Siirry sisältöön Siiry hakuun

Alumni: Metallit talteen ja vedet puhtaammiksi

Anni Honkonen EPSE Oy:n projektikoordinaattorina on yrityksen monitoiminainen, joka taitaa nyt myös ”epselöinnin”.

”Epselöinti” ottaa talteen teollisuusprosessien sivuvirroista ja jätevesistä niihin liuenneet raskasmetallit.

Otetaan hipsukat pois epselöinnin ympäriltä sillä yrityksen nimestä (EPSE – Global Ecoprocess Services) johdettu termi on oikea nimi patentoidulle metallinpoistomenetelmälle.

EPSEn ja Anni Honkosen tiet kohtasivat – Ruisrockissa, ei suoraan, mutta välikäsien kautta. Energia- ja ympäristötekniikkaa tuolloin opiskellut Anni oli junailemassa Turun AMK:n osastoa tapahtumassa. Osastolla tuotiin esiin interaktiivisesti puhtaan veden merkitystä ja vesistöjen roskaantumista. Ruisrock-projektista median kautta kuullut ystävä vinkkasi EPSEstä ja kertoi että siellä kaivataan kemiaa ja fysiikkaa ymmärtävää ja kiertotaloutta hahmottavaa henkilöä projektitöihin. Siitä sukeutui harjoittelupaikka, opinnäytetyö ja sittemmin vakituinen työ valmistumisen jälkeen syksyllä 2019.

Veden puhdistusteknologioille kysyntää

Puhtaan veden teknologioilla on kansainvälistä kysyntää ja kasvavat markkinat. Honkosen työnantaja, EPSE Oy, on tarttunut metallien poistoon teollisuuden prosessi- ja jätevesistä. Uniikki menetelmä sopivassa happamuudessa saostaa vesissä olevat liukoiset metallit, pieninäkin pitoisuuksina, stabiiliksi metallisakaksi, jota edelleen voidaan käyttää uudelleen esimerkiksi maanrakennuksessa.

– Pystyn nyt itsekin tekemään ajoja, kertoo Honkonen.

”Ajokortti” koskee yrityksen konttikokoluokan pilottilaitosta. Automatisoitu pilottilaitos, Mobile EPSE, on tarkoitettu epselöinnin toimivuuden testaamiseen asiakaskohteissa. Nykyinen 12 metrin konttilaitos korvautuu myöhemmin kolmella kuuden metrin merikontilla. Kehitystyötä tehdään EU:n Horizon 2020 -rahoituksen tuella.

Epselöinti erottelee metallit (kuten kupari, nikkeli, rauta, sinkki) kaivosten jätevesistä, teollisuuslaitosten prosessi- ja lauhdutusvesistä tai jopa tuhkasta. Parhaiten menetelmä toimii vesijakeille.

– Puhtaasta vedestä on paikoin pulaa ja siksi puhdistusteknologioille on kysyntää, kuvailee Anni Honkonen ja mieltää siksi työnsä merkitykselliseksi.

EPSE tähyää myös kansainvälisille markkinoille, vaikka siihen liittyvät pilottihankkeet ovatkin nyt jäissä koronapandemian takia. Aiemmin pilottiprojekteja on toteutettu muun muassa Kiinassa ja Afrikassa.

Seize the project!

Energia- ja ympäristötekniikan opinnot vesitekniikassa, terästettynä riittävällä määrällä kemiaa, antoi hyvän pohjan nykyiselle työlle. Teoriaopintojen lisäksi projektit toivat tuntumaa käytäntöön.

– Tarttukaa hankkeiden tarjoamiin mahdollisuuksiin, kehottaa Anni Honkonen nykyisiä opiskelijoita. Hän katsoo, että hankkeet ja tutkimusryhmät ovat ammattikorkeakoulun kilpailuvaltti, myös oppimisessa.

Hän itsekin hakeutui projektien pariin opiskeluaikoinaan. Kehittämisprojektit tarjoavat opiskelijoille harjoittelu-, työ- ja opinnäytetyömahdollisuuksia, joita kannattaa hyödyntää.

Honkonen työskenteli Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmässä, joka koordinoi myös hänen työllistymiselleen tärkeää Ruisrock-yhteistyöprojektia. Tutkimusryhmän teemoissa yhdistyvät ympäristöystävällisyys ja taloudellinen kannattavuus. -Ympäristöystävällisyyden toteutuminen edellyttää, että siitä saadaan myös kannattavaa liiketoimintaa, uskoo Honkonen.

Nykyisenä korona-aikana tutuksi tulleisiin verkko-opintoihin on tarjoutunut mahdollisuus aiemminkin ja Campusonline-opintojen siivittämänä hänkin valmistui ihanneajassa, kolmessa vuodessa.

– Etäopiskelu valmentaa itsensä johtamisessa, mitä tarvitaan työelämässä, Honkonen kuvailee verkossa suoritettavien opintojen hyötyjä.

Kuvat: EPSE ja Antti Ala-Könni

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php