Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Toimistokonttorista Hollywoodiin

12.05.2022

Tätä artikkelia varten haastattelin Salli Terää — Bachelor of Business Administration and International Business -opiskelijaa. Salli työskentelee tällä hetkellä Lontoossa toimistohallinnon töiden parissa, mutta hänen haaveenaan on elokuva-alalla työskentely.

Business Administration ja International Business tarkoittaa meille suomalaisille tutummin tradenomin tutkintoa. Tämä tutkinto ja elokuvateollisuus eivät välttämättä ole yhdistelmä, joka tulee kaikille ensimmäisenä mieleen. Tutkintona tradenomi on kuitenkin todella moninaisia työmahdollisuuksia tarjoava ala, joten miksipä se ei antaisi tarvittavaa pohjaa myös elokuvateollisuuteen.

Tutkintona tradenomi on todella moninaisia työmahdollisuuksia tarjoava ala.

Vuonna 2021 tutkintonsa aloittanut Salli Terä on aina haaveillut elokuva-alasta, mutta on vasta viime aikoina alkanut pitää sitä oikeana mahdollisuutena eikä vain haaveena.

Pienen tytön suuret haaveet

Elokuvat ovat aina olleet iso osa Sallin elämää, ihan pienestä pitäen. Hänestä elokuvissa on aina ollut jotain taianomaista: ne koskettavat ihmisiä ja jättävät jäljen, joka voi innostaa ja inspiroida ihmisiä vielä vuosien jälkeen. Salli on aina kokenut elokuva-alalla työskentelevien olevan luovia ja intohimoisia työtään kohtaan ja hänestä olisi huippua tehdä töitä tällaisessa ympäristössä.

– Elokuvat koskettavat ihmisiä ja jättävät jäljen, joka voi innostaa ja inspiroida ihmisiä vielä vuosien jälkeen.

Kun Salli Terä asui Suomessa, tuntui elokuva-ala aina todella kaukaiselta, koska Suomen osuus koko maailman elokuvatuotannosta on kuitenkin todella pieni. Nyt Lontoossa asuessaan Salli kertoo elokuvateollisuuden olevan koko ajan hänen ympärillään.

– Olen aina haaveillut työskenteleväni elokuva-alalla ja vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut, että se ei ole mahdoton idea.

Eniten Sallia kiinnostaa elokuva-alalla joko elokuva- tai VFX-tuottaminen.

Tutkinto avaa lisää ovia

Joten, miksi tradenomin tutkinto? Salli kertoi hakeneensa tähän koulutukseen, koska hän koki sen olevan monipuolinen ja antavan mahdollisuuden oppia asioita, joista on hyötyä useille eri aloille. Tämän lisäksi tutkinnossa kiinnosti sen etäopiskelumahdollisuus, englanninkielinen opiskelumalli ja yleisesti hyvin kansainvälinen ympäristö sekä aihepiiri.

Hakuvaiheessa Salli ei ollut varma, mitä haluaa tulevaisuudeltaan, mutta uskoi silloin ja edelleen:

– Tällä tutkinnolla en sulje vaihtoehtoja pois vaan avaan lisää ovia.

Vasta opintojen edetessä Salli on löytänyt itseluottamusta pitää haavettaan elokuva-alasta mahdollisena:

– Opiskelu oli ensimmäinen askel kohti unelmien täyttymistä.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Elokuva-alan lisäksi Salli haaveilee, että oma elämäntilanne tasautuisi: olisi oma koti, unelma-ammatti, turvallisuuden tunne.

En haaveile, että olisin rikas. Mutta haaveilen, että rahasta ei tarvitsi aina huolehtia.

Tulevaisuutta ajatellessaan Sallia innostaa mahdollisuus siitä, että lapsuusajan haave voisi oikeasti käydä toteen. Se myös motivoi jatkamaan opiskeluja ihan uudella tavalla:

– Kun tuntuu mahdottomalta, niin ajattelen että hei, tässä mä työskentelen mun haaveita kohti ja se on sen arvoista sit kun sinne pääsee.

Tutkinnon suorituksen jälkeen Salli on suunnitellut tekevänsä maisterin tutkinnon jatkamalla esimerkiksi International Film Business –tutkintoon. Tämän avulla hän olisi taas askeleen lähempänä haavettaan.

Salli Terä on tietoinen siitä, että vaikka omat haaveet ovat nyt selkeämmät, tulee silti vaatimaan kovaa työtä tehdä haaveista totta. Elokuva-ala tulee todennäköisesti vaatimaan sen, että Salli aloittaa alhaalta ja tekee töitä päästäkseen huipulle. Hän tietää kuitenkin, että on vuosien mittaan kerännyt suuren määrän taitoja, joilla raivata tietä haluamaansa.

Lähteet

Tradenomiliitto TRAL ry. (2020). Tradenomit työelämässä. Noudettu osoitteesta Tradenomit. No Limits.: https://www.tradenomi.fi/tyoelama-ja-osaaminen/tradenomit-tyoelamassa/

Bachelor of Business Administration, International Business Online on BBA- eli tradenomi (AMK) -tutkinto, joka suoritetaan kokonaan verkossa. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden opiskella englanniksi kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä.

Lue lisää: https://www.turkuamk.fi/fi/tutkinnot-ja-opiskelu/tutkinnot/ib/

 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *