Googlen kertomaa ja päätoimittajan ajatuksia

Talk-verkkoalusta julkaistiin syksyllä 2017, ensin Turun AMK:n sisällä, loppuvuodesta kaikelle kansalle. Viidestä pilottina toimineesta teemalehdestä olemme laajentaneet aihepiirejä kattamaan yhteensä yhdeksän teemaa.

Helmikuussa 2018 aloitimme Talk-kokonaisuuden kuukausittaisen seurannan Google Analyticsin avulla. Tässä poimintoina luetuimpia juttuja sekä muuta analytiikkatietoa kevään varrelta.

Helmikuun luetuin artikkeli oli upouudessa Myynti-lehdessä julkaistu yliopettaja Timo Holopaisen artikkeli Kilpailemalla myyntimenestykseen. Artikkeli kertoo konkreettisesti, miten myyntikilpailu toimii opetuksen ja valmentamisen välineenä.

Maaliskuussa eniten sivulatauksia keräsi Innopeda-lehden Työelämässä tarvitaan yhä enemmän projektiosaamista. Projektijohtamisen ja -osaamisen ammatillistumisesta kertovan artikkelin takana ovat:

Huhtikuussa ladatuin teksti oli Minne tekstiilit karkaavat? Ajankohtaista aihetta tekstiilien kierrättämisestä ovat avanneet Kiertotalous-lehdessä projektityöntekijä Marketta Virta sekä harjoittelija Eerika Heinonen Resurssitehokas liiketoiminta -tutkimusryhmästä.

Toukokuun luetuin artikkeli oli Digitalisaatio-lehdessä julkaistu Virtuaalimaailman mahdollisuudet oppimisessa. Artikkeli avaa käytännön esimerkein ja tutkimustuloksin, minkälaiseen oppimiseen virtuaalisovellukset sopivat. Sen on kirjoittanut asiantuntijaryhmä:

Kauanko artikkelien parissa vietetään aikaa?

Lukijat ovat kevään mittaan viettäneet artikkelien parissa aikaa keskimäärin minuutin-parin verran. Esimerkiksi toukokuussa pisimpään luettiin artikkelia Kiertotaloutta oppimassa, jonka äärellä lukijat viettivät aikaa keskimäärin 2 minuuttia 47 sekuntia. Tekstin on kirjoittanut projektityöntekijä Marketta Virta Resurssitehokas liiketoiminta -tutkimusryhmästä.

Koko kevään ”pisimmän korren” veti Kiertotalous-lehdessä julkaistu, jo aiemmin huhtikuun ladatuimpana mainittu artikkeli Minne tekstiilit karkaavat? Sitä lukiessa vietettiin huhtikuussa kolme minuuttia viisi sekuntia. Varmastikin siis lukijoiden mielestä kiinnostavaa asiaa!

Jokainen teksti käy läpi toimituksellisen prosessin ennen julkaisemista.

Koko Talk-verkkolehden osalta kävijämäärät ovat kevään mittaan olleet luonnollisesti kasvussa, kun kyse on uudesta verkkojulkaisusta. Toukokuussa sivulatauksia oli yhteensä 1749. Lehtikohtaisesti latausten osuus vaihtelee sen mukaan, missä lehdessä kulloinkin on julkaistu eniten uusia tekstejä.

Erillisiä numeroita ei Talkissa ole, vaan tekstejä julkaistaan sen mukaan, miten teksteistä on tarjontaa ja miten niiden editointiprosessit etenevät. Jokainen teksti käy läpi toimituksellisen prosessin ennen julkaisemista.

Uusia toiminnallisuuksia tulossa

Syksyn mittaan on tulossa käyttöön uusia toiminnallisuuksia, jotka hyödyttävät niin lukijoita kuin meitä Talk-verkkoalustan ylläpitäjiä ja kehittäjiä. Tuomme esimerkiksi jokaisen artikkelin loppuun nopean kyselyn, mitä mieltä olit artikkelista – yhdellä klikkauksella voit kertoa, oliko artikkeli hyödyllinen, yllättävä, tai etkö ehkä ymmärtänyt asiaa. Sen lisäksi on toki kommenttikentässä mahdollisuus kysyä ja kommentoida kuten tähänkin asti.

Mitä mieltä olet siitä, että samassa alustassa on artikkeleita suomeksi ja englanniksi?

Lehtien tilausprosessi automatisoituu kesän aikana. Tähän asti lehtien etusivulta itselleen sopivat lehdet tilanneet ovat saaneet tiedon uusista artikkeleista epäsäännöllisin väliajoin, koska toimintoa ei vielä ole saatu automatisoitua. Tähänkin on siis tulossa korjaus.

Suurin osa teemalehdistä on jo saanut omalle etusivulleen esittelytekstin, jotta lukija tietää, minkälaista sisältöä voi odottaa. Syyslukukauden alkaessa esittelyteksti löytyy lopuistakin teemoista.

Mitä mieltä muuten olet siitä, että olemme lisänneet lehtien nimet englanniksi? Näyttääkö se sinusta häiritsevältä? Ajatuksena on, että koko käyttöliittymä olisi jatkossa käytettävissä myös englanniksi. Englanninkieliset lukijat voivat hakea omat artikkelinsa näkyviin esim. hakusanalla English, mutta myös muuta tapaa englannikielisten artikkelien helppoon löydettävyyteen mietitään.

Lukijakysely on tulossa lähitulevaisuudessa, mutta tässä kohtaa on jo hyvä mahdollisuus kommentoida sekä tätä kirjoitusta että koko Talk-verkkoalustaa!

Kuva: Antti Ala-Könni

 

P.S. Myös Turun AMK:n ulkopuoliset kumppanit ovat tervetulleita kirjoittamaan Talkin aihepiireistä asiantuntijatekstejä! Lisäämme kirjoittajan ohjeet sivuille elokuussa, mutta jos kirjoitushimo iskee sitä ennen, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen viestinta@turkuamk.fi niin saat kirjoittajan ohjeet sähköpostiisi.

 

 

 

 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php