Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Turun AMK virtuaalitodellisuuden edelläkävijäksi

05.06.2021

Suoratoistopalveluiden menestys, investoijien kasvava kiinnostus elokuva-alaa kohtaan, toimiva ja turvallinen yhteiskunta, erityinen pohjoismainen luonto sekä osaavat tekijät houkuttelevat Suomeen kansainvälisiä elokuvatuotantoja.

Monet yritykset tarvitsevat niin kouluttamiseen, suunnitteluun kuin viestintään samoin tekniikoin luotuja virtuaalisia ulottuvuuksia. Lisäksi tuotantojen talous- ja työllisyysvaikutukset ovat alueellisesti merkittäviä.

Varsinais-Suomessa ei kuitenkaan pystytä vastaamaan kaikkiin tuotantotarpeisiin. Meiltä puuttuu sekä virtuaalistudioteknologiaa että laajoihin sarjatuotantoihin soveltuvia studioita.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa valmistellaan ja suunnitellaan uutta virtuaalistudiokokonaisuutta, joka vastaa tähän tarpeeseen.

Virtuaalistudion valmistelua tehdään Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahalla Virtuaalistudio liiketoimintakeskus – toimintamalli, hankesuunnitelma ja sitouttava verkostoituminen -hankkeessa. Tällä hetkellä laadimme hankesuunnitelmaa virtuaalistudion toteuttamiseksi Turkuun, rakennamme yritys- ja toimijaverkostoa sekä toteutamme tarvekartoitusta.

 

Virtuaalistudion tilat ja tekniikka muutoksen sykkeessä

Esimerkiksi elokuva- ja sarjatuotannot tarvitsevat perinteisten studioiden rinnalle nykyaikaisia virtuaalitiloja, sillä monet kuvauspaikat luodaan nykyään digitaalisesti. Jälkituotannon rooli ja uudenlainen nonlineaarisuus korostuvat. Toisin sanoen workflow muuttuu: Aiemmin jälkituotannossa toteutettuja elementtejä hyödynnetään reaaliaikaisesti jo kuvausvaiheessa. Näyttelijän, tanssijan tai performanssitaiteilijan kehon ja kasvon liikkeet voidaan tallentaa liikkeenkaappausmenetelmin (motion capture) ja yhdistää luovasti tietokoneella luotuihin maisemiin tai rakennuksiin.

Elokuva- ja sarjatuotannoilla on kasvava tarve virtuaalistudioille. Monet kuvauspaikat luodaan nykyään digitaalisesti.

Luova studiotekniikoiden nonlineaarinen ja modulaarinen hyödyntäminen lisääntyy kaikkialla ja se on myös virtuaalistudion lähtökohta. Mattekuvaustekniikoiden rinnalle on kehittynyt LED-seinäteknologiaa ja Unreal-alustaa yhdistävä tekemisen tapa. Kokonaisuuteen voidaan yhdistää Lidar-skannausmenetelmin kaapattuja katukuvia ja 3D-kappaleita.

Suunnittelemme virtuaalistudiota, jonka tilat tulevat elämään muutoksen kanssa.

Infrastruktuurin osalta on huomioitava monta asiaa – muun muassa nopeat verkkoyhteydet, riittävä sähkön saanti ja tukitilat. Samoja teknologioita ja tiloja voidaan hyödyntää niin elokuva- ja peliteollisuuden kuin taiteen ja teollisuuden tarpeisiin. Monet yritykset tarvitsevat niin kouluttamiseen, suunnitteluun kuin viestintään samoin tekniikoin luotuja virtuaalisia ulottuvuuksia.

Elokuvantekijät

Virtuaalistudiosta pääsevät hyötymään esimerkiksi Turku AMK:n Taideakatemiassa elokuvan koulutuksessa opiskelevat tulevaisuuden osaajat ja motivoituneet tekijät. Koulutus tulee hyödyntämään XR-todellisuutta sen eri muodoissa. Elokuva- ja sarjatuotantoalalla vallitsee tällä hetkellä täystyöllisyys, paikoin on jopa puutetta osaavista tekijöistä. Alalle myös syntyy uusia työpaikkoja ja toimenkuvia.

Elokuva- ja sarjatuotantoalalla on tällä hetkellä täystyöllisyys. Virtuaalistudion avulla Turun AMK toimii alan koulutuksen edelläkävijänä.

Virtuaalistudion avulla toimimme koulutuksen edelläkävijöinä. Yritysyhteistyön ansiosta hyöty on monialaista ja -ulotteista.

 

Artikkelin kuva: Aapo Niemi

Jälkieditointia koskeva kohta tarkennettu 9.6.2021.

Mitä pidit artikkelista?

2 kommenttia artikkelista “Turun AMK virtuaalitodellisuuden edelläkävijäksi

  1. max nesten sanoo:

    (Y)

  2. IlmariL sanoo:

    Elokuva-alalla ei ole todellakaan mitään ”täystyöllisyyttä”, ja nekin jotka ovat töissä ovat suurin osa pätkätöissä eikä uutta lyhyttä tai pitempää keikkaa välttämättä heti saa vaikka kuinka olisi kokenut, osaava ja aktiivinen sekä valmis tekemään työtä alipalkattuna ja tinkimään työehdoista ja työturvallisuudesta. Virtuaalistudiolle on sinällään Turussa kyllä tarvetta mutta ”varmojen työmahdollisuuksien” lupaaminen uusille media-alalle tulijoille on täysin absurdia kun osaavampia tekijöitä on työttömänä tälläkin hetkellä ja kansainväliset tuotannot menevät sinne kuvaamaan mistä halvimmalla saa työvoiman ja lokaatiot käyttöön, eli hyvä myynti studiotekniikalle edellyttää aina omasta tuotosta tinkimistä eikä tällaisten studiopalvelujen tarjoaminen olekaan silloin enää bisneksenä niin kannattavaa kuin alunperin on laskettu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *