Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Korkeakouluverkosto Varsinais-Suomea vauhdittamassa

02.08.2019

Varsinais-Suomesta on lyhyessä ajassa muodostunut Suomen kasvun veturi. Valmistava teollisuus ja terveysala kasvavat vahvasti, ja viime vuosina myös palvelut ovat ottaneet vauhtiloikan. Työttömyys sulaa tasaisesti, ja asutuksen muuttovirta on positiivinen.

Maakuntamme vahva kehitys pohjautuu kansainvälisen tason huippuosaamiselle. Sitä tarvitaan kaikilla toiminnan tasoilla käytännön valmistuksesta suunnitteluun ja johtamiseen. Monet alueemme yrityksistä ovat kansainvälisessä omistuksessa ja voisivat koska tahansa siirtää toimintaansa halvemman työvoiman maihin. Luotettavin tapa saada toiminnot jatkossakin sitoutumaan Suomeen on varmistaa, että täältä he saavat luotettavasti tarvitsemaansa maailman parasta osaamista.

Varsinais-Suomen osaamisvahvuutena ovat maakunnassa toimivat kuusi korkeakoulua ja niiden välinen kiinteä verkostoyhteistyö. Turun yliopisto, Åbo Akademi, Yrkeshögskolan Novia, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu käyvät kukin tahoillaan dialogia alueen toimijoiden kanssa ja suunnittelevat saamiensa näkemysten perusteella mahdollisimman hyvin maakunnan ja koko maan osaamisen kehittymistä tukevia palvelumuotoja. Maakunnan toisen asteen kouluttajat, Turku Business Region (Turku Science Park) ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ovat myös vahvasti mukana jatkuvassa keskustelussa.

Kun luottamus organisaatioiden ja ihmisten välillä pelaa esimerkillisesti, voidaan keskittyä olennaiseen.

Verkostotoiminnan vahvuutena on sen joustavuus. Voimme aina etsiä kuhunkin käytännön tarpeeseen osuvimmat toimijat ilman uusien hallintohimmeleiden rakentamista. Kun luottamus organisaatioiden ja ihmisten välillä pelaa esimerkillisesti, voidaan keskittyä olennaiseen.

Konkreettisena esimerkkinä yhteistyöstä olivat Turun yliopiston vihdoin tänä kesänä saamat laajemmat tekniikan koulutusvastuut. Sekä Åbo Akademi että Turun ammattikorkeakoulu ovat olleet vahvasti tukemassa niitä, koska uskomme, että niistä on pitkällä tähtäimellä hyötyä alueellemme. Samasta syystä tuemme ÅA:n hyvin perusteltua hakemusta proviisorien koulutusvastuuseen. Maakunnassamme on syytä pystyä opiskelemaan kaikille alueella kipeästi tarvituille aloille, jotta voimme varmistaa ammattilaisten saannon myös tulevaisuudessa.

Terveysalan opiskelijoiden yhteiset simulaatiot ja opintopolut korkeakoulujen välillä ovat esimerkkejä verkostojen vaikutuksesta.

Vuosien mittaan yhteistyö on toiminut turhankin monien brändinimien alla. Ne ovat kuitenkin viime kädessä vain hetkittäisiä käsitteitä, jotka heijastavat yhteistä tahtoa edetä samaan, yhteiskuntaa mahdollisimman laajasti hyödyttävään, suuntaan.

Tällä hetkellä puhumme konkreettisimmin kolmesta kampustoimintamallista. Turun Health Campus, Tech Campus ja Culture Campus ovat rakentuneet korkeakoulujen yhteisten osaamisalueiden päälle. Ne etsivät parhaillaan juuri omalle alalleen sopivimpia toimintamuotoja yhdistää osaamisia aiempaa korkeatasoisemman tutkimuksen tekemiseksi, sen tulosten soveltamiseksi ja alojen opiskelijoiden yhteistoiminnan ja opintopolkujen lisäämiseksi.

Esimerkkinä verkostojen vaikutuksesta opiskelijoille ovat maassamme ainutlaatuisen laajat Turun yliopiston lääketieteen ja Turun AMK:n terveysalan opiskelijoiden yhteiset simulaatiot, joissa päästään oppimaan alan todellisia työtapoja monialaisissa tiimeissä. Myös opintopolut eri oppilaitosten välillä vahvistuvat jatkuvasti. Uskon esimerkiksi tällä hetkellä, että ensimmäiset Turun yliopistosta valmistuvat konetekniikan diplomi-insinöörit tulevat olemaan ammattikorkeakoulun insinöörialumneja.

Vaikka yhteistyötä tehdäänkin organisaatioiden kesken, viime kädessä sitä tekevät ihmiset. Yliopistojen rehtoreiden vaihduttua 1.8.2019 olisi mahdollista nähdä taivaalla uhkaavia pilviä. Onneksi yliopistojen hallitukset ovat kuitenkin poistaneet riskit jo hyvissä ajoin. Sekä Jukka Kola että Moira von Wright tunnetaan erinomaisina kumppaneina, joiden kanssa on ilo lähteä rakentamaan Varsinais-Suomesta avoimen yhteistyön ja kumppanuuden maakuntaa sekä Turusta kiinnostavaa ja rohkeasti uudistuvaa korkeakoulu- ja kulttuurikaupunkia.

 

 

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *