23.09.2026

Vaikka digitaalisen murroksen vaikutukset ja erityisesti tekoälyyn liittyvät näkökulmat tuntuvat ajankohtaisilta, ei aihe sinänsä ole uusi, sillä sitä on käsitelty taideteoreettisessa keskustelussa jo vuosikymmenten ajan (Bentkowska-Kafel, 2015). Digitalisaation murrokseen sisältyy luonnollisesti myös kriittisiä äänenpainoja: digitalisaation on argumentoitu haastavan demokraattista yhteiskuntajärjestystä (Kraynak, 2020), kun taas toisten näkökulmien mukaan digitalisaatio välineenä demokratisoi esimerkiksi taiteen saavutettavuutta (mm. An, 2024; Huang, 2023). Tässä artikkelissa tarkastellaan taiteilijan näkyvyyden rakenteita ja digitaalisuutta näyttelytoiminnan näkökulmasta, jotka tulevat näkyville kansainvälisessä Luova Eurooppa -rahoitteisen hankkeen yhteydessä syksyllä 2026 toteutettavassa monitaiteisessa ja -tilaisessa kansainvälisessä hybridinäyttelykokonaisuudessa.

Professional Media Presence -projektin tavoitteena on vahvistaa eri taustoista tulevien taiteilijoiden identiteettiä ja läsnäoloa digitaalisessa mediassa, ottaen huomioon myös perinteisen median murroksen. Projektin sisällöt rakentuvat viiden teeman ympärille:

• Media & Art
• Online Media & Digital Storytelling
• Social Media & Media Readership
• Future Media
• Media and Professional Identity

Teemat valaisevat taiteilijan toimintaa muuttuvassa mediaympäristössä eri näkökulmista, aina median ja taiteen suhteesta digitaaliseen tarinankerrontaan, sosiaalisen median yleisöihin ja tulevaisuuden medioihin. Hankkeen teemat tuovat esiin taiteilijan digitaalisen läsnäolon mahdollisuuksia sekä sitä, miten taiteilija voi rakentaa ja kehittää ammatillista identiteettiään ja näkyvyyttään muuttuvassa media- ja toimintaympäristössä.

Näyttely esittämisen ja kokeilujen kenttänä

Hankkeen loppuvaiheessa nähtävä näyttely toteutetaan hybridimuotoisena, ja se sisältää fyysiset näyttelyt Turussa, Torniossa, Barcelonassa, Vallettassa, Splitissä, Trnavassa, Venetsiassa, esityskiertueen Italiassa sekä yhteisen virtuaalinäyttelyn. Mukana olevilla yli sadalla taiteilijalla on ollut mahdollisuus ehdottaa teoksia osaksi oman alueensa fyysistä näyttelyä sekä virtuaalinäyttelyä. Fyysisten näyttelyiden sarja yhdessä virtuaalinäyttelyn kanssa muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden ja kokoelman taiteellisia sisältöjä ja esiintuloja.

Taiteilijat edustavat laajasti eri taiteenlajeja: mediataidetta, tanssia, sanataidetta, esitystaidetta, keho- ja tatuointitaidetta, valokuvataidetta, visuaalista taidetta, elokuvataidetta, kuvitustaidetta, musiikkia, muotoilua ja arkkitehtuuria. Monitaiteisuus luo myös sekä fyysisille että virtuaalisille esittämisen tavoille kiinnostavia mahdollisuuksia ja haasteita. Eri taiteenlajien esittämisen käytännöt vaihtelevat, ja rinnakkain tuotuna ne avaavat mahdollisuuden tarkastella, miten erilaiset taiteelliset muodot rakentavat merkityksiä, kokemuksellisuutta ja läsnäoloa erilaisissa tilallisissa ympäristöissä.

Näyttely on hankkeessa keskeinen osa tulosten jakamista, mutta samalla se toimii itsessään taiteellisen sisällön ja ilmaisukeinojen kokeilun ja kehittämisen kenttänä. Taiteilijat osallistuvat näyttelyn toteutukseen eri tavoin: esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian National Artist Teamin näyttely kuratoidaan kollektiivisesti työryhmän toimesta. Hankkeen jokaisella partnerilla on mahdollisuus toteuttaa näyttely omista lähtökohdistaan, mikä myös mahdollistaa taiteilijalähtöisen ajattelun ja painottaa alueellisesti keskeisiä näkökulmia.

Kohtaamisen muodot ja materiaalisuudet

Materiaa ja materiaalisuutta voi lähestyä hybridinäyttelyn rakentamisen prosessin aktiivisena osapuolena: miten teoksen materiaalisuus muuntuu suhteessa fyysiseen tilaan ja virtuaaliseen tilaan? Miten teoksia koetaan, aistitaan, lähestytään ja tutkitaan fyysisessä ja virtuaalisessa tilassa? Näyttelykokonaisuuden näkökulmasta on kiinnostava pohtia, sitä, miten yleisö osallistuu ja kutsutaan osaksi teosten kokemuksellisuutta erilaisissa materiaalisissa ja ei-materiaalisissa tiloissa.

López-Rodríguez et al. (2025) mukaan virtuaalinäyttelyihin ja taiteen ja teknologian yhdistämiseen on löydettävissä erilaisia, keskenään jännitteisiäkin näkökulmia. Digitaalisten ympäristöjen voidaan ajatella etäännyttävän kokijoita teosten materiaalisuudesta, mutta toisaalta niiden voi myös nähdä mahdollistavan syvästi osallistavia ja moniaistisia kokemuksia. Tähän keskusteluun liittyy myös kysymys siitä, missä määrin teknologisesti välittynyt kokemus voi suoraan ohjata katsojan tulkintaa teoksista.

Professional Media Presence -hankkeen Forms of presence -näyttelykokonaisuudessa erilaiset kohtaamisen tavat ovat olemassa rinnakkain. Virtuaalinäyttely koostuu seitsemästä eri näyttelytilasta, joihin on mahdollista tutustua mobiililaitteilla, selainversiolla sekä virtuaalilaseilla. Kukin näyttelytila, virtuaalinen huone, muodostaa oman kokonaisuutensa osana yhteistä näyttelykokonaisuutta.

Osa virtuaalinäyttelyn teoksista digitoidaan fyysisistä teoksista, osa taas on jo lähtökohtaisesti luotu digitaalisille alustoille. Näyttely sisältää myös hankkeen aikana yhteistyössä toteutettuja teoksia, kuten Leda Vanevan (Suomi/Turun AMK), Edo Garcian (Espanja/Espronceda) ja Sari Sandbergin (Suomi/Lapin AMK) Float-videoteoksen. Virtuaalinäyttely ei toimi vain fyysisten näyttelyiden dokumentaationa, vaan se rakentaa omia yhteyksiään teosten välille. Toisaalta, kun fyysisessä maailmassa jo olemassa oleva teos digitoidaan ja asetetaan erilaiseen kontekstiin ja materiaaliseen todellisuuteen, se tulee kohdatuksi, tulkituksi ja koetuksi omana, erillisenä teoksenaan ja erilaisista lähtökohdista käsin. Digitaalisessa ympäristössä esimerkiksi eri maissa sijaitsevat teokset voivat kohdata toisensa tavalla, joka ei olisi mahdollista yksittäisessä fyysisessä näyttelytilassa.

On keskeistä, millaisia kohtaamisen muotoja teosten ympärille voidaan hybridinäyttelyssä rakentaa. Perinteisessä näyttelyssä kohtaaminen tapahtuu usein fyysisessä tilassa teoksen, tilan ja katsojan välisessä suhteessa. Virtuaalisessa ympäristössä kohtaamisen ja kokemisen ehdot muuttuvat suhteessa teosten materiaaliseen todellisuuteen. Teosten kokemisessa mahdollistuu toisto, mittakaavan vaihtelu ja kestollisuus, joka ei ole sidottu reaalimaailman rajoitteisiin. Toisaalta fyysiset näyttelyt tarjoavat mahdollisuuden materiaaliseen kokemukseen, tilalliseen vuorovaikutukseen ja yhteisöllisiin kohtaamisiin, joita ei voida kokonaan, ainakaan sellaisinaan, siirtää digitaaliseen ympäristöön.

Näyttelyn toteutus nostaa esiin kysymyksiä paitsi teosten esittämisestä myös kuratoinnista, yhteistyöstä ja tiedon jakamisesta. Miten näyttely rakentuu, kun osallistujat työskentelevät eri maissa ja kulttuurisissa konteksteissa? Miten yhteinen näyttelyidentiteetti muodostuu tilanteessa, jossa jokaisella partnerilla on omat lähtökohtansa ja painotuksensa? Entä miten digitaalinen ympäristö voi toimia yhteisenä tilana, joka yhdistää toisistaan maantieteellisesti erillään olevat näyttelyt?

Hybridinäyttely rakentuukin useista rinnakkaisista kokemuksista. Sen sijaan, että digitaalinen ja fyysinen näyttely asetettaisiin vastakkain, niitä voidaan tarkastella siitä näkökulmasta, millaisia uusia merkityksiä niiden välisessä vuoropuhelussa syntyy.

Digitaalisuus näkyvyyden ja saavutettavuuden välineenä

Taiteilijan näkyvyys rakentuu nykyisin yhä useammin vaatimukselle samanaikaisesti useissa ympäristöissä toimisesta. Näyttelytoiminta, verkkosivustot, näkyvyys sosiaalisessa mediassa ja muu digitaalinen kädenjälki muodostavat kokonaisuuden, jonka kautta taiteellinen työ mahdollisesti tulee nähdyksi ja löydetyksi. Digitaalinen läsnäolo ei ole irrallaan taiteilijan muusta toiminnasta, vaan yksi taiteellisen toiminnan perusedellytyksistä. Haasteita yksittäisen taiteilijan näkökulmasta tuo jatkuvasti muuttuva mediakenttä, suurten teknologiayhtiöiden hallinnoimien sosiaalisen median alustojen käyttöön liittyvät eettiset kysymykset sekä se, että niiden rinnalle ei ainakaan toistaiseksi ole syntynyt ainakaan yksiselitteisiä vaihtoehtoja.

Cuporen Visuaaliset taiteet Suomessa -selvityksen mukaan kuvataiteen kentän keskeisiä haasteita rahoituksen riittämättömyyden ja yksipuolisuuden ohella ovat heikot tukirakenteet, eli esimerkiksi gallerioiden ja residenssien verkostot, mikä vaikeuttaa taiteilijoiden mahdollisuuksia esitellä ja myydä teoksiaan (Sokka et al., 2023). Aihe ei kuitenkaan ole vieras minkään taiteenlajin kontekstissa. Taiteenlajeilla onkin omia näkökulmiaan ja polttopisteitään näkyvyyteen ja rakenteisiin liittyvään keskusteluun. Vastikään valmistunut Frame Contemporary Art Finlandin tilaama taidemarkkinaselvitys mainitsee digitaalisuuden yhtenä ratkaisuna taiteilijoiden näkyvyyteen ja ansaintamahdollisuuksiin (Seikkula & Palin, 2025).

Professional Media Presence -hankkeen näkökulmasta digitaalinen näkyvyys eri alustoilla ei kuitenkaan tarkoita pelkästään näkyvyyttä yleisöjen tavoittamisen merkityksessä. Digitaaliset ympäristöt tarjoavat myös uusia taiteellisen työskentelyn ja esittämisen tapoja. Ne mahdollistavat kansainvälisen yhteistyön, uusien yleisöjen tavoittamisen sekä taiteellisen sisällön jakamisen tilanteissa, joissa fyysinen liikkuvuus on fyysisistä, sosiaalisista, taloudellisista tai esimerkiksi ekologisista syistä rajattua. Rakenteellisten kysymysten lisäksi digitaalisuus ja hybridimuoto voivat synnyttää uusia taiteellisia sisältöjä, ilmaisumuotoja ja tapoja esittää taidetta.

Saavutettavuuden näkökulmasta hybridimuoto voi madaltaa osallistumisen kynnystä. Virtuaalinen ympäristö mahdollistaa osallistumisen ja kokemisen maantieteellisistä rajoista riippumatta. Saavutettavuus on kuitenkin muutakin kuin teknistä pääsyä teosten äärelle (Osterman, 2018). Se liittyy myös siihen, kuinka helposti erilaiset yleisöt voivat lähestyä, ymmärtää ja kokea näyttelyn sisältöjä sekä osallistua niiden äärellä käytävään vuoropuheluun.

Digitalisaation kritiikissä digitaalisen median on nähty pelkistävän taiteen ja kokemuksen pinnalliseksi (Kraynak, 2020). Digitaalisuus voidaan kuitenkin nähdä myös neutraalina välineenä, jolla on omat mahdollisuutensa ja rajoitteensa, aivan kuten fyysiselläkin tilalla. Digitaalisuus ei automaattisesti ratkaise taiteen saavutettavuuden tai näkyvyyden kysymyksiä, mutta tarjoaa uusia välineitä niiden tarkasteluun. Hybridinäyttely voidaan nähdä yhtenä tapana rakentaa siltoja fyysisten ja digitaalisten ympäristöjen välille ja hyödyntää molempien erityispiirteitä taiteen esittämisessä ja kokemisessa.

Hybridinäyttely taiteen esittämisen ja kohtaamisen muotona

Taiteilijan työn tekemisen mahdollisuudet pirstaloituneessa yhteiskunnassa ja epävarmassa maailmantilanteessa ovat entistäkin prekaarimpia. Taiteen luomisen ja jakamisen digitaaliset välineet luovat mahdollisuuksia mutta samanaikaisesti vaativat erilaisten välineiden, medioiden ja todellisuuksien haltuunottoa. Yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset rakenteet vaikuttavat merkittävästi siihen, millä tavoin taiteilija voi tehdä työnsä näkyväksi ja tavoittaa yleisöjä.

Professional Media Presence -hankkeen näyttelykokonaisuus tarkastelee näitä kysymyksiä käytännön kautta. Seitsemän fyysistä näyttelyä ja niitä yhdistävä virtuaalinen näyttely muodostavat kokonaisuuden, jossa paikallisuus ja kansainvälisyys ovat vuorovaikutuksessa. Hybridinäyttely ei pyri rakentamaan vastakkainasettelua fyysisen ja digitaalisen näyttelykokemuksen välille, eikä virtuaalinen näyttely toimi fyysisten näyttelyiden digitaalisena toisintona. Tarkoituksena on lähestyä fyysisiä ja digitaalisia ympäristöjä toisiaan täydentävinä mutta omista vahvuuksistaan käsin toteutuvina tiloina, joissa taidetta voidaan kohdata, tulkita ja jakaa erilaisista lähtökohdista käsin.

Hybridimuoto mahdollistaa teosten, taiteilijoiden ja yleisöjen kohtaamisen yli maantieteellisten rajojen sekä luo uusia tapoja rakentaa näkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Samalla se tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden olla osa laajempaa eurooppalaista kokonaisuutta, tutustua muiden maiden taiteellisiin käytäntöihin ja jakaa omaa työtään uusille yleisöille sekä paikallisesti että kansainvälisesti.

Professional Media Presence -projektissa näyttely voi toimia paitsi taiteellisen työn esittämisen alustana myös uusien toimintamallien kokeiluympäristönä. Hybridinäyttely avaa näkökulmia siihen, miten taidetta voidaan tulevaisuudessa tuottaa, jakaa ja kokea tilanteessa, jossa taiteen kokeminen ja esittäminen ei rajoitu yhteen paikkaan tai muotoon, vaan rakentuu erilaisten tilojen, teknologioiden, yhteisöjen ja tekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Lähteet

An, R. (2024). Art curation in virtual spaces: The influence of digital technology in redefining the aesthetics and interpretation of art. Humanities, Arts and Social Sciences Studies, 24(2), 503–518.

Bentkowska-Kafel, A. (2015). Debating digital art history. International Journal for Digital Art History, (1), 51–64. https://doi.org/10.11588/dah.2015.1.21634

Huang, N. (2023). Immersive Exhibition: Its Theoretical Development, Its Audiences and the Re-discovery of Modern Art Exhibition. Communications in Humanities Research, 3, 309-315.

Kraynak, J. (2020). Contemporary art and the digitization of everyday life. University of California Press.

López-Rodríguez, M., Rodríguez-Pérez, V., & López-Rodríguez, A. F. (2025). Immersive and virtual exhibitions: A reflection on art? Art and Culture, 3(1), Article 3688. https://doi.org/10.36922/ac.3688

Osterman, M. D. (2018). Museums of the future: Embracing digital strategies, technology and accessibility. Museological Review: Museums of the Future, 22, 10–17.

Seikkula, A., & Palin, K. (2025). Suomalaisten taidemarkkinoiden ja taidesijoittamisen uudet mahdollisuudet. Frame Contemporary Art Finland.

Sokka, S., Renko, V., Hirvi-Ijäs, M., Karttunen, S. & Lahtinen, E. (2023). Visuaaliset taiteet Suomessa: Selvitys toimialan rahoituksesta, rakenteista ja kehittämistarpeista. Cuporen verkkojulkaisuja 73. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.