06.02.2020

Teatteriopettaja Susanna Metsälä kirjoittaa 4.2.2020 Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton verkkolehdessä Metelissä teatteriopettajien työn ongelmista. Kirjoitus keskittyy perusopetuksessa ja lukiossa tapahtuvaan teatteriopetukseen, mutta nostaa keskusteluun myös teatterialan ohjaajien ja opettajien koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Ammattikorkeakoulusta tutkintonsa saavat teatteri-ilmaisun ohjaajat voivat toimia opettajina ammatillisessa koulutuksessa, vapaassa sivistystyössä ja taiteen perusopetuksessa vaikkakaan eivät peruskoulussa tai lukiossa.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia on tällä hetkellä ainoa suomenkielistä teatteri-ilmaisunohjaajakoulutusta antava korkeakoulu. Yrkeshögskola Novian tarjonnassa on ruotsinkielinen teatterikoulutus, ja ammattikorkeakoulut tekevätkin paljon yhteistyötä työelämän ja työelämässä toimivien osaamisen kehittämiseksi. Viimeisimpänä yhteistyöponnistuksena on Svenska Kulturfondenin rahoittama musiikki- ja nukketeatterin erikoistumiskoulutus, jonka tuloksena syntyi huippuarvostelut ja täydet katsomot saavuttanut Kalevala-esitys Åbo Svenska Teateriin.

Teatteriopetuksen ja -harrastustoiminnan kenttä on laaja, ja sillä on paljon erikokoisia ja erilaisista lähtökohdista toimivia organisaatioita. Harrastustoiminnan organisaatiot ovat usein varsin pieniä, etenkin kolmannella sektorilla. Kulttuurialalta valmistuneet voivat toimia näissä organisaatioissa tai viedä omaa osaamistaan myös muunlaisiin tehtäviin muille toimialoille. Kentän moninaisuus on vaikeasti hahmotettavissa jopa alan toimijoille, mikä vaatii paljon yhteistä selkeyttävää keskustelua. Teatteriopettajuuden käsitekään ei ole täysin yksiselitteinen. Moninaisuutta on kuitenkin mahdotonta alkaa rajata.

Tutkintonimikkeet ja ammattinimikkeet tulee erottaa toisistaan

Metsälä nostaa tekstissään esiin koulutusten ja ammattinimikkeistön heterogeenisyyden. Koulutuksiin liitetty tutkintonimikkeistö on asetuksin säädeltyä, joten siihen on vaikea saada nopeita muutoksia. Samankaltaisia sisältöjä voidaan tarjota eri tutkintonimikkeissä ja tiedekunnissa. Kouluttajakenttä tukee ajatusta tutkintonimikkeiden selkeyttämisestä. Näemme, että niitä pitäisi viedä geneerisempään ja enemmän yleistä osaamistasoa kuvaavaan suuntaan etenkin korkeakoulutuksen osalta. Ristiriitaiset tulkinnat liittyvät usein siihen, että tutkintonimikkeet ovat periytyneet ammattinimikkeistä, jotka eivät välttämättä kuvaa tämän hetken työelämätilannetta. Koska koulutuksissa ja ammattinimikkeistössä on paljon vaihtelua, on tärkeää, että alalle valmistuvat ja sillä toimivat hahmottavat itse, missä ja millaisissa tehtävissä heidän osaamisensa on hyödynnettävissä.

Koulutustason lisäksi rekrytoinneissa keskeistä on osaaminen, joka taide- ja kulttuurialoilla osoitetaan yleensä portfolion tai muun taiteellisen toiminnan kautta.

Asiasta on kirjoitettu laajemmin Turun AMK:n Talk-julkaisussa Mistä ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintonimikkeet tulevat – ja mitä ne kertovat?

Metsälän tekstissä kuvataan hyvin teatterin tekemiseen ja opettamiseen tarvittavaa tuotantokoneistoa. Ammattikorkeakoulut haluavat kehittää työelämää ja sitä kautta vahvistaa ammattimaisin periaattein tapahtuvaa teatteri- ja harrastustoimintaa. Osaamistasoa ja kouluttautumistarpeita täytyy arvioida paitsi työelämään valmistuvien osalta myös työelämässä jo olevilta sekä organisaatioissa työnantajarooleissa toimivilta. Olemme Metsälän kanssa samaa mieltä, että työsuhde- ja työyhteisöosaamista kulttuurin kentällä tulisi kehittää. On kiinnostavaa, että usein harrastajista voi tulla työnantajia – kuten myös alalla toimivasta ammattilaisesta, joka tarvitsee toiselta ammattilaiselta apua työhönsä. Myös peruskoulujen ja lukioiden tulisi ymmärtää, miten monimuotoista osaamista teatteriopettajana toimiminen vaatii – ja millaista tukiverkkoa esitysten tekeminen edellyttää. Inspiroivassa työssä korostuvat työn rajaamisen taidot ja kyky olla vuorovaikutuksessa erilaisten toimijoiden kanssa.

Teatteri-ilmaisun ohjaajat ovat päteviä ammattiopettajia moniin koulutusmuotoihin

Turun AMK on omasta päätöksestään alkanut sisällyttää teatteri-ilmaisun ohjaajan AMK-tutkintoon myös opettajan ammattipedagogiset opinnot. Olemme huomanneet tälle selvän tarpeen työelämässä, ja näemme sen vahvistavan valmistuvien osaamista ja työllistymismahdollisuuksia. Nämä pedagogiset opinnot ja tutkinto antavat pätevyyden toimia opettajana ammatillisessa koulutuksessa, vapaassa sivistystyössä ja taiteen perusopetuksessa. Lisäksi korkeakoulututkintoa tai master- eli maisteritason koulutuksen tuomaa ylempää korkeakoulututkintoa edellytetään monissa julkisen sektorin viroissa ja työtehtävissä esimerkiksi kulttuuri- ja vapaa-aikatoimialoilla. Metsälän huomio siitä, ettei ammatillinen opettajakoulutus anna pätevyyttä toimia perusopetuksen ja lukion aineopettajana, on oikea – ja tämä on syytä huomioida myös selkeämmin omassa viestinnässämme.

Ylemmillä ammattikorkeakoulututkinnoilla on uudenlainen rooli koulutuskentällä

Metsälä ottaa kantaa Turun AMK:n Taideakatemian Taiteen uudet kontekstit -YAMK-koulutuksen toteutukseen ja suhteeseen esimerkiksi maisteritutkintoihin. Asiaa on sivuttu myös edellä mainitussa TALK-artikkelissa. Keskeinen ero ylempien ammattikorkeakoulututkintojen ja yliopiston maisteritutkintojen välillä on lakisääteinen velvoite aiempaan työkokemukseen. Ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin hakeutuvilla tulee olla taustallaan vähintään kahden vuoden työkokemus tai taiteellinen toiminta. Yleensä uralla on pituutta enemmänkin, ja opiskelunsa aloittavilla on huomattava ammatillinen osaaminen ja hyvin selkeä näkemys ja tavoite omista tavoitteistaan osaamisen kehittämiseen.

Oppiminen rakentuu opiskelijoilla jo olevan osaamisen päälle, integroituu meneillään oleviin töihin ja projekteihin sekä toteutetaan pääosin aikaan ja paikkaan sitomattomasti, mikä antaa usein työelämässä oleville perheellisille joustoa aikataulujen yhteensovittamiseen.

Kulttuurialan YAMK-koulutuksessa yhdistellään erilaisia didaktisia ratkaisuja, esimerkiksi lähiopetusta ja lähiopetusjaksojen välisiä tehtäviä, työskentelyä yksin ja ryhmässä sekä alakohtaista sisältöä ja oppimisen reflektiivistä työstämistä. Erilaiset toimintatavat täydentävät toisiaan ja tukevat syväoppimista.

Koulutus poikkeaa siis merkittävästi ”nuorisokoulutuksesta” tai yliopistojen yhtenä putkena toteutettavasta kandi-maisteri-yhdistelmästä. Opiskelijoiden tyytyväisyys master-koulutuksiin on korkea, ja niiden koetaan vastaavan hyvin työelämän osaamistarpeisiin.

Monitaiteisuus ja teatterin tuomat metataidot ovat merkittävä yhteiskunnallinen voimavara

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaperusteet uudistettiin pari vuotta sitten. Uusissa perusteissa korostuvat taiteidenvälisyys ja monitaiteisuus. Teatterikoulutuksen ja teatterin harrastustoiminnan kannalta olisi eduksi, että taiteen alojen oppilaitokset alkaisivat tehdä entistä syvempää yhteistyötä. Tämä mahdollistaisi teatterinkin kannalta tärkeän osaajaverkoston vahvistumisen. Mahdollisesti näemme tulevaisuudessa myös enemmän monitaiteisia taiteen perusopetuksen oppilaitoksia.

Vaikka teatteripedagogiikan ammattikenttä on pieni, on sen yhteiskunnallinen merkitys kokoaan suurempi. Teatteripedagogiikka kehittää sellaisia metataitoja, joiden vaikutus ulottuu kaikille yhteiskunnan ja elinkeinoelämän alueille. Näiden merkityksen kirkastaminen ja jäsentäminen on alan ammattikentän yhteinen vastuu.