05.11.2026

Moniammatillista työskentelyä ei opita vain tietämällä, mitä muut ammattilaiset tekevät. Sitä pitää päästä harjoittelemaan yhdessä jo opintojen aikana.

Sosiaali- ja terveysalalla puhutaan paljon moniammatillisuudesta. Ikääntyneiden palveluissa sen merkitys näkyy konkreettisesti: ihmisen terveydentila, toimintakyky ja arjessa selviytyminen muodostavat kokonaisuuden, jota yhden ammattialan näkökulma ei aina tavoita.

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee moniammatillisen oppimisen tilanteeksi, jossa kahden tai useamman ammattialan edustajat oppivat yhdessä, toisiltaan ja toisistaan (World Health Organization, 2010). Tutkimuksissa moniammatilliseen oppimiseen on liitetty muun muassa tiimityö- ja viestintätaitojen kehittymistä sekä eri ammattien roolien parempaa ymmärtämistä (Mattiazzi ym., 2024; Patel ym., 2025).

Harjoittelu tarjoaa tähän erityisen mahdollisuuden. Siellä eri alojen opiskelijat voivat kohdata saman asiakkaan ja tarkastella hänen tilannettaan omista ammatillisista näkökulmistaan. Yhteinen harjoittelupaikka ei kuitenkaan vielä tarkoita, että opiskelijat oppivat yhdessä.

Harjoittelussa eri näkökulmat kohtaavat

Kliinisissä ympäristöissä toteutetusta moniammatillisesta oppimisesta on saatu lupaavia kokemuksia. Esimerkiksi Martin ym. (2022) tarkastelivat harjoittelumallia, jossa eri alojen opiskelijat olivat samanaikaisesti harjoittelussa samoissa terveyspalveluissa. Opiskelijat ja kliiniset ohjaajat pitivät moniammatillisesta työskentelystä syntynyttä oppimista arvokkaana. Tutkimusnäyttö moniammatillisen oppimisen vaikutuksista on kuitenkin vielä osin vaihtelevaa, ja tutkimuksissa käytetään paljon opiskelijoiden itsearviointia (Mattiazzi ym., 2024).

Ikääntyneen asiakkaan hoitoa, kuntoutusta tai palveluja suunniteltaessa eri ammattien näkökulmat kohtaavat saman ihmisen arjessa. Yksi opiskelija voi kiinnittää huomiota asiakkaan liikkumiseen ja toimintakykyyn, toinen lääkehoitoon tai muihin terveydellisiin tarpeisiin ja kolmas arjessa selviytymiseen tai palveluihin. Kun havainnot tuodaan yhteen, asiakkaan tilanteesta voidaan muodostaa kokonaisempi kuva.

Opiskelijoiden pitää myös päästä keskustelemaan havainnoistaan: miksi kiinnitin juuri tähän huomiota, mihin ratkaisuni perustuu ja mitä toinen ammattilainen näkee tilanteessa toisin? Juuri tällaisissa tilanteissa oman alan osaaminen tulee näkyväksi myös muille – ja samalla opiskelija huomaa, missä oman osaamisen rajat tulevat vastaan.

Moniammatillisuutta pitää osata ohjata

Moniammatillinen harjoittelu asettaakin uudenlaisia vaatimuksia myös ohjaukselle. Moniammatillisessa harjoittelussa ohjaajan huomio kohdistuu oman alan osaamisen lisäksi siihen, miten opiskelijat oppivat yhdessä. Opiskelijoita voi kannustaa kertomaan havainnoistaan, kysymään toistensa näkemyksiä ja pohtimaan, mitä eri ammattien osaaminen tuo asiakkaan tilanteen ymmärtämiseen.

Yhteinen oppiminen tarvitsee aikaa pysähtymiselle. Opiskelijat voivat työskennellä sujuvasti rinnakkain ilman, että he pysähtyvät tarkastelemaan toistensa ajattelua tai oppivat hyödyntämään sitä omassa toiminnassaan.

Pysähtymistä tarvitaan myös eri alojen ammattilaisilta. Omien työskentelytapojen tarkastelu moniammatillisuuden näkökulmasta auttaa tunnistamaan, miten yhteistyö toteutuu käytännössä, ja lisää samalla ymmärrystä muiden ammattiryhmien osaamisesta.

Moniammatillinen harjoittelu tuo näin myös ohjaukseen uuden näkökulman: miten opiskelijoita voidaan tukea hyödyntämään toistensa osaamista ja oppimaan yhdessä.

Tukevatko nykyiset rakenteet moniammatillista harjoittelua?

Moniammatillisen harjoittelun toteutuminen ei ole vain opiskelijoiden ja ohjaajien käsissä. Myös korkeakoulun rakenteilla on merkitystä.

Eri alojen opiskelijoiden harjoittelut suunnitellaan pitkälti omien koulutusten lähtökohdista. Harjoittelujaksot eivät välttämättä osu samaan aikaan samoihin yksiköihin, vaikka juuri yhteinen harjoittelu tarjoaisi mahdollisuuden moniammatilliseen oppimiseen. Myös harjoittelujen tavoitteet, käytännöt ja ohjaus rakentuvat helposti ammattialoittain.

Tämä voi tehdä moniammatillisen harjoittelun järjestämisestä yllättävän vaikeaa, vaikka sekä korkeakoulussa että työelämässä nähtäisiin sille selvä tarve.

Siksi myös korkeakoulun omia käytäntöjä ja rakenteita on syytä tarkastella kriittisesti. Jos haluamme opiskelijoiden oppivan moniammatillista yhteistyötä jo koulutuksen aikana, meidän on kysyttävä, tukevatko nykyiset rakenteemme sitä riittävästi. Mitä voisimme tehdä toisin, jotta eri alojen opiskelijoiden yhteinen harjoittelu olisi nykyistä helpompi toteuttaa?

Kun eri alojen opettajat suunnittelevat ja toteuttavat opetusta yhdessä, moniammatillisesta työskentelystä tulee osa oppimisen arkea.

Uuden harjoittelumallin rinnalla on siis tunnistettava myös ne käytännöt ja rakenteet, jotka tällä hetkellä vaikeuttavat moniammatillisen harjoittelun toteuttamista. Ratkaisuja on etsittävä yhdessä korkeakoulun ja työelämän kanssa.

Moniammatillisuutta voidaan tehdä näkyväksi myös opettajien yhteisopettajuudessa. Kun eri alojen opettajat suunnittelevat ja toteuttavat opetusta yhdessä, moniammatillinen työskentely ei jää opiskelijoille vain käsitteeksi, vaan siitä tulee osa oppimisen arkea.

Näitä kysymyksiä tarkastellaan myös IKÄMONI-hankkeessa, jossa moniammatillista harjoittelua ja sen ohjausta kehitetään yhdessä työelämän kanssa ikääntyneiden palveluissa.

Miten sinä ohjaisit moniammatillista opiskelijatiimiä?

Moniammatillinen osaaminen näkyy lopulta hyvin arkisissa tilanteissa: siinä, miten kuuntelemme toisen ammattilaisen näkemystä, tuomme oman osaamisemme yhteiseen keskusteluun ja tunnistamme oman osaamisemme rajat.

Sama koskee opiskelijoiden ohjaamista. Moniammatillisessa tilanteessa ei useinkaan ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Kiinnostavaa on pysähtyä miettimään, mihin itse kiinnittäisi ohjaajana huomiota ja miten opiskelijoita auttaisi oppimaan toisiltaan.