Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Kuvassa on nainen, joka tupakoi.

Nikotiinituotteiden käyttö heikentää lisääntymisterveyttä

08.07.2019

Nikotiinituotteiden käytöllä on monia ikäviä vaikutuksia lisääntymisterveyden kannalta. Nikotiinituotteita käyttävä nuori ei välttämättä tule ajatelleeksi, mitä kaikkia vaikutuksia sillä on myöhemmän elämän kannalta. Vaikka perheen perustaminen ei vielä olisikaan ajankohtaista, on nuoren hyvä tietää, että terveellisillä elämäntavoilla pystyy vaikuttamaan hedelmällisyyteen ja seksuaaliseen hyvinvointiin. 

Tupakalla tarkoitetaan tässä artikkelissa kaikkia tupakkatuotteita, sisältäen tupakan, nuuskan ja sähkötupakan. Nuuska koostuu jauhetusta tupakasta ja makuaineista. Se sisältää lukuisia kemikaaleja ja toksiineja, aivan kuin tupakkakasvikin. Nuuskan haittavaikutukset ovat verrattavissa tupakkaan.

Tutkimuksissa on arvioitu, että myös sähkötupakka on yleisiltä terveysvaikutuksiltaan yhtä haitallista kuin tupakka.

Naisen hedelmällisyys heikkenee tupakoinnin myötä

Tupakointi vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen ja raskaaksi tulemiseen. Jo raskautta suunniteltaessa olisi tärkeä lopettaa tupakointi, sillä tupakoimattomuus helpottaa raskaaksi tulemista. Tupakointi on suurempi lapsettomuuden aiheuttaja kuin mitkään ilmansaasteet tai työympäristön kemikaalit. Myös passiivinen tupakointi vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Lapsettomuudesta 13 prosenttia selittyy tupakoinnilla.

Tupakoivan naisen estrogeenihormonitaso laskee ja vastaavasti testosteronin suhteellinen määrä lisääntyy. Tämä voi haitata sukupuolielämää ja vähentää seksuaalista aktiivisuutta. Tupakansavun raskasmetalli, kadmium, kertyy munasarjoihin, joka vaikuttaa munarakkuloiden toimintaan. Munarakkulat hiipuvat aikaisemmin ja munasolun irtoaminen eli ovulaatio vaikeutuu. Tupakointi heikentää kohdun ja munasarjojen verenvirtausta, joka aiheuttaa munasarjojen toiminnan heikkenemistä. Tämän vuoksi vaihdevuodet aikaistuvat 2-4 vuotta.

Tupakointi vaikeuttaa hedelmöityshoidoissa olevien naisten raskaaksi tulemista. Tupakoiville naisille tehdyistä koeputkihedelmöityksistä 42 % keskeytyy ennenaikaisesti. Tupakoimattomilla vastaava luku on 18,7 %. Tupakoiville tehdyissä koeputkihedelmöityshoidoissa saadaan vähemmän munasoluja ja ne hedelmöittyvät huonommin. Myös alkioita saadaan vähemmän ja ne ovat huonolaatuisempia. Lisäksi tupakointi haittaa alkion kiinnittymistä kohdun limakalvolle.

Sikiö kärsii raskaudenaikaisesta tupakoinnista monin tavoin

Raskaana olevista joka seitsemäs tupakoi. Yleisimmin raskaana ollessa tupakoivat nuoret, alhaisen koulutuksen omaavat ja ilman parisuhdetta elävät naiset. Tupakointi on sikiölle vaarallista, sillä tupakan sisältämät haitalliset aineet siirtyvät istukan kautta sikiön verenkiertoon. Myös passiivisesta tupakoinnista on haittaa.

Raskaudenaikainen tupakointi on yksi tärkeimmistä ehkäistävissä olevista tekijöistä, jolla voidaan vähentää haitallisia raskaustapahtumia ja parantaa lapsen myöhempää terveyttä. Äidin valistuksella erityisesti neuvolassa on suuri merkitys raskaudenaikaisen tupakoinnin vähentämiseksi.

Tupakointi lisää huomattavasti raskauskomplikaatioiden riskiä.

Tupakansavu sisältää tuhansia kemikaaleja, joista monet ovat sikiölle haitallisia. Sikiön kannalta haitallisimpia aineita ovat nikotiini ja hiilimonoksidi. Sikiön nikotiini -ja hiilimonoksidipitoisuus on noin 15 % suurempi kuin äidillä, ja kestää pidempään kuin äidillä.

Nikotiini heikentää kohdun ja istukan verenkiertoa sekä sikiön hapensaantia. Hiilimonoksidi sitoutuu hemoglobiiniin satoja kertoja happea voimakkaammin aiheuttaen sikiön verenkierrossa hapenpuutetta ja vähentäen hapen kulkeutumista sikiön kudoksiin. Hiilimonoksidille altistuminen raskauden aikana nostaa sikiön sykettä ja vähentää normaaleja sykkeen vaihteluja. Nikotiini ja hiilimonoksidi haittaavat sikiön hermoston ja aivojen kehitystä.

Tupakointi lisää huomattavasti raskauskomplikaatioiden riskiä. Se nostaa raskaana olevan naisen verenpainetasoa ja lisää merkittävästi ennenaikaisen syntymän riskiä. Tupakointi heikentää äidin immuunipuolustusta ja -vastetta, joka lisää riskiä kohdunsisäisille infektioille ja ennenaikaiselle sikiökalvojen puhkeamiselle. Lisäksi kohdunulkoisen raskauden riski, istukan repeämän riski ja etisen istukan riski lisääntyvät.

Nuuskaaminen voi aiheuttaa voimakkaammat nikotiinivaikutukset kuin tupakka.

Alkuraskauden keskenmenon riski nousee tupakoivilla naisilla 23 prosenttiin, mutta myös passiivinen tupakointi nostaa sitä 11 prosenttia. Tupakointi raskauden aikana nostaa kohtukuoleman riskin noin 1,5-kertaiseksi. Vuonna 2015 Suomessa todettiin 226 kohtukuolemaa, joista tupakoinnin arvioidaan aiheuttaneen noin 5 prosenttia. Kohtukuoleman tärkeimpiä aiheuttajia ovat istukan ennenaikainen irtoaminen, etisistukka, ennenaikainen synnytys ja sikiön kasvun hidastuminen.

Sikiön kasvuhäiriön vaara kaksin-kolminkertaistuu tupakoivilla raskaana olevilla. Tupakalle altistuneet vastasyntyneet painavat keskimäärin 150g vähemmän ja ovat raskausviikkoihin nähden huomattavasti useammin pienipainoisia kuin altistumattomat. Vastasyntyneillä, jotka ovat altistuneet tupakalle on keskimäärin 0,5cm pienempi päänympärys kuin tupakalle altistumattomilla. Tämä viittaa aivojen pienempään kokoon. Tupakalle altistuminen näyttäisi vaikuttavan aivojen toimintaan vielä teini-iässäkin. Tupakalle altistuneet vastasyntyneet kärsivät syntymän jälkeen vieroitusoireista. Oireina voi olla muun muassa poikkeava itkuisuus, ärtyisyys sekä lisääntynyt lihasjäntevyys. Myös kätkytkuoleman riski lisääntyy.

Sähkötupakan käyttöä ei suositella raskauden aikana.

Nuuska aiheuttaa korkean veren nikotiinipitoisuuden, joka kestää pitkään. Sen vuoksi nuuskaaminen voi aiheuttaa voimakkaammat nikotiinivaikutukset kuin tupakka. Nuuskaavien äitien vastasyntyneillä on runsaasti hengitysvaikeuksia, jopa enemmän kuin tupakkaa polttavien äitien vauvoilla.

Sähkötupakka ei ole tupakointiin verrattuna turvallisempi vaihtoehto, eikä sen käyttöä suositella raskauden aikana. Sähkötupakan nesteiden koostumukset voivat vaihdella paljon, eikä tuotteiden sisältöä valvota järjestelmällisesti. Nesteet voivat sisältää huomattavan korkeita määriä nikotiinia ja muitakin sikiölle haitallisia aineita. Sähkötupakan nesteistä on löydetty muun muassa synteettisiä huumausaineita, lääkeainejäämiä, raskasmetalleja ja syöpää aiheuttavia yhdisteitä. On julkaistu yksittäisiä tapauksia, joissa sähkösavukkeita käyttäneen äidin vastasyntyneellä lapsella on ollut oireita, kuten hengitysvaikeuksia ja vatsan turvotusta.

Raskauden aikaisella tupakoinnilla on myös myöhäisvaikutuksia lapseen

Raskaudenaikaisella altistumisella tupakalle on myöhäisvaikutuksia, joista osa ilmenee jo lapsuudessa ja osa vasta myöhemmällä iällä. Myöhäisvaikutuksia ovat muun muassa lisääntynyt ylipainon ja 2. tyypin diabeteksen riski sekä kaksinkertainen koliikin riski. Poikalapsilla sperman laatu on huonompi kuin altistumattomilla ja kivesten koko on keskimääräistä pienempi. Astmaan sairastumisen riski on kohonnut 35-85  %.

Lisäksi kahden ensimmäisen ikävuoden aikana tupakalle altistuneilla on useammin toistuvia uloshengitysvaikeuksia kuin altistumattomilla. Tupakalle altistuminen saattaa johtaa aivojen pitkäaikaisiin toiminnallisiin muutoksiin nuoreen aikuisuuteen saakka. Tupakalle altistuneista suomalaisnuorista 21-25 % on saanut jonkin erikoissairaanhoidossa annetun psykiatrisen diagnoosin, kun altistumattomista nuorista sen on saanut 14 %. Suurin yhteys tupakalle altistumisella on todettu ylivilkkaus- ja käytöshäiriöihin.

Tupakointi altistaa erektiohäiriöille ja heikentää siemennesteen laatua

Nikotiinituotteiden käytöllä on vaikutusta myös miehen lisääntymisterveyteen. Tupakointi nostaa miehen estrogeenitasoa ja vastaavasti laskee testosteronitasoa. Tämä hormonitasojen muutos heikentää miehen seksuaalista halua ja lisääntymiskykyä. Lisäksi tupakointi ja nikotiinituotteiden käyttö altistavat erektiohäiriöille sekä heikentävät siemennesteen ja siittiöiden laatua.

Tupakointi vähentää miehen hedelmällisyyttä heikentäen siemennesteen sekä siittiöiden laatua hormonaalisten ja toksisten mekanismien kautta. Tupakassa on monia aineita, jotka verenkierron kautta kiveksiin päästessään vaikuttavat haitallisesti miehen hedelmällisyyteen. Tällaisia aineita ovat mm. nikotiini, kadmium, lyijy ja radioaktiiviset aineet. Tutkimusten mukaan tupakointi heikentää hormonitasojen muutosten vuoksi siemennesteen tilavuutta ja siittiötiheyttä. Lisäksi tupakoinnin on todettu soluja tuhoavan vaikutuksen myötä vähentävän hyvin liikkuvien ja mikroskooppiselta rakenteeltaan normaalien siittiöiden osuutta siemennesteessä.

Tupakoivalla miehellä on kaksinkertainen riski saada erektiohäiriö tupakoimattomaan verrattuna.

On tutkittu, että tupakoinnin ja siittiöiden muodostuksen välillä on annosvasteinen suhde. Tämä tarkoittaa sitä, että siittiötiheys huononee mitä enemmän tupakointivuosia on takana. Nuoren kohdalla tämä on hyvin merkittävä asia, sillä mitä nuorempana tupakoinnin aloittaa, sitä suuremmat vaikutukset sillä on lisääntymisterveyden kannalta.

Tupakoivalla miehellä on kaksinkertainen riski saada erektiohäiriö tupakoimattomaan verrattuna. Nykykäsityksen mukaan yleisimmät syyt erektiohäiriöille ovat verisuoniperäisiä. Siinä, missä tupakan nikotiini supistaa verisuonia muuallakin kehossa, myös peniksen ja lantion alueen verisuonet ahtautuvat. Erektiohäiriöillä onkin todettu olevan yhteys sepelvaltimotautiin; 40 % miehistä, joilla todetaan erektiohäiriö, on diagnosoimaton sepelvaltimotauti. Verisuonien supistumisen lisäksi nikotiini lisää veren kolesterolipitoisuutta, joka entisestään ahtauttaa verisuonia.

Nikotiinista johtuvan peniksen verisuonia ahtauttavan vaikutuksen lisäksi tupakansavulla on haitallisia vaikutuksia erektioon.  Tupakansavussa esiintyvä häkäkaasu heikentää veren hapenkuljetusta penikseen ja verisuonia laajentava typpioksidi vähenee. Typpioksidivälitteinen sileän lihaksen jäntevyyden väheneminen on tärkein mekanismi normaalin erektion syntymiseen. Sen vuoksi typpioksidin vähentyminen vaikuttaa erektiokykyyn jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Lohdullista on, että tupakoinnin lopettaminen parantaa tilannetta kuitenkin melko nopeasti. Jo 1,5 kuukauden kuluttua lopettamisesta miehen potenssi paranee ja halukkuus lisääntyy, mikäli erektiohäiriö johtuu tupakoinnin vaikutuksista. Liikunta, oikea ruokavalio ja painonhallinta voivat lisätä positiivisia vaikutuksia.

Kehittämistyö nikotiinituotteiden vaikutuksesta nuorten lisääntymisterveyteen

Tämä terveydenhoitajaopintoihin liittyvä kehittämistyö toteutettiin osana NUOTe: Nuoret, nikotiini ja terveys, terveyden edistämisen koulutuskokonaisuutta, joka on verkossa oleva YAMK- kehittämisprojekti. Projektin toimeksiantajat ovat Turun AMK ja Lounais- Suomen Syöpäyhdistyksen NIKO-hanke.

Kehittämisprojektin tuotoksena syntyi koulutuskokonaisuus, joka kantaa nimeä nuoret, nikotiini ja terveys. Koulutuskokonaisuuden sisältö muodostui nuorten terveyden edistämiseen liittyvistä keskeisistä teemoista, painottuen erityisesti nikotiinituotteisiin. Koulutuskokonaisuuden keskeisiä teemoja ovat nuori ja nikotiini, terveysvaikutukset sekä terveyden edistämisen menetelmät.

Koulutuskokonaisuus rakennettiin Turun AMK:n digitaaliseen verkko- oppimisympäristöön Optimaan. Koulutuskokonaisuutta ja sen eri osia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää osana toimeksiantajien järjestämää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten täydennyskoulusta sekä terveydenhoitajaopiskelijoiden opetustoimintaa. YAMK-projektipäällikön lisäksi koulutuskokonaisuuden sisällön tuotantoon osallistui AMK-opiskelijoita, jotka päivittivät aiempaa tutkintoaan (sairaanhoitaja, kätilö) terveydenhoitajan tutkinnoksi. AMK-opiskelijat tuottivat kehittämistöinään sisältöä nuoret, nikotiini ja terveys -koulutuskokonaisuuteen.

Ammattilaisille tietoa nikotiinituotteiden vaikutuksista nuorten lisääntymisterveyteen

Tupakan vaikutuksista lisääntymisterveyteen ja raskauteen on tehty tutkimuksia ja tietoa löytyy melko hyvin. Erityisesti tupakan vaikutuksista raskauteen ja naisen lisääntymisterveyteen on tarjolla hyvin tietoa. Nikotiinituotteiden vaikutuksista miehen lisääntymisterveyteen on haastavampaa löytää tietoa. Nuuskan ja sähkötupakan vaikutuksista ei ole olemassa vielä juurikaan tutkimustietoa, mutta useissa lähteissä mainitaan, että tupakalla tarkoitetaan kaikkia tupakkatuotteita. Arvellaan, että nuuskan ja sähkötupakan vaikutukset ovat verrattavissa tupakkaan. Nikotiinia pidetään suurimpana yksittäisenä lisääntymisterveyteen haitallisesti vaikuttavana aineena.

Aihe on tärkeä ja tarpeellinen, sillä nikotiinituotteiden käytöllä on monia vaikutuksia sekä miehen että naisen lisääntymisterveyteen. On tärkeää saada nuoret ymmärtämään, että omaan lisääntymisterveyteen ja seksuaaliseen hyvinvointiin voi vaikuttaa nikotiinituotteita välttämällä.

 

Nikotiiinituotteiden käyttö:

  • Heikentää miehen ja naisen seksuaalista halua hormonitasojen muutoksista johtuen
  • Vaikeuttaa ovulaatiota, joka heikentää raskaaksi tulemista
  • Heikentää hedelmöityshoitojen onnistumista
  • Lisää useiden raskauskomplikaatioiden riskiä
  • Heikentää sikiön hyvinvointia kohdussa
  • Heikentää lapsen terveyttä pitkälle tulevaisuuteen
  • Altistaa erektiohäiriöille ja siten hankaloittaa seksielämää
  • Heikentää sperman ja siittiöiden laatua eli voi olla syy lapsettomuudelle

 

Aiheesta lisää NIKO-hankkeen ja Hymyä huuleen -sivuilla.

Tutustu terveydenhoitaja-ja sosiaali- ja terveysalan (YAMK) -koulutuksiin.

 

Lähteet 

 

Ettala, O. 2017. Erektiohäiriön hoito. Sic! Lääketietoa Fimeasta. Viitattu 19.3.2019 http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132041/1_2017_28-31_Erektioh%C3%A4iri%C3%B6n%20hoito.pdf?sequence=1

Heloma, A.; Kiianmaa, K.; Korhonen, T. & Winell, K. 2017. Tupakka ja nikotiiniriippuvuus. 1. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS). Raskaus ja imetys: Tupakointi. Viitattu 18.4.2019 https://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/paihteet/Sivut/Tupakka.aspx

Kaskinen, S. 2015. Miehen tupakoinnin vaikutus alkionlaatuun. Turun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Viitattu 19.3.2019 http://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/104286/Syvent%C3%A4v%C3%A4t_opinnot_Seppo_Kaskinen.pdf?sequence=2

Koskimies, A. 2004. Hedelmällinen rakkaus – toiveena lapsi. Hämeenlinna: Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Lehtonen, T.; Tikkanen, M. & Laine, J. 2017. Tupakointi raskauden aikana voi johtaa sikiökuolemaan ja istukan ennenaikaiseen irtoamiseen. Duodecim. Vuosikerta. 133, Nro 6, sivut 524-526. Viitattu 27.3.2019 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/237180/duo13622.pdf?sequence=1

Nieminen, R. 1999. Vapaaksi tupakasta. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Ollila, H. & Rautalahti, M. 2016. Nuuskan vaikutukset terveyteen. Duodecim. Viitattu 15.4.2019 https://www.terveysportti.fi/dtk/pit/koti?p_haku=nikotiini%20lis%C3%A4%C3%A4ntymisterveys

Terveyskylä.fi. Hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät. Viitattu 11.4.2019 https://www.terveyskyla.fi/naistalo/lis%C3%A4%C3%A4ntymisterveys/hedelm%C3%A4llisyys/hedelm%C3%A4llisyyteen-vaikuttavat-tekij%C3%A4t

Tiitinen, A. 2018. Raskaus ja tupakointi. Duodecim. Viitattu 11.4.2019 https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00984

Tupakkakoulutus 2018. Tupakoinnin haitalliset terveysvaikutukset. Urologia. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 26.3.2019 http://www.tupakkakoulutus.fi/14.-urologia

Vierola, H. 2010. Tyttöjen ja naisten tupakkatietokirja. 5., uudistettu painos. Helsinki: Tietosanoma.

 

 

 

 

 

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *