Siirry sisältöön Siiry hakuun

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

ihmisen käsi laittamassa ylimmäistä palikkaa ylöspäin suuntautuvaan porrasrakennelmaan

Kasvu syntyy osaamisesta ja luottamuksesta

01.09.2026

Varsinais-Suomessa näkyy pitkästä aikaa myönteisiä kasvun merkkejä. Yritysten tilauskirjat ovat vahvistuneet, liikevaihto ja kannattavuus ovat kääntyneet nousuun, hyvinvointialueen talous on vakaammalla pohjalla ja kaupunkikuvassa näkyy taas nostokurkia. Kaikkien ennusmerkkien perusteella myös työllisyys alkaa vahvistua tulevien kuukausien aikana.

Turun ammattikorkeakoulun näkökulmasta käänne näkyi jo viime talvena. Harjoittelu- ja työpaikkojen saaminen on edelleen haastavaa, mutta tilanne on selvästi parempi kuin vuosi sitten. Myös yhteydenotot, joissa etsitään uusia osaajia, ovat lisääntyneet. Tämä kertoo siitä, että yritykset ja organisaatiot katsovat jälleen luottavaisemmin tulevaisuuteen.

Kasvun taustalla on ennen kaikkea osaaminen. Lounaisrannikon vahvuus on kyky kehittää tuotteita ja palveluita, jotka menestyvät kansainvälisessä kilpailussa. Alueella rakennetaan maailman edistyksellisimpiä aluksia, lääketeollisuus kehittää uusia tuotteita globaaleille markkinoille, ja monet teollisuudenalat luovat ratkaisuja, joita kilpailijoiden on vaikea kopioida.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa talouden tasapainottaminen jatkuu edelleen, mutta samalla painopiste on yhä enemmän palvelujen kehittämisessä. Tekoälyn, data-analytiikan, ennakoinnin ja terveysteknologian laajempi hyödyntäminen lisää tarvetta uudenlaiselle osaamiselle.

Samaan aikaan kulttuuri lisää alueen elinvoimaa. Taiteen talo, festivaalitarjonta, Fuuga ja monet muut taidetoimijat tekevät Turun seudusta aiempaa kiinnostavamman paikan elää, kohdata ihmisiä ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Kulttuurialalla, jos missä, osaamisen laatu tulee jatkuvasti näkyviin.

Osaaminen ei synny itsestään. Sen taustalla on suomalainen koulutus- ja tutkimusjärjestelmä, joka ulottuu peruskoulusta korkeakouluihin, tutkimuslaitoksiin ja vapaaseen sivistystyöhön.

Suomi on osaamisyhteiskunta, ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä nykyistäkin isommassa mittakaavassa.

Julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy usein järjestelmän ongelmiin, mutta samalla unohtuu, kuinka paljon osaamista se tuottaa joka päivä. Ilman sitä meillä ei olisi niitä yrityksiä, innovaatioita ja palveluita, joihin nykyinen kasvu perustuu. Suomi on osaamisyhteiskunta, ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä nykyistäkin isommassa mittakaavassa. Vain siten voimme varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan meille kaikille, ei vain muutamille.

Pelkkä osaaminen ei kuitenkaan riitä. Sen rinnalle kasvu tarvitsee luottamusta. Luottamus toisiin ihmisiin, yhteiskunnan instituutioihin ja tulevaisuuteen on pienen maan tärkeimpiä rakennuspalikoita. Se mahdollistaa yhteistyön, investoinnit ja rohkeuden kehittää uutta myös epävarmoina aikoina.

Viime vuosien kansallisissa haasteissa on ollut ainakin osittain kyse luottamuksen horjumisesta. Julkiseen keskusteluun kaivattaisiin enemmän esimerkkejä siitä, miten vaikeistakin tilanteista voidaan löytää tie eteenpäin. Somen kaikukammioissa huoli ja ongelmat saattavat kasvaa suuremmaksi. Vanhaa kansanviisautta lainaten möröt ovat aina suurimmillaan pimeässä.

Onneksi luottamusta voidaan rakentaa. Se syntyy yhteisestä tekemisestä, työstä, opiskelusta, harrastuksista ja kohtaamisista. Mitä enemmän ihmisillä on mahdollisuuksia osallistua ja nähdä oman työnsä vaikutukset, sitä vahvemmaksi yhteinen luottamuspääoma kasvaa.

Tässä työssä alueen oppilaitoksilla ja korkeakouluilla on tärkeä tehtävä. Mitä enemmän saamme erilaiset ihmiset tapaamaan toisiaan ja luomaan yhteistä tulevaisuutta, sitä enemmän luottamusta synnytämme. Yhteisten näköalojen rakentaminen antaa mahdollisuuden vaikuttaa oman elämän suuntaan.

Turun kasvattia Mauno Koivistoa lainaten: jos emme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Kun yhdistämme vahvan osaamisen ja vahvan luottamuksen, pystymme rakentamaan kestävää kasvua ja kohtaamaan myös maailman jatkuvat myllerrykset aikaisempaa vahvempina – ja kaikki käy lopulta hyvin.

 

Teksti on julkaistu Turun Sanomien Puheenvuorona 31.8.2026

 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *