23.11.2022

Ohjatut saattohoidon ryhmäkeskustelut voivat toimia paitsi oppimistilanteina myös kollegiaalisena vertaistukena ja voimavaroja tuovina hetkinä. Ryhmätapaamisia kehitettiin hoitajien tueksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä.

Työyhteisö mahdollistaa hoitajille oppimisympäristön, jossa voidaan jakaa tietoa ja kokemuksia koetuista hoitotilanteista ja oppia niistä yhdessä lisää. Hoitajien jaksamisen ja osaamisen tukeminen vaikuttaa suoraan myös hoidon laatuun.

Perustason saattohoito-osaaminen kaipaa vahvistamista

Saattohoito-osaaminen kaipaa Suomessa vahvistamista. Lähestyvää kuolemaa ei osata aina tunnistaa, vaan saatetaan lähettää vanhus elämänsä viimeisimpinä hetkinä päivystykseen.

Tutkimusten mukaan kivunhoitokaan ei aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla omassa hoivapaikassa. Hoidon päämääristä ei saavuteta yhteisymmärrystä läheisten kanssa tai niistä ei keskustella riittävästi. Kuolevalle itselleen ei osata antaa riittävästi psykososiaalista tukea.

Sittemmin toimeen on ryhdytty osaamisen parantamiseksi – muun muassa lisäämällä saattohoidon opetusta oppilaitoksissa. Silti edelleen kentällä jo työssä olevilla ammattilaisilla on paikoitellen tarvetta osaamisen tuelle, etenkin perustason saattohoitoyksiköissä.

Mitä mieltä hoitajat itse ovat?

Ikäihmisten kehittämisverkosto GeroMetro toteutti saattohoitoon liittyvän kyselyn hoitoalan ammattilaisille vuonna 2021. Kyselyssä tiedusteltiin koulutuksen ja kehittämisen tarpeita yli 400 saattohoidon parissa työskentelevältä ammattilaiselta pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa Keravalla, Kirkkonummella ja Lohjalla.

Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteutti vuonna 2020 laajan toimintayksikkökyselyn, johon vastasi 1 528 ympärivuorokautisen hoivan yksikköä ja 840 kotihoidon yksikköä. Kyselyssä oli mukana julkisen ja yksityisen puolen toimijoita. THL:n kysely liittyy Vanhuspalvelujen tila -seurantaan, jota THL on toteuttanut vuodesta 2013 alkaen.

Hoitajat toivoivat täydennyskoulutusta psykososiaalisen tuen antamisessa, henkisten ja hengellisten tarpeiden tunnistamisessa sekä surussa tukemisessa. Koulutusmuodoksi he toivoivat paitsi perinteisiä asiantuntijaluentoja myös keskustelullista osaamisen kehittämistä omassa työyhteisössä.

Voisiko hoitajien toiveiden mukaista keskustelullista lisäkoulutusta toteuttaa?

Työyhteisöissä käytävät reflektoivat keskustelut ammattilaisten kesken ja case-tapausten analysointi on todettu olevan arvokasta ja tehokasta oppimista. Kohtaamistaidot ja vuorovaikutusosaaminen kehittyvät kasvotusten yhdessä toisten ammattilaisten kanssa keskustellen ja toisten esimerkeistä oppimalla. Samalla päästään jakamaan tietoa ja vaihtamaan kokemuksia kollegoiden kanssa. Siinä mahdollistuvat myös vertaistuki ja niin sanottu hiljaisen tiedon siirtyminen hoitajalta toiselle.

Saatavilla olevat saattohoidon täydennyskoulutukset, esimerkiksi Saattohoitopassi, ovat verkkopohjaisia oppimisalustoja. Tällaista vuorovaikutuksellista keskusteluun pohjaavaa koulutusmallia ei toistaiseksi ole ollut käytössä. Sille vaikuttaisi kuitenkin olevan selkeä tarve ja paikka.

Ryhmätapaamismalli hoitajien lisäkoulutustoiveiden pohjalta

Aiheet muodostuivat kirjallisuudesta tunnistettujen koulutustarpeiden pohjalta seuraavasti: Kuoleman läheisyyden tunnistaminen, saattohoitopäätös, kivun hoito, oma suhtautuminen kuolemaan, kuolevan kohtaaminen, läheisen kohtaaminen ja surutyö muodostivat teemat tapaamisille.

Tavoitteena oli, että tapaamiset voitaisiin pitää omassa työyhteisössä ja mahdollistaa ne tällä tavoin mahdollisimman monelle hoitajalle. Sopivaksi tapaamisen kestoksi arvioitiin noin 60–90 minuuttia. Hoitajien työvuorojen vaihtumisen hetkellä katsottiin olevan tapaamisen toteuttamiseen sopivin ja joustavin ajankohta.

Ryhmätapaamisten pilotti järjestettiin Hämeenlinnassa keväällä 2022. Tapaamisia pidettiin yhteensä kuusi, joista osa etätapaamisina covid-rajoitusten vuoksi. Aiheet, joita tapaamisissa käsiteltiin, muodostivat etenevän, toinen toistaan täydentävän kokonaisuuden. Kukin tapaaminen sisälsi aluksi päivän aiheeseen johdattelevan alustuksen, jonka piti ryhmänohjaajana toiminut opinnäytetyöntekijä. Tämän jälkeen aiheesta oli tarkoitus keskustella yhdessä, jakaa kokemuksia ja osaamista sekä mahdollistaa vertaistuen saaminen ryhmässä.

Etänä ei virinnyt keskustelua, toisin kuin lähitapaamisessa

Lähitapaamisessa tavoitettiin hyvä vuorovaikutuksellinen tunnelma ryhmässä ja päästiin jakamaan kokemuksia ja tuntemuksia niistä reflektoivasti keskustellen. Etätapaamisissa sitä vastoin ei keskustelua juurikaan syntynyt. Hämeenlinnan hoivakodissa kaikki tapaamiseen osallistujat olivat yhden päätteen takana, jolloin keskusteluun osallistuminen olikin hyvin vaikeaa.

Mahdollista jatkoa silmällä pitäen tapaamiset olisi parasta toteuttaa lähitapaamisina ja vieläpä samalla osallistujaporukalla, koska tapaamisten sisällöt täydentävät toinen toisiaan. Jos tapaamisia kuitenkin toteutettaisiin etänä, jokaisella osallistujalla olisi tärkeää olla käytettävissään oma älylaite, jonka kautta tapaamiseen voisi osallistua. Näin voitaisiin paremmin tavoittaa vuorovaikutuksellinen kontakti myös etänä.

Ryhmätapaamiset täydentämään verkkopohjaista oppimista

Saattohoito-osaamiseen, etenkin kuolevan itsensä ja hänen läheisensä arvostavaan kohtaamiseen, olisi ammattilaisten mielekästä saada lisävahvistusta pohtimalla näitä asioita ja keinoja yhdessä toisten ammattilaisten kanssa.

Ohjatut saattohoidon ryhmätapaamiset toimisivat hyvin jo olemassa olevan, pitkälti verkkopohjaisen lisäkoulutustarjonnan rinnalla ja niitä täydentäen.