mielipiteitä. Suomalaisen koulutusjärjestelmän suuri saavutus on ollut mahdollisuus opiskella varallisuudesta ja taustasta riippumatta. Tätä ei pidä purkaa kevyin perustein. Mutta maksuttoman kansallisen koulutuksen ja kansainvälisen koulutusliiketoiminnan ei välttämättä tarvitse olla toistensa vastakohtia.

Voisiko kansallisesti tarjottava koulutus säilyä mahdollisimman saavutettavana ja pääosin julkisesti rahoitettuna samalla, kun osasta englanninkielistä jatkuvaa oppimista, erikoistumiskoulutuksia, intensiivijaksoja tai kansainvälisesti tarjottavia koulutuskokonaisuuksia rakennettaisiin maksullisia tuotteita?

Tutkintokoulutuksessa lainsäädäntö asettaa tähän selvät rajat: EU- ja ETA-kansalaiset eivät nykyjärjestelmässä kuulu vieraskielisen tutkintokoulutuksen lukuvuosimaksuvelvollisuuden piiriin, kun taas maksuvelvollisten kolmansien maiden opiskelijoiden maksujen tulee kattaa koulutuksen järjestämisen kustannukset. Ajatusta portaittaisesta mallista on siksi tarkoituksenmukaisempaa tarkastella tutkintokoulutusta laajempana koulutusekosysteeminä kuin suoraviivaisena EU-opiskelijoiden lukuvuosimaksumallina.

Voisiko meillä tulevaisuudessa olla rinnakkain maksuton tai vahvasti tuettu kansallinen koulutus, eurooppalaisiin verkostoihin ja vastavuoroisuuteen perustuva yhteinen koulutustarjonta sekä globaalisti myytävä erikoistunut koulutus?

Maksullisuus nostaa samalla koulutukseen kohdistuvia laatuvaatimuksia. Koulutuksesta maksava opiskelija voi perustellusti edellyttää korkeatasoista opetusta, ajantasaisia oppimisympäristöjä sekä todellista lisäarvoa omalle osaamiselleen. Tämä kasvattaa koulutuksen järjestäjän vastuuta: kansainvälisesti kilpailukykyinen koulutus edellyttää osaavia opettajia, riittäviä tukipalveluja, toimivaa infrastruktuuria ja jatkuvaa pedagogista kehittämistä. Maksullisuus ei siten itsessään ratkaise resurssikysymystä, vaan voi myös nostaa koulutuksen kustannuksia ja vaatimustasoa.

Oleellinen kysymys olisi tällöin, mihin kansainvälisestä koulutuksesta saatava raha käytetään. Jos se palautuisi opetukseen, henkilöstön osaamiseen, opiskelijoiden käyttöön tulevaan teknologiaan ja oppimisympäristöihin, maksullisuus voisi parhaimmillaan vahvistaa myös maksutonta koulutusta. Jos siitä sen sijaan muodostuisi ensisijaisesti tapa paikata korkeakoulujen perusrahoituksen puutteita, asetelma olisi huomattavasti ongelmallisempi.

Kansainväliset tuotannot ja suomalainen osaaminen

Kansainvälinen koulutus liittyy myös av-alan laajempaan elinkeinopoliittiseen kysymykseen. Suomi pyrkii houkuttelemaan kansainvälisiä tuotantoja ja samalla vahvistamaan kotimaisten tuotantojen kansainvälistä kilpailukykyä.

Tavoite on kunnianhimoinen: kilpailu tuotannoista, rahoituksesta ja osaajista käydään Suomen rajojen ulkopuolella, ja myös suomalaisia tuotantoja toteutetaan kansainvälisissä tuotantoympäristöissä.

Voisiko koulutuksella olla tässä nykyistä vahvempi rooli? Kansainvälistymisen tavoitteena voisi olla paitsi suomalaisen osaamisen vienti myös sellaisten tuotannollisten valmiuksien vahvistaminen, että kansainväliset ja kansainväliseen levitykseen tähtäävät suomalaiset tuotannot työllistäisivät mahdollisimman laajasti Suomessa toimivia ammattilaisia ja hyödyntäisivät kotimaista infrastruktuuria. Kansainvälisesti verkottunut koulutus voisi osaltaan vahvistaa tätä osaamispohjaa ja auttaa pitämään tuotantojen synnyttämää osaamista Suomessa. Koulutuksen, TKI-toiminnan ja työelämän yhteys on tässä kiinnostava mahdollisuus – mutta samalla hyvin kunnianhimoinen tavoite.

Maksullisuudella on myös varjopuolensa

Koulutusvientiä ei silti kannata romantisoida. Jos kansainvälisten opiskelijoiden tuottamasta tulosta tulee korkeakouluille liian tärkeää, on olemassa riski, että koulutuksia suunnitellaan sen perusteella, mikä myy, eikä sen perusteella, mitä yhteiskunta tai ala pitkällä aikavälillä tarvitsee. Toinen kysymys on saavutettavuus. Kansainvälisen koulutuksen ei pitäisi muodostua markkinaksi, jossa maailman parhaaseen koulutukseen pääsee ensisijaisesti maksukyvyn perusteella. Kolmas kysymys on laatu. Opiskelijamäärän kasvattaminen on huomattavasti nopeampaa kuin laadukkaan opetuksen, työelämäyhteyksien, studioiden, laitteistojen ja henkilöstön osaamisen rakentaminen. Ja neljäs, ehkä epämukavampi kysymys: onko suomalainen av-alan koulutus niin hyvää ja omaleimaista, että joku maailmalla haluaa siitä maksaa?

Jos vastaus ei ole vielä yksiselitteisesti kyllä, kysymys kannattaa ottaa vakavasti. Koulutusvienti ei synny siitä, että olemassa oleva koulutus käännetään englanniksi ja sille määritellään hinta. Tarvitaan tunnistettava erityisosaaminen ja lupaus laadusta. Virtuaalituotanto, elokuvan ja pelialan rajapinta, pohjoismainen audiovisuaalinen ilmaisu, kestävät tuotantomenetelmät ja teknologisesti ketterä tekeminen voisivat mahdollisesti olla tällaisia alueita.

Kansainvälisyys voi olla myös kansallisen edun ajamista

Kansainvälisyys ja kansallisen edun puolustaminen asetetaan toisinaan turhaan vastakkain. Pienen maan näkökulmasta asetelma voi olla juuri päinvastainen.

Suomi ei vahvistu sillä, että teemme täällä kaiken itse, vaan sillä, että olemme riittävän hyviä jossakin ollaksemme kiinnostava yhteistyökumppani muille.

Kun suomalaisessa korkeakoulussa kehitetty koulutus otetaan käyttöön muualla Euroopassa, sen arvo ei vähene. Kun suomalainen opettaja työskentelee kansainvälisessä koulutuksessa, osaaminen ei katoa Suomesta. Kun tänne tulee lahjakkaita opiskelijoita ja ammattilaisia muualta maailmasta, kyse ei automaattisesti ole siitä, että he vievät jonkun suomalaisen paikan.

Parhaimmillaan verkosto kasvattaa kokonaisuutta. Samalla meidän tulee pitää huolta siitä, ettei kansainvälistyminen tapahdu kansallisen koulutuksen kustannuksella. Kansainvälisyys ei ole itseisarvo sen enempää kuin kansallisuuskaan. Molempien pitäisi palvella koulutuksen laatua, opiskelijoita, työelämää ja yhteiskuntaa. Isänmaallisuuskaan ei tarkoita katseen kääntämistä sisäänpäin. Pienen kansakunnan etu voi olla nimenomaan siinä, että se löytää oman erityisyytensä ja tekee itsensä maailmalle tarpeelliseksi.

Kansallisesta yhteistyöstä eurooppalaiseen kumppanuuteen

AV UP ja CUTTING EDGES -hankkeet ovat lähestyneet elokuva- ja media-alan koulutuksen kehittämistä eri suunnista. AV UP on vahvistanut kansallista vuoropuhelua ja yhteistyötä, CUTTING EDGES on puolestaan avannut näkymää eurooppalaiseen osaamisen, pedagogiikan ja uusien tuotantoympäristöjen jakamiseen. Yhdessä ne nostavat esiin olennaisen kysymyksen: voisiko suomalaisen audiovisuaalisen alan koulutuksen seuraava kehitysaskel rakentua nykyistä tiiviimmälle kansallisen ja eurooppalaisen yhteistyön perustalle?

Yksittäiset koulutusmuodot, mikrokoulutukset tai englanninkieliset opintojaksot eivät itsessään ratkaise koulutuksen tulevaisuutta. Kiinnostavampaa on, millaisia pysyvämpiä rakenteita niiden ympärille voidaan rakentaa: miten osaamista, opettajuutta, tuotantoympäristöjä ja pedagogista kehittämistä voidaan jakaa niin kansallisesti kuin yli rajojen – ja samalla vahvistaa suomalaisille opiskelijoille tarjottavan koulutuksen laatua. Väestörakenteemme, kansantaloutemme ja korkeakoulutukselle asetetut tavoitteet pakottavat joka tapauksessa pohtimaan, miten pienen maan korkeatasoinen ja resursseja vaativa erikoiskoulutus tulevaisuudessa järjestetään. Kaikkea ei tarvitse – eikä ehkä kannatakaan – tehdä yksin.

Ehkä suomalaisen elokuva- ja media-alan koulutuksen vahvuus voisi tulevaisuudessa olla juuri tässä: vahva kansallinen perusta, jota eurooppalainen yhteistyö haastaa, täydentää ja jatkuvasti kehittää. Suomessa juurtunutta, mutta maailmalle avointa. Jalat siis edelleen tukevasti suossa – mutta katse vähän nykyistä kauempana.

Lähteet

Ammattikorkeakoululaki 932/2014. 13 a §, tutkintoon johtavasta vieraskielisestä koulutuksesta perittävät maksut. Haettu 10.9.2026 osoitteesta Ammattikorkeakoululaki | 932/2014 | Suomen säädöskokoelma | Finlex

AV UP – Uutta osaamista av-alalle. Hankkeen julkaisut, verkkosivusto ja blogi.

Business Finland. 2026. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin. Rahoitusehdot 1.1.2026.

CUTTING EDGES – Virtual Production at the Edges of the European Union. Hankkeen verkkosivusto ja koulutusaineistot.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2026. Sivistyksestä suunta Suomelle – Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:39.

Valtioneuvosto / audiovisuaalisen alan toimijat. Audiovisuaalisen alan kasvusopimus.