12.03.2024

Tutkimuksellisena opinnäytetyönä Turun Taideakatemian kuvataiteen koulutuksesta valmistunut opinnäytetyöni peilaa esi- ja varhaishistoriallisen ajan pronssivalua ja pronssin käyttöä veistoksen materiaalina tämän päivän valumenetelmiin. Opinnäytetyöni etenee kronologisesti esihistorialliselta ajalta renessanssin kautta nykyaikaan. Pääpaino on nykyaikaisessa pronssiveistoksen valmistuksessa, jossa tarkastelen käytännön kautta, nykyteknologian soveltamista muinaiseen valutekniikkaan.

Opinnäytetyöni käsittelyluvut alkavat kalkoliittiselta kaudelta – ajalta ennen pronssikautta. Kalkoliittinen kausi oli lyhyt arkeologinen ajanjakso kivikauden ja pronssikauden välissä. Silloin opittiin valmistamaan taide- ja tarve-esineitä kuparista. Pronssikaudeksi tämä ajanjakso muuttui, kun kuparin sekaan opittiin seostamaan toista metallia, joka muutti merkittävästi kuparin ominaisuuksia.

Ensin kuparin sekaan seostettiin arseenia, joka myöhemmin vaihtui tinaan. Tämä seos tunnetaan nimellä pronssi. Tina kuparin seosmateriaalina on säilynyt tähän päivään saakka, ja jopa seossuhde on pysynyt muuttumattomana esihistorialliselta ajalta saakka. Pronssin seossuhde on 90 % kuparia ja 10 % tinaa.

Muinaista pronssia

Opinnäytetyössäni selvitän muun muassa, kuinka arkeologinen tutkimus on kumonnut aikaisemman varmana tietona pidetyn tinapronssin keksimisen muinaisessa Mesopotamiassa. Siellä sumerit valmistivat pronssia, mutta arseeni oli heillä yleisemmin käytetty seosmetalli tinan sijaan. Ensimmäiset tinapronssiset löydökset ovatkin löytyneet Euroopasta nykyisen Serbian alueelta. Neoliittisen Vinča-kulttuurin kerrostumista on löydetty varhaisimmat todisteet tinapronssin käytöstä. Pronssin keksiminen sijoittuu tunnetusti samaan esi- ja varhaishistorian taitekohtaan, kun ensimmäiset korkeakulttuurit ja kirjoitustaito syntyivät.

Käsittelen opinnäytetyössäni pronssin vaikutusta koko esi- ja varhaishistoriallisen maailman kulkuun, ja tutkin kuinka laajoja kauppaverkostot olivat. Kuparia, tinaa ja arseenia ei saatu samoilta kaivoksilta, vaan niitä kuljetettiin erittäin pitkiä matkoja.

Selvitän myös Suomen alueen pronssikautista kulttuuria ja esineistöä, sekä alueen kahta eri vaikutuspiiriä: itäistä ja läntistä. Tuon opinnäytetyössäni esiin, miksi pronssi on ollut suosittua niin taide-esineiden kuin käyttöesineidenkin materiaalina.

Veistotaiteen puolelta käsittelen pronssikautista veistotaidetta sekä taidevalun ja häviävän vahan tekniikkaa, joka on säilynyt Mesopotamiasta tähän päivään lähes muuttumattomana. Lähteinäni olen käyttänyt tieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita.

Häviävän vahan tekniikka pronssivalussa

Häviävän vahan tekniikkaan viittaan opinnäytetyössäni useasti. Se tunnetaan kansainvälisesti nimellä cire perdue. Häviävän vahan tekniikalla tarkoitetaan veistoksen vahavaloksen muuttamista pronssiksi. Kuumennettaessa valumuottia muotinpolttouunissa muotin sisällä oleva vahaan valettu veistos sulaa pois, ja sen muodostama tyhjä tila korvataan pronssilla.

Suomessa tekniikka tunnetaan myös yleisesti termillä taidevalu. Taidevalu käsittää tekniikan, jolla taideteoksesta tehdään pronssinen valos. Suomessa taidevalun alku määritetään noin 1900-luvun alkuun, kun Italiassa taidevalua harjoitettiin jo renessanssin aikaan 1400–1500-luvuilla.

Tarkastelen opinnäytetyössäni renessanssin kuvanveistäjien, kuten Benvenuto Cellinin (1500–1571) pronssiin valettuja mestariteoksia. Cellinin Perseus Medusan pään kanssa -veistos on renessanssin osalta keskiössä. Suomen kuvanveistäjistä ja taidevalajista tuon esiin Emil Wikströmin, Eemil Halosen ja Arttu Halosen. Myös nykykuvanveistäjä Taru Mäntystä esittelen lyhyesti.

Pronssivalu nykypäivänä

Opinnäytetyöstäni noin puolet käsittelee pronssiveistoksen valmistamista nykypäivänä. Tutkimuksellisen työskentelyn ohessa valmistuu pronssiveistos, joka on kokoa 158 x 63 cm. Pronssivalu tapahtuu Taidevalimo Sinisalo Oy:ssä, jossa taidevalajat Tomi Sinisalo, Hanna Makkonen ja minä Jarno Kantanen valamme saveen veistetyn veistoksen pronssiin. Veistos on osa taiteellista opinnäytetyötäni, ja sen tekeminen perehdyttää minut syvemmälle ammattimaiseen taidevalamiseen.

Opinnäytetyössä kuvaamani veistoksen valmistus alkoi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kipsiluokasta. Siellä valmistin savisen veistoksen, jonka pääosassa on suosta nouseva mies. Veistos muotitettiin kipsiluokassa, jonka jälkeen muotit siirrettiin Taidevalimo Sinisalolle Säkylään. Säkylässä muotteihin valettiin vaha, jonka jälkeen veistos valettiin pronssiin vaiheittain. Teoksen viimeistely tapahtui omalla taidevalimollani Karjaan Veturitalleilla.

Prosessin tulos

Opinnäytetyön tekemisen kautta olen saanut eväitä omaan taiteelliseen työskentelyyni. Kirjallisuudesta ja tieteellisistä artikkeleista opin paljon uusia asioita vanhoista menetelmistä sekä niiden merkityksestä nykytaidevaluun.

Pronssivalu on puhdasta käsityötä, jonka jokainen osa-alue vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Tieto on vanhaa, ja käsityön oppii ainoastaan tekemällä. Tieto ja taito polveutuvat pääosin mestarilta kisällille, ja tunnen olevani erityisessä asemassa päästyäni prosessin jokaiseen vaiheeseen mukaan mestareiden opastuksella.