22.04.2018

Suomesta ja muista länsimaista lähetetään joka vuosi tonneittain käytettyjä vaatteita ulkomaille. Vaatteet päätyvät kolmansiin maihin käytettyjen vaatteiden toreille. Samaan aikaan näissä maissa valmistetaan pääosa länsimaissa myytävistä vaatteista. EU:n tuleva jätedirektiivin muutos pakottaa pohtimaan hyödyntämis- ja kierrätysratkaisuja myös tekstiilijätteelle. Mutta onko tekstiilien maastavienti ratkaisu?

Vaateteollisuuden ongelmista on viime aikoina käyty paljon yhteiskunnallista keskustelua. Ongelmista ehkä eniten mediahuomiota on saanut tekstiilien tuotanto, kuten värjääminen ja valmistus. Viimeistään vuonna 2013 tapahtunut Rana Plaza -tekstiilitehtaan romahdus Bangladeshissa toi esille vaateteollisuuden nurjan puolen: puutteelliset työolot koituivat yli tuhannen työntekijän kohtaloksi. Rana Plaza oli monen länsimaalaisen vaateyrityksen alihankkija. (Chandran 2016.)

Etenkin länsimainen vaateteollisuus perustuu tehokkuuden maksimointiin eli kulujen minimointiin ja tuotannon nopeuteen. Tavoitteiden saavuttamiseksi usein tingitään tuotannon vastuullisuudesta. Tuotanto keskittyy pitkälti halvan työvoiman maihin ja on riippuvainen vallitsevasta asetelmasta, jossa etenkin vaatteiden tuotannon – puuvillan viljelyn, kudonnan, värjäyksen ja ompelun – työntekijöitä sorretaan. Vaateteollisuuden työntekijöiden olot ovat monesti alkukantaiset, eikä palkka riitä elämiseen. Lapsityövoiman käyttö on yleistä, ja mahdollisuus vuorovaikutukseen esimiehen kanssa on hankalaa ja puutteellista.

Työntekijöiden järjestäytyminen ja ammattiliitot eivät tuo ratkaisua näihin ongelmiin. Järjestäytyminen saattaa johtaa esimiehen potkuihin, jolloin tilalle palkataan uusi, luultavasti vielä tiukempi esimies. Toisaalta työntekijät eivät uskalla järjestäytyä, koska pelko väkivallasta, kurituksesta, irtisanomisesta ja nälkiintymisestä on niin suuri. Esimiehen on vaikea ymmärtää työntekijöidensä ongelmia, ja hän saattaa jopa halveksua heitä ja heidän työmoraaliaan. (Machines-dokumenttielokuva 2016.)

Poissa silmistä, poissa mielestä

Vaatteiden tuotanto keskittyy nykyään pääosin halvan työvoiman maihin (ns. kolmansiin maihin), joissa valmistettuja vaatteita ostetaan ja käytetään länsimaissa. Kulutus on jakautunut eriarvoisesti: vaatteiden tuotantomailla ei ole varaa kuluttaa maassa tuotettuja, ns. neitseellisistä raaka-aineista tehtyjä vaatteita, vaan kuluttajat joutuvat tyytymään muiden maiden “jätteisiin” eli käytöstä poistettuihin vaatteisiin (Brooks 2015). Länsimaalaisille ja muille hyväosaisille käytettyjen vaatteiden lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen näyttäytyy paitsi helppona tapana kierrättää vanhoja vaatteita myös oikeutuksena uusien ostamiselle. Kuin kaupan päälle lahjoitusten tekijät saavat itselleen hyvän omantunnon kokiessaan antavansa vaatteensa pois muiden, itseään huono-osaisempien, auttamiseksi ja hyödynnettäväksi (Brooks 2015).

Suomesta ja muista länsimaista kuljetetaan joka vuosi tonneittain käytettyjä vaatteita muun muassa Afrikkaan tai muihin kehittyviin maihin, kuten Irakiin tai Intiaan, joissa jätehuolto on usein alkeellista ja pääosa jätteestä päätyy poltettavaksi. Brittiläisen kansalaisjärjestö Oxfamin arvion mukaan vuonna 2015 jopa 70 prosenttia hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista päättyi lopulta Afrikkaan (Kajava 2018, Maailmankuvalehti). Osa Itä-Afrikan maista on uhannut kieltää käytettyjen vaatteiden tuonnin kokonaan vuoteen 2019 mennessä parantaakseen paikallisen vaateteollisuuden mahdollisuuksia toimia, luodakseen työpaikkoja ja poistaakseen käytettyjen vaatteiden kaupasta koituvia muita, muun muassa terveyteen liittyviä haittoja (Faulkner 2017, Recycling & Waste World).

Euroopan Unioni tiedotti vuoden 2017 lopulla uusista jätedirektiiveistä, joihin sisältyy tekstiilin erilliskeräysvelvoite. Suunnitelman mukaan tekstiilijätteiden erilliskeräys on järjestettävä kaikissa EU-maissa vuoteen 2025 mennessä. (Ympäristöministeriö 2017.) Tämä tarkoittaa paitsi tekstiilien tehostunutta, järjestelmällistä keräystä myös lisääntyvää määrää hyödyntämistä vaativaa tekstiilijätettä tulevaisuuden kierrätyslaitoksissa.

Käytettyjen vaatteiden vienti- ja tuontimaat ovat riippuvaisia toisistaan. Vientimaat eivät halua menettää käytettyjen vaatteiden markkinoita, sillä niiden pitäisi keksiä vaatteiden hyödyntämiselle ja sijoittamiselle muita ratkaisuja. Tuontimaat hyötyvät käytettyjen vaatteiden markkinoista, sillä ne luovat työpaikkoja ja mahdollisuuden kaikille ostaa hyväkuntoisia vaatteita halvan hinnoittelun takia. Yhdysvaltojen ja Itä-Afrikan välillä on solmittu lisäksi AGOA-sopimus (African Growth Opportunity Act), joka tuo taloudellista hyötyä molemmille osapuolille. Sopimuksen mukaisesti Yhdysvaltoihin tuodaan verovapaita tuotteita ja Afrikan markkinoille viedään verottomia käytettyjä tekstiilejä (Figueiredo 2017, AGOA.) Taloudellisten hyötyjen lisäksi länsimaalaiset saavat lahjoituksia tekemällä näennäisen hyvän omantunnon. Haittoja käytettyjen vaatteiden tuontikielloista syntyisi siis sekä vienti- että tuontimaille.

Tuontikieltoa puoltavat ovat perustelleet näkemystään paikallisen vaateteollisuuden elpymisellä, lisätyöpaikoilla ja muun muassa terveyshaittojen minimoinnilla. On kuitenkin kyseenalaista, onko afrikkalaisen vaateteollisuuden pärjääminen kansainvälisillä markkinoilla edes mahdollista, sillä Kiina hallitsee markkinoita voimakkaasti. Jotta afrikkalainen vaateteollisuus voi tulla kannattavaksi tai menestyä maailmanmarkkinoilla sen pitää olla kilpailukykyinen suhteessa Kiinaan. (Faulkner 2017, Recycling & Waste World.) Tässä kohtaa herää kysymys siitä, kuka tuontikiellosta todella hyötyy.

Käytettyjen vaatteiden markkinat

Joukko Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita oli vaihdossa vuonna 2017 Swazimaassa. Opiskelijat tiedustelivat paikallisilta käytettyjen vaatteiden myyjiltä muun muassa mitä toreilla myymättä jääneille vaatteille tapahtuu. Myyjien mukaan vaatteita ei mene hukkaan vaan kaikki päätyy lopulta kiertoon ja vaatteet kulutetaan ”loppuun”. (Seppälä ym. 2018.) Maan jätehuolto on kuitenkin jokseenkin vaillinaista, ja lopulta kaikki jäte, tekstiilijäte mukaan lukien, päätyy poltettavaksi.

Käytettyjen vaatteiden toreille tekstiilit tulevat yleensä Mosambikista, jonne ne tuodaan esimerkiksi Australiasta, Intiasta, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. Swazimaan oman vaateteollisuuden tuotanto päätyy lähinnä vientiin, joten maassa myytävät uudet vaatteet ovat ulkomailta tuotuja. Vaatteen ulkonäkö ja hinta kiinnostavat enemmän kuin alkuperä. Paikallisen vaateteollisuuden tuotokset ovat yksinkertaisesti liian hintavia valtaosalle paikallisista. Tämän vuoksi käytettyjen vaatteiden markkinat ovat Swazimaassa laajat ja paikalliset asioivat ensisijaisesti käytettyjen vaatteiden toreilla. (Seppälä ym. 2018.)

Afrikan maiden lisäksi myös muualla maailmassa hyödytään Euroopasta tai muualta länsimaista tuotavista käytetyistä vaatteista. Esimerkiksi Irakiin tuodaan vaatteita Euroopasta. Alue on pitkään kärsinyt konflikteista, minkä vuoksi sen taloudellinen asema on hyvin heikko. Käytetyt vaatteet ovat monelle ainoa mahdollisuus ostaa “uusia” hyväkuntoisia vaatteita. Irakin alueella eri uskontojen tavat pukeutua rajoittavat länsimaista tuotavien vaatteiden kirjoa. Vähemmän rajoituksia asettavat lasten ja miesten vaatteet ovat kysyttyjä.

Irakissakin monet saavat toimeentulonsa käytettyjen vaatteiden myynnistä. Jätehuolto on alkeellista, mutta käytettyjä vaatteita lajitteleva ja niitä Irakiin vievä yritys Zanit Oy kertoo pyrkivänsä juuri lajittelulla vaikuttamaan lopulliseen hävikin määrään. Kohdemaassa ei välttämättä ole kiinnostusta tarkkaan lajitteluun, joten tällaiset toimenpiteet tulee suorittaa vaatteiden niin sanotussa alkuperämaassa. (Tiina Lehtiö, Zanit Oy. suul. tiedonanto.)

Intiassa on pitkät perinteet käytettyjen vaatteiden markkinoista. Intian Panipatissa sijaitsee maailman suurin tekstiilien kierrätysalue, jonka kautta kulkee niin teollisuuden sivuvirtoja kuin kuluttajatekstiilejä. Nykyään länsimaalaisten käytettyjen tekstiilien tuonti Intiaan on säänneltyä ja osittain kiellettyä, joskin sitä tapahtuu edelleen. Toisin kuin Irakissa ja Swazimaassa, kuluttajilla ei Intiassa varsinaisesti ole samanlaista tarvetta käytettyihin vaatteisiin. Käytetyt tekstiilit päätyvät usein Panipatin kierrätysalueelle, josta niiden matka jatkuu esimerkiksi Swazimaahan. Intian oma vaateteollisuus voi hyvin, vaikka työntekijöiden hyvinvointi ja olosuhteet eivät ole maailman kärkeä. (Pure Waste, Pesola Jukka. suul. tiedonanto.)

Swazimaata koskevassa selvityksessä (Seppälä ym. 2018) ei ole huomioitu, miten käytetyn vaatteen myyjät kokevat työolonsa tai elämäntilanteensa. Onko myyjien toimeentulo turvattu ja onko heillä vaihtoehtoa olla tekemättä kyseistä työtä? Vaikka käytettyjen vaatteiden myynti luo työpaikkoja, kestävätkö työpaikat lähempää tarkastelua sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Se, että paikallisille kelpaa selvityksen mukaan oikeastaan kaikenlainen työ, kertoo yhteiskunnallisten ongelmien olemassaolosta ja kansalaisten eriarvoisuudesta.

Kierrätettyjen vaatteiden kohdalla on kirjoitettu myös toimijoiden työoloista ja työhyvinvoinnista. Käytettyjen vaatteiden myyjät kohtaavat monia ongelmia, jotka vaikuttavat heidän työntekoonsa, varallisuuteensa ja hyvinvointiinsa. Yksi suurimmista ongelmista on vaatteiden vaihteleva laatu – vaatepaalia ostaessa tiedossa on vain vaatteen tyyppi, kuten “naisten kesäpaitoja”. Toinen ongelma on valuutan vaihtelu – paikallisen valuutan arvon laskiessa vaatepaalin hinta nousee. (Brooks 2015.)

Mitä tekstiileille tapahtuu tulevaisuudessa?

Vaateteollisuuden työntekijöiden olosuhteet ovat puhututtaneet ja saaneet palstatilaa mediassa jonkin verran viime vuosien aikana. Keskusteluissa on keskitytty etenkin vaatteiden tuotantoon ja valmistukseen. Swazi Observerin selvityksen mukaan käytettyjen vaatteiden markkinat ja työntekijöiden olosuhteet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Swazimaan tekstiiliteollisuus on vuonna 2011 työllistänyt noin 15 000 työntekijää. Tekstiilityöntekijät ovat pääasiassa kotoisin maalta ja suhteellisen vähän koulutettuja. (AGOA 2011).

Poistotekstiilin materiaalikierrätyksessä ollaan haasteiden edessä, mikäli käytettyjen vaatteiden tuontikielto Itä-Afrikassa tulee voimaan ja kun EU:n asettama direktiivi tekstiilien erilliskeräyksestä toteutuu. Direktiivin voimaantulon myötä tekstiilille pitää löytää uusia hyödyntämis- ja kierrätystapoja. (Ympäristöministeriö 2017.) Olemassa olevia tekstiilin kierrätyskeinoja on myös uudistettava ja tehostettava. Jos tekstiilille ei löydetä hyödyntämiskeinoja, viedään sitä yhä enemmissä määrin kolmansiin maihin.

Mikäli tuontimaat asettavat tekstiilien tuontikiellon, kasvaa paine tekstiilin hyödyntämiselle ja kierrätykselle Suomessa entisestään. Tekstiilijätteen kuljetus ulkomaille ei ole ratkaisu tekstiilijäteongelmaan.

Tuotannon ja valmistuksen ongelmat ovat siis vain yksi osa vaateteollisuuden ongelmien ryppäästä. Maailman vaateteollisuus toimii lähes täysin länsimaisten tarpeiden ja kulutuksen pohjalta, vaikka tuotteet valmistetaankin muualla. Lisäksi tuotannon pyrkiessä ennen kaikkea tehokkuuteen ja tuottavuuteen teollisuuden sosiaaliset ja ekologiset ongelmat helposti unohtuvat. Vaatekeräysten ja vaatteiden kierrätyksen problematiikka ylipäätään on jatkumoa vaateteollisuuden jo tunnistetuille ongelmille..

Seuraavaksi on pohdittava, täyttyykö vastuullisen vaateteollisuuden määritelmä siinä kohtaa, kun tekstiilin kierrätys saadaan kuntoon vai tulisiko keskittyä ennen kaikkea tekstiilien tuotantoon ja valmistukseen liittyviin seikkoihin, kuten siihen, miten tuotteista saadaan jo alkujaan ympäristöystävällisempiä ja kestävämpiä. Jos tuotteiden valmistusvaiheessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota niiden kierrätettävyyteen, pitkäikäisyyteen ja kestävyyteen, ehkä emme kohtaisi samanlaisia ongelmia kierrätyksen hoidossa kuin tällä hetkellä.

Lähteet

AGOA. (2011). Swaziland: 15 000 employed in textile industry
https://agoa.info/news/article/4798-swaziland-15-000-employed-in-textile-industry.html

Brooks, A.. (2015). Clothing Poverty: The Hidden World of Fast Fashion and Second-hand Clothes. https://ebookcentral.proquest.com/lib/kutu/reader.action?docID=1953287

Chandran, R. (2016). Three years after Rana Plaza disaster, has anything changed? https://www.reuters.com/article/us-bangladesh-garments-lessons-analysis/three-years-after-rana-plaza-disaster-has-anything-changed-idUSKCN0XJ02G

Faulkner, G. (2017). What does 2017 hold for the textile recycling industry?
http://www.recyclingwasteworld.co.uk/in-depth-article/what-does-2017-hold-for-the-textile-recycling-industry/149949/

Figueiredo. (2017). The controversy of used clothing: East African-US trade relations
https://agoa.info/news/article/15292-the-controversy-of-used-clothing-east-african-us-trade-relations.html

Kajava, M. (2018). Hyväntekeväisyydestä jälleenmyytäväksi – käytetyn vaatteen kauppa on iso bisnes Afrikassa.
https://www.maailmankuvalehti.fi/2018/1/pitkat/hyvantekevaisyydesta-jalleenmyytavaksi-kaytetyn-vaatteen-kauppa-iso-bisnes-afrikassa

Machines-dokumenttielokuva. (2016). Ohjaus Rahul Jain. Tuottajat Rahul Jain, Thanassis Karathanos ja Iikka Vehkalahti. Ensi-ilta 9.8.2017.

Seppälä, I. & Marianna, H. & Kari, T. & Virta, M. (2018). Länsivaatteita Swazimaan torilla. Uusiouutiset 2/2018. 28. S. 42.

Ympäristöministeriö. (2017). Jätedirektiiveistä alustava sopu EU:ssa ─ uusia kunnianhimoisia kierrätystavoitteita jätteille.
http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Jatedirektiiveista_alustava_sopu_EUssa__(45460)