Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Digivalmennuksen opit otettiin käyttöön omissa yrityksissä

03.05.2023

Yli 50-vuotiaille mikro- ja pk-yritysten naisyrittäjille suunnattu digivalmennushanke (Nyrdi) lähenee loppuaan. Hankkeessa järjestettiin kolme kolmen kuukauden mittaista valmennusta, jotka muodostuivat asiantuntija-alustuksista ja yhteisöllisistä Business Clubeista. Valmennuksessa yrittäjät päivittivät liiketoimintaansa digitalisaatiota hyödyntäen. Hankkeeseen osallistui yli 60 naisyrittäjää Varsinais-Suomesta. Tärkeäksi koettiin valmennuksen sisältö ja yhteinen tekeminen sekä toiminnan myötä syntynyt Business Club -yhteisö.

Oppeja nykyaikaiseen kaupankäyntiin

Naisyrittäjillä oli tarve oppia digitaalisia liiketoimintamalleja, digitaalista markkinointia ja myyntiä, koska Korona-aika toi liiketoimintaan aivan uudenlaisia haasteita. Näitä asioita he palautteiden mukaan runsaasti oppivatkin. Eniten yrittäjät oppivat sosiaalisen median hyödyntämisestä liiketoiminnassa, sisältömarkkinointia, hakukoneoptimointia, hakukonemainontaa ja palvelumuotoilua. Kaiken kaikkiaan opittiin siis tärkeitä asioita nykyaikaisesta kaupankäynnistä. Osallistujat kertoivat, että opittuja taitoja myös sovellettiin käytäntöön.

Yrittäjät oppivat sosiaalisen median hyödyntämistä liiketoiminnassa, sisältömarkkinointia, hakukoneoptimointia, hakukonemainontaa ja palvelumuotoilua

Saatuja oppeja hyödynnettiin toteuttamalla erilaisia kokeiluja. Yrittäjät hyödynsivät hakukoneoptimointia, tekivät kuvienkäsittelyä ja nettisivujen päivitystä, somejulkaisuja sekä sähköpostikampanjoita, maksullista somemarkkinointia ja -livelähetyksiä, uutta sisältömarkkinointia ja palvelumuotoilua sekä digitoivat toimintoja. Eräs osallistuja totesikin:

–  Olen lähes jokaisen jakson jälkeen korjannut jotain konkreettista asiaa omassa digityössäni.

Yhteisöstä henkistä tukea ja uskoa tekemiseen

Valmennukseen osallistuneiden yrittäjien mukaan parasta oli sisällön monipuolisuus ja käytännönläheisyys sekä asiantuntevat kouluttajat ja muut osallistujat.

Yksi parhaista asioista valmennuksessa oli Business Club, joissa opittua siirrettiin konkreettisesti käytäntöön. Suurin osa (75 %) yrittäjistä koki Clubin toiminnan auttaneen heitä uusien taitojen oppimisessa. Yhteisöstä ja muista yrittäjistä osallistujat saivat apua ja tukea niin digiasioihin kuin muuhunkin liiketoiminnan kehittämiseen. Osallistujat kokivat yksinyrittäjinä saaneensa valmennuksesta heille tärkeää henkistä tukea.

Kouluttajien kokemuksia valmennuksesta

Kouluttajien mielestä valmennus antoi yrittäjille rohkeutta ja työkaluja tehdä yrityksen selviämisen ja menestymisen kannalta välttämättömiä kehittämistoimenpiteitä.

–  Innostavaa oli huomata, miten monet yrittäjät onnistuivat kokeilussaan ja saivat uutta virtaa ja mielekkyyttä tekemiseensä.

Osallistujat olivat positiivisia ja jakoivat osaamistaan ryhmässä. Ryhmien ilmapiirit muodostuivat kannustaviksi, jolloin yrittäjät rohkenivat ottaa haasteitaan esille ja saivat tarvitsemaansa apua.

Kouluttajien kannalta oli myös todella tärkeää saada työskennellä intensiivisesti yrittäjien kanssa, sillä näin yrittäjät rohkaistuivat antamaan kouluttajille palautetta ja ideoita valmennuksen parantamiseen. Samalla voitiin pitää yllä ja kehittää säännöllistä ja hedelmällistä yhteistyötä yrittäjien, ammattikorkeakoulun ja yrittäjäjärjestön välillä.

Yrittäjä – Tervetuloa Business Clubin toimintaan

Naisyrittäjille suunnattu hanke päättyy toukokuussa 2023 ja Business Club toiminta siirtyy hankkeen jälkeen Varsinais-Suomen yrittäjien toiminnaksi. Tätä varten on hankkeen aikana työstetty Business Club -mallia niin, että sitä voidaan laajentaa ja monistaa. Palvelumuotoilun avulla on luotu malli, jota voidaan levittää erilaisten yrittäjäyhteisöjen käyttöön esimerkiksi paikallisten yrittäjäjärjestöjen kautta.

Jatkossa Clubiin ovat tervetulleita kaikkien sukupuolien edustajat ja kaiken ikäiset yrittäjät. Clubiltojen teemat voivat digitaitojen lisäksi liikkua laajemmin liiketoiminnan kehittämisessä. Voidaan tehdä yritysvierailuja ja pyytää eri alojen asiantuntijoita ryhmään. Tärkeää on keskinäinen vuorovaikutus, toisiin yrittäjiin tutustuminen, ajatusten ja kokemusten vaihto sekä toisten tukeminen. Suurimmaksi osaksi yksin toimivat yrittäjät kaipaavat yhteisöllisyyttä ja usealla on tarve oppia uutta eli kuten eräs osallistuja toteaa:

–  Tarve oppia lisää on todellakin herätetty! Olen oppinut kokonaisuudesta paljon, joten ymmärrys myös omasta oppimistarpeesta on selkeästi lisääntynyt.

Tervetuloa Business Clubin toimintaan!

Naisyrittäjät digitaidoilla poikkeusolojen yli (Nyrdi)-hankkeen tavoitteena oli päivittää yrittäjien digitaalista osaamista, tukea yrittäjiä digitaalisiin kokeiluihin ja luoda verkosto yhteisoppimiselle. Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto ja sitä toteuttivat yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulu ja Varsinais-Suomen Yrittäjät.

Lisätietoa ja tietoa kokoontumisista:

Business Clubeista nettisivuilta:  Digitaidot (yrittajat.fi)

Johanna Vaino: johanna.vainio@yrittajat.fi

Sari Asteljoki: sari.asteljoki@turkuamk.fi

Artikkeli on osa Yrittäjyys ja arvonluonti -tutkimusryhmän julkaisuja.

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *